HERÄSIN muutamia minuutteja jälkeen kello 5. On kevätaamu, koska päivä alkoi sarastaa jo tähän aikaan.  Havahduin ajatukseen, että saan elää tätä valkenevaa aamua, vaikka olen nähnyt jo paljon aamuja tähän ikään mrnnessä, enemmän kuin monelle muulle on annettu nähtäväksi. Tai hyväunisena olen nukkunut ohi suurimman osan aamuistani. Vasta viime vuosina  on ollut mahdollista seurata näitä  hetkiä päivännousun aikaan. 

ON TULOSSA pilvinen lauantaipäivä, mutta odotan tästä päivästä erityistä hengen juhlapäivää, sillä vietän tämän päivän etsimällä runoja Jenni Haukion toimittanasta teoksesta KATSO POHJOISTA  TAIVASTA. Lupasin lukea niitä huomisessa Tukipisteen sunnuntaikahvilassa. Lupauduin, vaikka en juuri sillä hetkellä muistanut, että odotan pääsyä kaihileikkaukseen eikä näkökykyni ole nyt paras mahdollinen julkiseen esiintymiseen Juuri ja juuri se saattaa riittää lukulasien avulla. Kummasti kirjaimet ovat haalistuneet ja rivien seuraamiseen on keskityttävä toisin kuin ennen.

SAIN tämän Jenni Haukion  toimittaman teoksen joululahjaksi jo toissa jouluna, mutta vain katselun asteelle sen sjsältö on jäänyt, kun näkö ei ole ollut ennallaan. Haukio on tehnyt suurtyön poimimalla mukaan suomalaisen  runon  ydinaineistoa. Lapsuuteni ja nuoruuteni runot ovat sieltä löydettävissä ja paljon minulle ennestään tuntematontakin runoa sisällössä on. Jos Suomesta tulisikin joskus aineellisesti köyhä maa, niin tässä meillä on yhteinen hengen aarreaitta, jonka toivoisi olevan ahkerassa käytössä myös tässä henkisen sekametelin ajassa. Jo eilisiltana teki niin hyvää kohdata aikaa sitten täältä poistunet nuoruuteni runoilijat Kaasto Sarkia, Uuno Kailas , Yrjö Jylhä, unen ja kuoleman runoilijat, joita nykyään ei kai paljon ehkä tunneta. Huomiotani kiinnitti  miten useasti runilijat ovat ikuistaneet runoillaan henkilöhahmoja, isiään, isovanhempiaan ja erityisesti äitejään. Kaarlo Sarkian Velka elämälle on vieläkin vaikuttava suomalaisen naisen ja äidin kohtaloruno. Vaikuttava uusi tuttavuus oli Arvo Turtiaisen Rakentaja- runo isoisästään, joka koko elämänsä ajan rakensi taidolla ja rakkaudella taloja toisille, mutta ei saanut koskaan tilaisuutta rakentaa taloa itselleen ja omalle perheelleen. Sainkin ajatuksen, tuoda näitä runoon ikuistettuja henkilöhahmoja esille huomisessa runokahvilassa. Hämmästyttävää, että näillä vähenevillä kyvyilläni saan itse olla vielä toteuttamassa tätä. Vaikka edes huomisestaan kukaan ei tiedä.