Kynttil%25C3%25A4.jpg

TÄSSÄ ne ovat pöydälläni, paksu pinkka ajan kauhduttamia kirjeitä,joiden kohtaloa lähdin puntaroimaan tässä viikolla, kun mukana kulkenutta tavaraa on kuitenkin jo vähennettävä.Muutosta muuttoon lähes kaikki elämäni aikana saadut kirjeet olen säilyttänyt, joitakin kiinteitä kirjeyhteyksiä  olen erotellut omiksi pinkoikseen -palatakseni niihin taas joskus. Tähän ruusunkuvalla varustettuun muovipussiin olen sullonut kuoristaan jossain vaiheessa vapautetut kirjeet sikin sokin, enkä suoraan sanoen odottanut niistä paljoa, kun aloin silmäillä tuttuja käsialoja. Luulin muistavani suurin piitrein niiden sisällön, mutta jouduinkin  merkilliseen taikapiiriin, kun katselin niitä täältä vuosikymmenien takaa.

ILTA vaihtui pitkälle aamuyöksi. Väsytti mutta luin kuitenkin, niitä riitti ja riitti. Havahduin, että on oikeastaan merkillistä, että voin näin pitää kädessäni dokumennteja heidän elämästään ja ajatuksistaan, käsialastaan, kertomistyylistään ja ennenkaikkea heidän ystävyydestään minua kohtaan. Kirjeet ajoittuvat 1950- luvun lopulle ja  60 - luvun alkupuolelle. Se oli siirtymävaihetta koulun päätyttyä, jolloin oma elämä oli kaikilla kipeästi hakusessa.  Vasta nyt tajuan miten ratkaisevasti tämä kirjeitse hoidettu yhteys koulutovereihin lievensi kauhua, joka sisäoppilaitoksen turvallisesta sylistä pois joutuminen aiheutti minussa. Yhteinen kokemusmaailma piti sidettä yllä, vaikka siihen oli luonnollisesti kuulunut myös riitoja ja erilaisia kärhämiä tuon tuostakin. 

KAIKKI kirjoittajat olivat jossain vaiheessa oleet huonetovereitani. Vaikka itse emme saaneet huonetovereita valita niin kummasti vain, melkein kylki kyljessä eläen, sopeuduimme toisiimme. Elinan ja Sannin kanssa aloitimme koulun jo 1949  historiallisessa Raajarikkojen Huoltolaitoksessa, joka sijaitsi Alppikadulla Helsingin Kalliossa. Se oli sisäoppilaitosta vanhaan malliin. Koulu toimi vielä paljolti hyväntekeväisyyspohjaltaj a oli kristillissävytteinen niinkuin kai muutkin koulut siihen aikaan. Alakoulun opettaja Maija- Liisa Ropponen oli mielestäni erittäin sopiva tehtäväänsä, mutta meni yllättäen nuoren papin kanssa naimisiin kun olimme toisella luokalla ja mmuuti sitten pois koulusta, mikä oli ikävää. Huomautan, että hänen aikanaan sain vielä laskennosta kahdeksikon, mutta sitten alkoi mennä alaspäin.

KOULU MUUTTI vuonna 1952 Ruskeasuolle ja taisi niihin aikoihin päästä myös valtion ylläpitämäksi kouluksi. Siitä alkoivat meidän varsinaiset tyttövuodet, joissa alkoi jo olla säpinää. Poikia ei meidän sisäpiiriin kuulunut muuten kuin ehkä vilaukselta, he asustivat eri kerroksessa ja yhteydenpitorajoitukset olivat tiukat. Elina oli ikänsä vuoksi suorittanut kolmannen ja neljännen luokan samallla kertaa, joten hän joutui Ruskeasuon koulussa eri huoneeseen oman luokkalaitsensa kanssa. Elinaan jäi kuitenkin pitkäaikainen yhteys vielä koulun jälkeen ja häneltä on eniten kirjeitä. Anneli ja Terttu tulivat sitten Sannin lisäksi huonetovereikseni ja pysyimme yhtenä joukkona koulun loppuun asti. He olivat siihen asti käyneet koulua omilla paikkakunnillaan, koska olivat vain lievästi liikuntavammaisia. Sannin ja Elinan oli aikalaistauti polio ennen kouluikää istuttanut pyörätuoliin. 

KIRJEENVAIHTO tuntui joskus työläältäkin. Muistan olleeni ainaisessa kirjevelassa ja sain kovisteluja mitä minulle oikein kuuluu, kun kirjettäni saa odotella ja odotella. Oma elämäntilanteeni vaikeutui aikaisemmin kuin toisten, jotka alkuun asustivat koulun jälkeen melko turvallisesti vanhempiensa turvissa. En enää oikein osannut jakaa todellisia kuulumisiani muiden kuin Tertun kanssa, joka oli lopulta lähin hengenheimolaiseni. Hänellä oli vaikea kotitausta ja hän joului vanhempiensa painostuksesta aloittamaan heti koulun jälkeen  kauppakoulun, vaikka ei tuntenut alaa omakseen. Rakentelimme kirjeitse suunnitelmaa, että muuttaisimme yhteiseen asuntoon hänen paikkakunnalleen ja siitä käsin sitten yrittäisimme löytää tehtävämme ja paikkamme maailmassa. Suunnitelmamme eivät toteutuneet. Terttu sai yllättäin 18 -vuotiaana aivoverenvuodon ja menehtyi siihen. Hänen pikkusiskonsa ilmoitti siitä minulle,kun tiesi yhteyksistämme. Se oli nuoruuteni suuri suru. Tertun kirjeet minulla on erikseen säilytettynä.

SYTYTÄN  VALKEAN KYNTTILÄN SISKOJEN MUISTOLLE!