MINULLA  on unelma lähellä Lieksan kaupungin keskustaa sijaitsevasta leiriytymispaikasta. Sellaisesta, jonne voisi vähin vaivoin pistäytyä  vaikka piknikille pienen porukan kanssa tai yksinkin. Luontoa, hiljaisuutta ,laineiden liplatusta joen pinnalla. Aihio sellaiseen minulla on jo olemassa, paikka vaatii vain viimeistelyä ja hoitosuunnitelmat.  Muutettuani Lieksaan perheeni kanssa yi 40 vuotta sitten, asuimme  vanhan pappilan hoidetussa pihapiirissa. Asuntomme lähistöltä  löysin luonnonvaraisen Vasikkaniemen rantakielekkeen, jonne sähköpyörätuolilla oli juuri ja juuri mahdollista mennä. Hauska nimi viitannee, että siellä pidettiin aikoinaan pappilan vasikoita laitumella. Paikka on kaupungin omistuksessa, joten saatoin ottaa sen omaksi pikku metsikökseni, jonne hakeuduin kesäisin katkaisemaan pikkulapsenhoito-arkeani ja nauttimaan hetkestä veden äärellä. Kesän tultua tiesin löytäväni tien varrelta minulle tärkeät alkukesän kukkijat, metsäorvokit, oravanmarjat ja metsätähdet. Metsän keskellä kun olen syntynyt, nämä luonnonkukat ovat minulle kuin lapsuuden tovereita.

VASIKKANIEMEN olivat löytäneet minua ennen paikalliset onkimiehet ja ja muut kaveriseurueet, joitka olivat kyhänneet rantaan vaatimattoman nuotiopaikan ja heidän jäljiltään löytyi myös luontoon sopimatonta roskaa.  Tein siellä yksityistä siivousta ja kun löysimme paikan Tukipisteen väen kanssa myöhemmin, aloitimme monen vuoden aikana kesän siivoamalla rannan talkoilla siistiksi. Sitten leiriydyimme ja keitimme jopa pannukahvit nuotiolla. Olimme saaneet palopäälliköltä tietenkin luvan tulentekoon. Paikka palveli jo silloin vaatimattomana retkipaikkana meille, joilla ei ollut, syystä tai toisesta mahdollisuutta käyttää hyväkseen Lieksan kauempana olevia hienoja retkeilypaikkoja. - Huomautan lukijoille, että Lieksan Tukipiste ry  on vuonna 1997 perustettu vapaaehtoistoiminnan ja tyollistävän työtoiminnan paikka, jonka piirissä olen toiminut alusta saakka. Paikkakuntalaiset tuntevat sen nimellä Tukipiste. Ajan kuluessa Vasikkaniemi jäi unohduksiin, kun Tukipisteen toimipaikatkin muuttuivat, ensin Koski-Jaakon kadulle ja sitten nykyiselle paikalleen Asema- Aukiolle. Tie huononi ja paikka rämettyi, en enää itekään ole moneen vuoteen käynyt siellä.

UUSI näkymä haaveeni toteutumiselle aukeni yllättäin, kun keväälllä Tukipisteen puheenjohtaja Irrmaan otti yhteyttä Helsingistä, täällä aiemmin asunut ja Tukipisteen vapaaehtoisena toiminut Hussein Muhamed  Ahdi. Tämä nuori kaveri, suomalaisittain "Mahis", oli nyt kansainvälisen työleirijärjestön ohjaajan ominaisuudessa kyselemässä olisiko Lieksassa sopivaa kohdetta työleirin kaksi viikkoa kestävälle työpanokselle. Irma on aina valmis ottamaan lyhyelläkin varoitusajalla haasteita vastaan, kunhan ne ovat sopusoinnussa oman ideologiamme kanssa. Niin saatiin pikavauhtia järjestymään asumiset ja ruuat kahdelletoista työläiselle -  kohteena Vasikkaniemen raivaus ylimääräisestä puustosta ja tietäkin korjattiin.Tarvittavat luvat raivaukseen saatiin kaupungilta ja jäämme toivomaan että kaupunki osallistuisi jatkossa paikan kehittelyyn. Olen vakuuttunut siitä, että tällaista lähellä olevaa luontokohdetta tarvitaan. Ennenpitkää lähes jokainen kaupunkilainen joutuu luopumaan esimerkiksi autolla ajamisesta ja jos on tottunut liikkumaan luonnossa niin tässäpä on paikka, jossa voi vielä käydä nauttimassa luontoelementeistä. Ne, jotka Vasikkaniemen jatkokunnostuksesta päättävät, eivät tietenkään katso koskaan päätyvänsä tällaiseen tilanteeseen, mutta ajanpa tätä asiaa jatkossakin.

TYÖLEIRILÄISIÄ  oli kaikkiaan kaksitoista. Nuoria miehiä ja naisia eri puolilta Eurooppaa, mukana myös  vanhempi lääkäripariskunta Thaimaasta.. Heitä tutustutettiin lieksalaisiin oloihin, koulutukseen, terveydenhoitoon ja rajavartiio toimintaan ainakin ja ohjelmaan kuului myös retki Kolille. Minäkin rohkaistuin osallistumaan ohjelmatarjontaan kutsumalla  heidät päiväkahvihetkeen terassilleni. Oli yksi kesän harvoista aurinkoisista päivistä, tosin leiriaika elokuun loppupuolella oli sään puolesta muutenkin kohtuullisen hyvä. Seurustelu tapahtui tulkkauksen avulla, sillä minähän en kansakoulupohjallani osaa englantia.Kerroin vähän itsestäni, olosuhteistani. Kerroin myös heidän työpaikastaan Vasikkaniemestä ja sen ajatellusta tehtävästä Lieksassa.. Tuntui, että heille vasta nyt kirkastui minkälaiseen tarkoitukseen he olivat työpanostaan antamassa. Kansainvälisen työllleirijärjestön perimmäisenä ideanahan on edistää kansojen välistä rauhaaj, yhteiymmärrystä ja ystävyyttä. Sitä on mahdollista toteuttaa yhteisen työn avulla. Mennään joukolla eri maihin, eri kohteisiin ja tehdään siellä jotain HYVÄÄ.

HYVÄNTAHDON leirimme oli meneillään, kun tapahtui järkyttävä Turun puukotus, joka villitsi Median pitkäksi aikaa penkomaan asiasta jokaisen yksityiskohdan kaikkien tietoon. Meidän leirimme huomioitiin kyllä paikallislehdessä ja Karjalaisessakin, mutta ei se kohahduttanut julkista keskustelua edes Lieksassa. On pääteltävä, että hyvän tekeminen on niin tavallista ettei sillä ole samanlaista uutisarvoa kuin pahan tekemisellä. Hyväkinhän se näin päin on, mutta jouduin ajattelemaan, etteikö rikosten ylenmääräisellä julkistamisella myös provosoida lisää rikoksia, mallioppimista huonossa mielessä. Koko elokuun loppupuolen jouduimme kantamaan yhteisöllistä taakkaa ihmisyhteisömme turvallisuuden murtumisesta. Miten lapset ja nuoret lienevät tämän ajan kokeneet? Heidänhän tulevaisuus on. 

LIITÄN tähän mukaan kuvan, jonka avustajani Marianne otti kesäisen kahvihetkemme päätteeksi. Hattupäinen nuorukainen on leirin johtaja Mahis.Nämä nuoret edustavat toivon tulevaisuutta.Olen iloinen ja ylpeä päästessäni yhteiseen kuvaan heidän kanssaan.  Kysyin vierailtani luvan julkaista tämän kuvan blogissani. --En päässyt tänäkään kesänä matkustelemaan maailmalle, mutta sain mahdollisuuden kutsua maailman luokseni työleirin muodossa.