SYKSYN  viimeiset krassit pääsivät omaksi blogikseen, kun en onnistunut jatkamaan tekstiä suoraan eilisen kuvan alle. Vaan olkoon niin, ansaitsevat kunniapaikkansa,sillä  en ole koskaan ennen poiminut  hallalle arkoja krasseja maljakkoon lokakuun puolivälissä. Korkeintaan jokunen orvokki yleensä löytyy tähän aikaan. Halla ei ole tähän mennessä käynnyt terassillani, mutta pitkään jatkunut kylmyys ja sade ovat kyllä riuduttaneet pahasti kaikkea elollista - minutkin sisälle karkoittaneet. Käyn sentään välillä viklaisemassa elämänkaarensa päähän tulleita kukkaystäviäni, jotka sinnittelevät vielä aukaisemalla siilloin tällöin myöhäisiksi jääneitä kukannuppujaan Jokin voima pidättelee niitä luovuttamasta vielä. Erityisesti verenpisarat, jotka myöhään pääsivät alottamaan kukintaa, tuntuisivat olevan innoissaan jatkamaan hamaan ensimmäiseen hallayöhön asti.

TERASSIN lattia on täynnä keltaisia koivunlerhtiä  ja vanhuuttaan putoilevia kukkia. Mikä muutamia kuukausia sitten oli tuoretta ja kukkimaan valmista epäsuotuisista säistä huolimatta, on nyt elämänkaarensa päähän tullutta, pois heitettävää "roskaa." Jotkut sitkeät yrittävat vielä aukaista kukkaan viimeisia nuppujaan, erityisesti uhkea verenpisara,joka kylmyyden ja sateen vuoksi pääsi myöhään kukkimaan. En yleensä riisu terassiani ennenkuin viimeisetkin kukat sammuvat. Kesäelämäni on ollut paljolti tersailla oloa. Se on kesämökkini ja laaja olohuoneeni, jonne mielelläni olen kutsunut vieraitakin. Pari päivää sitten talitiaiset etsiytyivat jälleen kyselemään onko mitään syötävää.

.ANTAUDUIN kesäksi täysin terassielämäni varaan .Se tarjosi päivittäistä tekemintä. Aina oli jotain suunnitteilla, istuettavaa, kun tuli tehtyä heräteostoksia kukkamyymälässä ja siemenestä astikin olen aina yrittänyt kesäkukkia kasvattaa. Niiden seuraamisessa on aina erityinen tuntumansa, ne tuntuvat enemmän omilta kuin muut. Oli viime kesässä sitäkin, mitä kesältä eniten odotetaan: lämpimiä päiviä, aamuja ja iltoja, jolloin jäin yömyyöhään asti vain istumaan humala-seinämän suojassa kuuntelemassa yön lintuja ja juopumassa öisestä luonnon tuoksusta. Niin,siirsin tietoisesti itseni luonnon hoivaan. Siinä huuhtoutui pois menneen talven ahdistukset liian pienestä elämänpiiristä ja taka-alalle jäivät myös  kesän aikana median välityksellä vyöryneet raskaat uutiset maailmalta. Luonnonkasvit kukkivat ja kasvoivat viime kesänä erityisen rehevästi. Se antoi uskoa siihen, että luonnossa kaikki on vielä paikoillaan, vaikka silläkin on maailmanlaajuisia uhkia. Tästä eteenpäin ei voi enää sukeltaa vihreään hoivaan, vaan on otettava vastaan syksyn haasteet , onneksi niitäkin on.  Katsotaan  olenko pystynyt varastoimaan kesän aikana saatua kukkaenergiaa! . 

.