SUOMALAISESSA nimipäiväkalenterissa on säilytetty uskollisesti nimi Sylvester, vaikka tuskinpa aikoihin meillä on kukaan saanut sitä nimekseen. Jotenkin komealta se kyllä kuulostaa ja kukaties tulee vielä muotiin. Minulle Sylvester viittaa ennen muuta Aleksis Kiven kuolinpäivään ja Eino Leinoon: "Ovella Sylvester uottaa..." Ennen muinoin päivällä lienee ollut erityisempää merkitystä nimen omaan vuoden viimeisenä päivänä: " Sylvesterin sydän täynnä vanhaa sekä uutta", muistan säkeen, mistä lienee peräisin.

TÄTÄ päivää olen viettänyt totaalisessa hiljaisuudessa, etten sanoisi eristettynä muusta maailmasta. Ulos ei ole lähtemistä, kun on lumiesteitä ja kyytiäkään ei voi tilata,  MYK säätää, että pyhäpäivien kyydit pitää tilata edellisellä viikolla. Poista siis spontaanius elämästäsi! Katselin ikkunanäkymäni koivikkoa, joka eilisen suojan jälkeen on kostea,lumeton, jotenkin alakuloinen. Mieleeni tuli, että mitä jos kotikoivikkoni takana ei olekaan mitään, jos se onkin maailmani raja. Tunnelma on ollut niin vahva etten ole aikeistani huolimatta soittanut kenellekään enkä kuunnellut radiota tai avannut televisiota. Kukaan ei myöskään ole ottanut minuun yhteyttä. On menossa toinen näistä kolmesta pyhäpäivästä, joille ei ole ollut sovittuna mitään ohjelmaa. Avustajallani Mariannella on ansaitut vapaapäivänsä. Tämä on itseasiassa suurenmoista ylellisyyttä, jota varmaan muistan haikeudella jos joskus en kykene viettämään kolmea päivää näin privaatisti. Lämmitin päivällä ruuaksi eilen keittämääni riisipuuroa, jonka söin kotitekoisen pizza- palan kanssa. Saan aikatauluttaa itse päiväni, syödä mitä mielin ja nukkua oman orren alla - eikö tämä ole onnea. Asun yksin, mutta yksinäisyydentunne ei ole vallalla elämässäni, hipoo kyllä silloin tällöin.

JOULUKUUSSA en oikein kyennyt kirjoittamaan tätä blogia. Se ei johtunut siitä ettei asiaa olisi  ollut, vaan siitä, että sitä oli niin paljon,että kirjoittaminen tuntui raskaalta. En myöskään halunnut purkaa mielialojani liian "raakana" lukijoiden niskaan.BLOGINI  aloitin tammikuussa vuosi sitten. Ajattelin silloin, että olisi itselleni saavutus, jos jaksaisin kirjoittaa tätä kokonaisen vuoden ajan.Tavoite on nyt käynyt toteen. Nivelrikkoinen olkapääni ei tunnu nyt huonommalta eikä paremmalta kuin vuosi sitten, joten taidan lähteä jatkamaan  muutaman tunnin päästä alkavalle vuodelle 1018. Lukijoita blogillani on ollut ilahduttavasti, suunta on ollut nouseva. Se innostaa jatkamaan. Kiitos myötäelämisestä!  Hyvää Uutta Vuotta!