keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Vielä kukkii verenpisara

2018-09-03%2014.25.27.jpg

maanantai, 17. syyskuu 2018

Totta ja tarua prinsessoista

 

 

PRINSESSAYSTÄVIÄ 1 :

RUOTSI 1000 – 2018

Omakustanne 238 sivua

 

Lieksalainen kieltenopettaja KRISTIINA SOTIRIOU on aina ollut kiinnostunut prinsessoista. Niin paljon,että on päättänyt tehdä kirjasarjan Euroopan prinsessoista. Ensimmäisenä saivat esittelyn naapurimaamme Ruotsin prinsessat, joista on ehkä ollut helpointa löytää historiallista faktatietoa, Pienoiselämäkertoja on kaikkiaan 163. Historiallisesti pitävä tietopohja on hankittu eri lähteistä, mutta luettävuuden kannalta tarinoita on höystetty tekijälle luenteenomaisella fiktiolla Sanat ihana, suloinen ja hurmaava ovat ahkesasti käytössä ja tekstit ovat minä -muodossa. Lukija ei voi olla huomaamatta, että Kristiina onkin ollut suosittu prinsessanimi.kautta aikojen.

 

Olin mukana kirjan julkistamistilaisuudessa 4.9. Lieksan kirjastossa. Tilaisuudessa oli aistittavissa ”prinsessatunnelmaa”. Onnittelemaan saapuneilla senioriopettajilla oli yllään häivähdys prinsessaa, mikä oli saatu aikaan pitsein ja liehuvin, koristelluin huivein. Oli hauskaa hetkeksi heittäytyä prinsessarooliin - satu Prinsessa Ruususesta on saattanut kylvää meihin pikkuisen prinsessaa..

 

Jos lienen itsekin joskus ihannoinut satuprinsessojen elämää, tutustuminen todellisten prinsessojen tarinoihin kyllä pudotti maan pinnalle.Prinsessat elivät aikakausiensa lapsina ja joutuivat katselemaan sitä ehkä vielä rajummasta näkökulmasta kuin muut kansalaiset, olkoonkin että ympärillä saattoi olla kultaa, jalokiviä ja lumoavia puutarhoja. En todellakaan arvannut, että Kristiinan ruusukantinen kirja sisältäisi niin armottomia totuuksia kuninkaallisten perheiden elämästä.Todelliset prinsessat olivat usein pelinappuloita pohjoismaiden valtiollisissa- ja perhesuhteissa. Nykyaikaisesta naisnäkökulmasta katsoen prinsessat olivat lähes täysin isäkuninkaiden määräysvallan kohteina. Järjestettyjä avioliittoja, jopa lapsiavioliittoja,sulkemisia luostareihin ja muuta vastentahtoista järjestelyä. Päät putoilivat valtioiden ja sukujen kiistoissa eikä prinsessoille jäänyt niihin muuta osuutta kuin rukoilla Jumalalta rauhaa ja suojelusta.Myös ajassa liikkuneet uskonnolliset vaikutteet ulottuivat prinsessojen elämään. Uskonpuhdistuksen aikoihin eräs prinsessa menetti siihen asti onnellisen avioliittonsa siitymällä Lutherin vaikutuksesta katolilaisuudesta protestantiksi Aviomies ei sitä suvainnut. Uskonnollinen mielenlaatu näyttää olleen prinsessoilla yleistä ja jotkut päätyivät vapaaehtoisestikin nunnaksi luostariin. Joskus myös nunna-prinsessoja ryöstettiin luostareista vaimoiksi naimattomille prinsseille tai kuninkaille.

 

Loppua kohti kirjan sotahistoria lientyy. Sivistyneempi kanssakäyminen valtioiden välillä tuli mahdolliseksi, minkä lukija helpottuneena toteaa. Kuninkaalliset traditiotkin alkavat murtua. Prinsessoille aletaan antaa vapauksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Kuitenkin vielä Carl Gustafin sisaret joutuivat luopumaan virallisesta prinsessa- tittelistään mentyään naimisiin ei- kuninkaallisten kanssa! Kirja avaa ajatuksia ja pakottaa lukemaan myös rivien välistä. Kirjassa ei ole henkilökuvia vaan kuvitukseksi on otettu luontokuvia lieksalaisista kohteista. Kuvat ovat Heidi Koposen.

 

Helvi Ahvenainen

 

.

lauantai, 25. elokuu 2018

Yksin rannalla

TÄMÄ ei ole surullinen blogi, vaikka otsake on suomalais-kansallisen haikea. Pyydän Lukijaa vilkaisemaan taaksepäin, jossa kuvat tältä paivältä liittyvät otsakkeeseeni. Näin luonnonpäivänä aion kirjoittaa unelmastani, jota olen hautonut pitkään ja tulkoon se tässä nyt julki. Kuvissa oleva ranta on Lieksan Vasikkaniemestä, joka sijaitsee aivan lähellä keskustaa ja lie kuulunut aiemmin vanhan pappilan maihin. Nykyisen tämän tienoon omistaa kaupunki. Paikan historiaan on liittynyt takavuosien tukinuitto, sinne johtaa vieläkin kantatieltä poikkeava autolla ajettava tie. Rannalla oli tukkilaisten majoitusta ja siellä on vieläkin jäänteitä rakennelmista, joiden kautta tukkeja laskettiin Lieksa-jokeen. Lieksassa on vielä henkilöitä joilla on muistoja tukkilaiselämästä tällä rannalla.  Joki haarautuu niemen kärjen kohdalla niin että  vesialue jää Vasikkaniemen ja Pielisen Museon  savottarannan väliin. Kovin museaalisella alueella siis liikutaan, mutta enimmäkseen ranta on nykuisin autio ja tyhjä. Joku onkimies  saattaa käydä houkuttemassa kaloja onkeensa.

OLEN jotenkin ominut tämän rannan nimikkorannakseni ja alkanut suunnitella sille käyttöä, Löysin sen omin päin pian Lieksaan muuttomme jälkeen, kun kuljeskelin kotini lähittienoita etsien lepoaikkaa ajatuksilleni.Siitä on aikaa jo yli neljäkymmentä vuotta. Nuoren perheen arki oli välillä hektistäkin. Mikä ihana pieni puistikko koskematonta metsämaisemaa, suorastaan hoitamaton ryteikkö,sanoisi joku toinen. Löysin tien varrelta ensimmäiset kevään kukkijat, metsäorvokit, oravanmarjat, metsätähdet.  Veden läheisyys hiljaisella rannalla oli tyynnyttävää.

KUN toimiskelin vapaaehtoityössä Lieksan Tukipisteellä keksin Vasikkaniemestä lähellä olevan retkipaikan ja tuolloin sinne saatiin jykevät istuinkivet. Jonkinlainen nuotiopaikka siellä oli ennestään, varmaan onkimiesten jäljiltä. Saimme silloiselta palopäälliköltä suullisen luvan polttaa nuotiiotakin. Nuotiokahvit paistettujen makkaroiden kera siellä nauiittiin ja piknikkiä pidettiin. Tukupiste muutti joen tuolle puolelle ja Vasikkaniemi vähän jäi syrjään, mutta pari vuotta sitten sen tarjoamat mahdollisuudet tulivat taas esille. Pitäisi vain löytyä taho tai tahot, jotka ryhtyisivät puuhaamaan sinne vaatimatonta ,luonnonläheistä retkipaikkaa. Sadekatos, jonkinlainen pöytä ja istuimia, vähän lisää ympäristön siistintää. Kansainvälinen työleirihän teki suuren työn laajentamalla puutonta aluetta ja kohentamalla nuotiopaikkaa. Tänä keväänä paikalle ilmestyi kielto, että nuotioon ei saa sytyttää tulta, lakipykälät seurasivat mukana. Sittemmin kaupungin allekirjoittama plakaatti lötyi nuotiosta, mikä näkyy kuvastakin. Myrskytuuli tai joku tuohtunut kansalainen on sen sinne toimittanut. Museoalueen läheisyys saattaa myös vaikuttaa kaupungin kielteiseen asentteeseen nuotion polttamisen suhteen.

PIDÄN toivoa yllä ,että retkipaikka Vasikkaniemeen joskus syntyy, nuotiolla tai ilman sitä. Paikan sijainti on lhanteellinen, tarpeeksi lähellä vaikka nelkein paarien kanssa tulla. Kimppakyydin kuljetusalue riittää hyvinkin ja monet apuväline-kulkuneuvotkin pystyvät tuon matkan kulkemaan. Kunigasajatukseni on,että pitää olla kaupungissa retkipaikka veden äärellä kaikille,jotka sellaista kaipaavat ja siitä nauttisivat. Odotan myös omaa voimistumistani, että jaksaisin taas ottaa asian esille niille joilla on valta ja voima lähteä asiaa toteuttamaan  Itsestään se ei sinne nouse.

lauantai, 25. elokuu 2018

Suomen luonnon päivänä

20180625_132138.jpg20180625_131911.jpg

tiistai, 14. elokuu 2018

Se lensi tuokion vain

20180814_110030.jpg

SAIN eilen, illan jo hämärtyessä yllätysvieraan..Raollaan olevasta terassin ovesta oli huomaamattani leijaillut sisään  Amiraaliperhonen, se tumma, jonka siipien kärjissä olevalla mustalla pohjalla on valkoisia pilkkuja. Koristemaalauksen harrastajana huomioni kiintyi noihin pallosiin, jotka perhosen Suunnittelija on sinne asetellut. Tuollaiset pienet yksityiskodat antavat minulle usein ertyisvakuutuksen suuren Luojan puumerkistä.Voin hyvin tunnistaa mielihyvän mikä on seurannut värien ja muotojen  harmoniasta. Ihastelin iltavierastani, kun se lepatteli pöytälamppuni valokeilassa. Harvoin on mahdollisuutta katsella perhosen viehättävää olemusta niin läheltä ja rauhassa. Se siirtyi lampun ääreltä keittiön pöydän yläpuolelle lepattelemaan. En yrittänyt saada sitä lentämään takaisin ulos, en olisi siinä onnistunutkaan Siinä katsellessani huomasin, että lentäminen näytti käyvän sitä väsyttämään. Kierrokset lyhenivät ja sitten se paneutui vihreän pöytäliinani kulmaukseen ja jäi siihen, kauniit siivet levällään. Jonkin ajan kuluttua halusin katsahtaa mitä perhoselleni kuului. Se oli yhä siinä kohtaa mihin oli asettunut, mutta nyt sen siivet olivat melkein supussa. Sen perhosenelämä oli päättynyt siihen minun pöydälleni.

_ _ __

NYTPÄ kävi niin, että perhoseni muistokirjoitus muuttuikin ylösnousemuskertomukseksi. Tuohon asti ehtiessäni havaitsin jotain lepattelua sähköpyörätuolini ohjausvälineellä. Ei se ollutkaan kuollut vaan taisi olla nukahtanut yöunilleen!  Hiukan kankeasti se kuitenkin lehahtelee paikasta toiseen, ehkä täällä on hiukan liian viileää päiväperhoselle. Se pitää kuitenkin saatella ulos sen omaan valtakuntaan. Tarvitsen siihen kuitenkin avustajaltani apua, hän tulee muutaman tunnin kuluttua. Voin pitää sen siihen asti lemmikkiperhosenani. Ulkona on kyllä näin aamusta vielä viileämpää kuin sisällä. Mitähän sille tarjoaisin, maistuisikohan hunaja.

TÄSSÄ perhosen vierailussa luokseni tuntuu olevan häivähdys mystiikkaa. Perhosiahan käytetään symbooleina elämän lyhyydelle, mutta minähän olen elänyt pitkän elämän ja sitä olen pohdiskellut pitkin kesää, joten tunnelmiini kyllä sopiikin perhosen vierailu. Ikätovereistani on tänä vuona useakin kuollut, myös sisarukseni ovat jo kuolleet kahta lukuunottamatta. Minunhan oletettiin kuolevan heti synnyttyäni, mutta tässä vain sinnittelen. Olent saanut seurata  joittenkin ihmisten elämää syntymästä asti ja sitten todeta,että heidän elämänsä päättyi ennen aikojaan. Kaikenkaikkiaan pitkäkin elämä on häviävän lyhyt vuosisatojen saatossa. Olemassaolon rajat tuntuvat uhkaavan jo ihmissukuakin. Väärin eletty. Vääriä päämääriä, ainakin viimeisen sukupolven aikana, Jotenkin heräsi perhoseni äärellä ajatus, että tuliko se kertomaan huolestaan kedon kukkien puolesta. Joku professorismies kirjoitti äsken siitä miten tärkeitä nämä nykyihmiselle huomaamattonmat, mutta elintärkeät kedot perhosineen ovat. Jos ne katoavat, katoaa ihminenkin.

_ _ _

Avoimesta terassin ovesta Amiraali lennähti virkeänä ulos luontoon ja näyttäytyi vielä useasti kukkivan humalan lehvillä.Tarjoamani hunaja ei sille kelvannut. Se piti vielä sadetta siivet supussa terassin kaiteella ja siitä se on sitten kadonnut avaraan maailmaan. Päivä perhosen seurassa!