OTSIKKONI on Taize- laulusta, jota laulettiin Lieksan kirkossa viime maanantai-iltana Taize-messussa.Alttarilla oli normaalista poikkeava kynttilä-asetelma tummalla kangaspohjalla. Sen avulla ja yhteisesti lauletuilla lauluilla palautuivat nuistot kesältä 1986, jolloin minulla oli tilaisuus Sinapinsiemen- yhteisön kanssa viettää viikko Taize-yhteisössä Ranskassa. Se oli Tsernobylin kesä ja maailman yllä tuntui sen vuoksi olevan erityistä uhkaa. Erityinen oli minunkin tilanteeni sillä matkalla, sillä junassa Helsingin asemalle tultaessa totesin sähköpyörätuolini olevan rikki. Onneksi olin varannut mukaan kevytrakenteisen kokoontaitettavan tuolin, jolla sitten olisi pärjättävä koko kolmeviikkoisen matkan ajan. Matkatoverini Soila ja Päivi saivat uudenlaista vastuuta minusta.Tilanne oli mielestäni kammottava - joutuisin  joka käänteessä tuvautumaan toisten apuun. Mutta perääntyäkään ei voinut. Vieläkään en käsitä, miksi Kaikkivaltias salli minulle moisen kokemuksen ja miksi matkan aikana piti olla 40 asteen helteet. Linja-automatkan aikana yövyttiin erilaisissa yhteisöissä - joiden esteettömyydestä meillä ei tietysti voinut olla aavistustakaan. Linja-autokuskimme joutui useita kertoja päivässa nostamaan minut autoon ja sieltä pois, hikistä hommaa sekä hänelle, että minulle. - Mutta kun matkan jälkeen oli kokoontuminen Vaivion kurssikeskuksessa, tämä Taizen ajatuksia sisäistänyt kuljettajamme sanoi iloisesti ja vähän ilkikurisesti: "Lähdetäänkö ensi kesänäkin?"

JOTKUT tekevät pyhiinvaellusmatkoja vapaaehtoisesti fyysisesti raskaisiin kohteisiin,ehkä etsien jotain uutta arvopohjaa elämälleen. Jos vaikean kautta jotain kirkastuisi. Minä halusin Taizehen saadakseni kokea todellisuudessa sen, mihin vuosien ajan olin tutustunut Anna-Maija Raittilan välityksellä. Asia oli vielä uusi Anna-Maijallekin, kun hän vuoden 1970 tienoilla kävi Järvenpään Seurakuntaopistolla kertomassa Taizen hengellisestä liikkeestä, jota tuskin "liikkeeksi"halutaan kutsuakaan, niin avara se on vastaanottamaan, kaikkia joilla on hengellinen ikävä. Etsin tuolloin omaa hengellistä kotiani,jota minulla ei  ollut. Mieleeni tarttui erityisesti silloinen painotus "taistelu ja hiljaisuus." Olla niiden äänenä,  joilla ei yhteiskunnassa ole omaa ääntä ja toisaalta etsiä rukoushiljaisuutta. Ei rakenneta uljaita kirkkoja, ei pyritä kirkkoruhtinaiksi,eikä vaadita muilta samanmielisyyttä.  Kirkko on siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu... Tästä luulen saaneeni diakoonisen kutsumuksenikin. Se on auttanut minua toteuttamaan diakonivihkimystäni ilman ainotakaan ulkoista tunnusmerkkiä, joskus tieloisemmin, enemmän varmaan tietämättäni.

MINULLA on avarissa kirkkosaleissa ongelma, kun en löydä paikkaani, niin Lieksassakin.Käytävät viettävät alaspäin, tasaista on vain ylätasolla, josta en kunnolla näe pappien kasvoja alttarilla tai saarnastuolissa, tai sitten alhaalla penkkirivien edessä, jolloin  jään paikalleni yksin, kun ihmiset pitävät tapanaan vetäytyä  istumaan takariveille mahdollisimman kauas alttarista. Jäin eteen pekinpäähän ja olin onnellinen, kun Inka ja Kristiina tulivat viereeni jakamaan yksinäisen paikkani.  - Voi, Raili ja Reima Pietilä, ettepä tulleet ajatelleeksi. Helpottaakseni oloani keskityin katselemaam kynttiläasetelmaa, joka toi mieleen hetken Taizen maalattiaisessa Sovinnon kirkossa, jossa istuttiin vaatimattomilla penkeillä ritirinnan, eri väriset, eli kieliset, ihmisiä eri maanosista ja eri uskontoryhmistä. Osa nuorista istui lattiallakin, mutta ahtauden tunnetta en muista olleen. Kaipaus oli saanut heidät liikkeelle. Ehtoollista jaettiin kysymättä mihin kirkkokuntaan itsekukin kuului. En päässyt lähelle ehtoollisenjakajaveljiä, mutta joku toi minulle kämmenellään viiniin kastetun ehtoollisleivän. Se oli luontevaa niissä oloissa. 

NIMI TAIZE tarkoitti ennen toista maailmansotaa vain pientä ranskalaiskylää lähellä Sveitsin rajaa. Nimi sai uuden sisällön kun nuori sveitsiläissyntyinen papinpoika Roger Schutz, pitkän aikaa keuhkotubekuloosia sairastettuaan, sai kutsumuksen ryhtyä auttamaan sodan jaloissa pakenevia ihmisiä, joukossa myös juutalaisia. Hän osti Ranskan puolella olevasta kylästä talon, jonne alkoi oman henkensä uhalla koota hädässä olevia ihmisiä turvaan. Hän piti taloa yllä ensin sisarensa Genevieven kanssa, mutta vähitellen hän sai toimintaan mukaan nuoria opiskelijoita joiden kanssa he perustivat alkuperäisen veljesyhteisön Taizen kylään. Myöhemmin yhteisöstä muodostui avoin ekumeeninen luostari, jonka jäsenet antoivat munkkilupauksen ja alkoivat noudattaa veli Rogerin luomaa luostarisääntöä. Sodan jälkeen yhteisö alkoi ottaa vastaan Euroopasta ja laajemmaltakin erityisiesti nuoria ihmisiä, jotka halusivat ratkoa hengellisiä kysymyksiä luostariveljien kanssa ja etsiä laajempia yhteyksiä kristittyjen kesken. Suomestakin on tehty, alunperin Anna-Maija Raittilan innoittamana, retkiä näihin aikoihin asti. Taizen yhteisö on jatkanut toimintaansa, vaikka sen perustaja, veli Roger, sai järkyttävällä tavalla surmansa henkisesti sairaan naisen toimesta muutamia vuosia sitten.

TAIZEN perintöä on vaalinut Suomessa Sinapinsiemen ry, joka on julkaissut  Sinapinsiemen-lesteä ja pitänyt yllä yhteisöajatusta sekä hiljaisuuden retriittejä. Taize-laulut ovat levinneet seurakuntien käyttöön Suomessakin. Veli Rogerin kirjeitä julkaistiin tilaajille vuosikymmenien ajan ja Anna-Maija Raittila julkaisi eläessään 1970-luvulta lähtien, monien muiden töidensä ohella, joka toinen kuukausi ilmestynyttä Tulisija-monistetta, joita on minunkin kaapissani vielä paksu mapillinen.Se oli yhteydenpitoväline "taizehenkisten"kesken.Yksi Anna- Maijan lempiajatuksia oli "konttikestiläisyys". Eli käytäisiin pieninä ryhminä toistemme luona,laulettaisiin, luettaisiin ja keskusteltaisiin yhdessä. - Olisiko tässä toimiva resepti tämänpäivän leviävään kansantautiin, yksinäisyyteen?  Maanantai -illan jälkeen jokin minussa kuplii niin, että taidan etsiä Tulisijat esiin pääsiäislukemisekseni. Viettäkäämme Pääsiäistä  Ilossa,Yksinkertaisuudessa ja Armahtavaisuudessa!

PS. Taize- nimen viimeisen e-kirjaimen päälle kuutuisi heittomerkki, mutta en tiedä miten se siihen saadaan.

Taize-kirjallisuutta on löydettävissä kirjastoista ja Sinapinsiemen ry:n nettikirjakaupasta.