TÄMÄ ei ole surullinen blogi, vaikka otsake on suomalais-kansallisen haikea. Pyydän Lukijaa vilkaisemaan taaksepäin, jossa kuvat tältä paivältä liittyvät otsakkeeseeni. Näin luonnonpäivänä aion kirjoittaa unelmastani, jota olen hautonut pitkään ja tulkoon se tässä nyt julki. Kuvissa oleva ranta on Lieksan Vasikkaniemestä, joka sijaitsee aivan lähellä keskustaa ja lie kuulunut aiemmin vanhan pappilan maihin. Nykyisen tämän tienoon omistaa kaupunki. Paikan historiaan on liittynyt takavuosien tukinuitto, sinne johtaa vieläkin kantatieltä poikkeava autolla ajettava tie. Rannalla oli tukkilaisten majoitusta ja siellä on vieläkin jäänteitä rakennelmista, joiden kautta tukkeja laskettiin Lieksa-jokeen. Lieksassa on vielä henkilöitä joilla on muistoja tukkilaiselämästä tällä rannalla.  Joki haarautuu niemen kärjen kohdalla niin että  vesialue jää Vasikkaniemen ja Pielisen Museon  savottarannan väliin. Kovin museaalisella alueella siis liikutaan, mutta enimmäkseen ranta on nykuisin autio ja tyhjä. Joku onkimies  saattaa käydä houkuttemassa kaloja onkeensa.

OLEN jotenkin ominut tämän rannan nimikkorannakseni ja alkanut suunnitella sille käyttöä, Löysin sen omin päin pian Lieksaan muuttomme jälkeen, kun kuljeskelin kotini lähittienoita etsien lepoaikkaa ajatuksilleni.Siitä on aikaa jo yli neljäkymmentä vuotta. Nuoren perheen arki oli välillä hektistäkin. Mikä ihana pieni puistikko koskematonta metsämaisemaa, suorastaan hoitamaton ryteikkö,sanoisi joku toinen. Löysin tien varrelta ensimmäiset kevään kukkijat, metsäorvokit, oravanmarjat, metsätähdet.  Veden läheisyys hiljaisella rannalla oli tyynnyttävää.

KUN toimiskelin vapaaehtoityössä Lieksan Tukipisteellä keksin Vasikkaniemestä lähellä olevan retkipaikan ja tuolloin sinne saatiin jykevät istuinkivet. Jonkinlainen nuotiopaikka siellä oli ennestään, varmaan onkimiesten jäljiltä. Saimme silloiselta palopäälliköltä suullisen luvan polttaa nuotiiotakin. Nuotiokahvit paistettujen makkaroiden kera siellä nauiittiin ja piknikkiä pidettiin. Tukupiste muutti joen tuolle puolelle ja Vasikkaniemi vähän jäi syrjään, mutta pari vuotta sitten sen tarjoamat mahdollisuudet tulivat taas esille. Pitäisi vain löytyä taho tai tahot, jotka ryhtyisivät puuhaamaan sinne vaatimatonta ,luonnonläheistä retkipaikkaa. Sadekatos, jonkinlainen pöytä ja istuimia, vähän lisää ympäristön siistintää. Kansainvälinen työleirihän teki suuren työn laajentamalla puutonta aluetta ja kohentamalla nuotiopaikkaa. Tänä keväänä paikalle ilmestyi kielto, että nuotioon ei saa sytyttää tulta, lakipykälät seurasivat mukana. Sittemmin kaupungin allekirjoittama plakaatti lötyi nuotiosta, mikä näkyy kuvastakin. Myrskytuuli tai joku tuohtunut kansalainen on sen sinne toimittanut. Museoalueen läheisyys saattaa myös vaikuttaa kaupungin kielteiseen asentteeseen nuotion polttamisen suhteen.

PIDÄN toivoa yllä ,että retkipaikka Vasikkaniemeen joskus syntyy, nuotiolla tai ilman sitä. Paikan sijainti on lhanteellinen, tarpeeksi lähellä vaikka nelkein paarien kanssa tulla. Kimppakyydin kuljetusalue riittää hyvinkin ja monet apuväline-kulkuneuvotkin pystyvät tuon matkan kulkemaan. Kunigasajatukseni on,että pitää olla kaupungissa retkipaikka veden äärellä kaikille,jotka sellaista kaipaavat ja siitä nauttisivat. Odotan myös omaa voimistumistani, että jaksaisin taas ottaa asian esille niille joilla on valta ja voima lähteä asiaa toteuttamaan  Itsestään se ei sinne nouse.