20171002_130530.jpg

Neitikoskella nuoremman poikani Tuomon kanssa siihen aikaan, kun silta oli uusi, nykyisin se sulautuu maisemaan harmaana ja jonkinverran sammaloituneenakin.

20171002_130415.jpg

 

SITTENKIN ruskaretki. Aamulla tuli tunne, että nyt pitää lähteä. Kenties viimeinen päivä, kun siihen on mahdollisuus sään puolesta. Pilvipoutaa, ei vielä tuulta eikä sadetta, joita on luvassa huomisesta lähtien, ties miten pitkälle. Mutta onko kyytiä saatavissa näin lyhyellä varoitusajalla. Ruunaan Neitikoski tuntui sopivalta kohteelta. Se kuohuu siellä kuin tällaisia mielialojja varten. Minäkin olen kuohunut näinä päivinä. Syksy uhkaa pimeydellä jä eristyksellä. Miten voi kestää  ulkoapäin tulevan alistamisen liian ahtaisiin raameihin? Inhoan Sote-uudistuksen holhoavaa henkeä. Sen toimeenpanijoilla tuntuu olevan mielessään joku keskivertovammainen, joka tyytyy mahdollisimman vähään,eikä hänellä ole persoonallisia tarpeita. - Liiku mahdollisimman vähän ja tarvitse vain vähän henkilökohtaista apua, muuten olet yhteikunnalle ylimääräiseksi rasitukseksi. Tällaisten tuntojen yläpuolelle tässä olisi syksyn aikana päästävä.

KYYDIN saaminen onnistui. Matka Neitikoskelle kestää puolisen tuntia ja jo sinä.aikana näin paljon koivujen keltaista väri-iloa, vaikka  matkan varrella enimmäkseen on havumetsää.Ruska on juuri parhaimmillaan. Tulevan viikon tuulet sen jo varmaan sammuttavat. Netikosken matkailualue on aarre. Metsähallituksen toimesta sinne rakennettiin 80-luvulla puinen silta, mikä puolen kilometrin matkalta kulkee jokiuoman päällä  ja ulottuu aivan keskeisten kuohujen äärelle. En oikeastaan tiedä mikä saa tyynen joenpinnan äitymään vimmaiseksi kuohuksi. Luonto sen tietää ja tarjoaa ihmismielelle tervehdyttävän samaistumiskohteen. Tuntui hyvältä oleilla puolisen tuntia katsellen kosken  mahtavaa vellontaa. Sekin tuntui hyvltä, että pauhu on loputonta. Sen ei tarvitse kysellä onko sopivaa olla jatkuvissa pyörteissä, pitäisikö joskus hiljentyä. Niin, oli mahtavaa tavata Majesteetti, todeta, että luonnolla sitä on vielä hallussaan. Minua hymyilytti, tuntui,errä meillä oli joen kanssa yhteinen salaisuus