sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

"Elämä on rikas ja ihmeellinen"

 

20190621_103350.jpg

 

JUHANNUSRUUSU on tuoksunut ja kukoistanut  minun juhannuksessani ollen oikeastaan se suurin juhlistaja. Parhaimmillaan se oli juuri aattona, jolloin kuvautin sen avustajallani. Että osasikin laittautua juuri aattona koreimmilleen ja vielä käydä nojailemaan vasta maalatuille terassin kaiteille, josta oli helppo ottaa tuoksut vastaan mahdollisimman läheltä. Aatto oli helteinen, joten en jaksanut tai välittänytkään juuri valmistella sisälle mitään erikoista, istuskelin vain enimmäkseen ruusuni kanssa. Lapsuudenkotini melko vähäisistä puutarhakasveista muistan juhannusruusun ja siitäköhän ljohtuen olen halunnut sen pihalleni missä sitten olen asunutki.n. Joskus olen siirtänyt sen edellisestä pihasta uuteen, mutta tämän toi ystäväperhe Pankakoskelta ja sille valittiin pikaisesti paikka tuosta kaiteen takaa..Viime talvi lumineen ja pakkasineen oli sille nähtävästi edullinen, koska kukinta on ennennäkemättömän runsas.

TERASSIN kesäkuntoon laittaminen on ollut se kevään ykkösasia. Sen rinnalla ovat jääneet kirjoittamiset  ja ne pohdiskelut 3.6. olleen kokouksen jälkimainingeista. Mainittsin siitä edellisessä blogissani ja tulen varmaan palaamaan siihen aihepiiriin vielä, koska se on osa nykyelämääni, mutta olen päättänyt olla niistä "lomalla" nyt tämän herkimmän kesän ajan. Kesän alussa kukkamyymälät alkavat houkutella vimmatusti, vaikka päätinkin olla pidättyväinen. Idätin kyllä muutamia lajeja siemenistäkin ja nyt minulla ovat krassit, elämänlanat ja asterit hyvällä alutta, toivon niille menestystä jatkossakin. Kassin lehet näyttävät olevan erinomaista herkkua pienille vihreille madoille, joten surullisen reiköisiksi lehdet ovat käyneet. Julmasti nitistän matoset niitä havaitessani, vaikkakin hitusen pahoilla mielin.  - Mikä valta minulla on päättää niiden elämästä - oman etuni vuoksi? Olen muutenkin tullut entistä enemmän tietoiseksi siitä miten paljon erilaisia yhdyskuntia elää elämäänsä tässä lähiympäristössä. Pyrin elämään niiden kanssa sulassa sovussa niin pitkälle kuin on mahdollista. Kun istun kesäyössä yksin terassilla ja saatan olla vähän haikeakin, astelee siilirouva -tai herra - hiljaisesti mustaherukkapensaan alta ja suunnistaa rauhallisesti terassin lattian alle, jossa saattaa olla sen poikasiakin. Se ikäänkuin käy kertomassa, että olen täällä minäkin. Pieni, liikuttava episodi oli, kun harmaasieppo pariskunta alkoi tehdä pesää terassin seinämässä olevaan tyhjään kaksikerroksiseen hyönteishotelliin. Ensin alakertaan ilmestyi taitavasti muotoiltu pesä ja pariskunta oli niin mukavuudenhaluinen, että aloitti pesää yläkertaankin. Siinä  vaiheessa terassin lattia ja kaiteet piti maalattaman ja maalarina ollut lintuasiantuntija sanoi, että eivät onnistu nuo pesäpuuhat. Niinhän siinä kävi, että kun kokonaiseen päivään eivät maalarin vuoksi voineet jatkaa hommia, niin jättivät sikseen. Kävivät kyllä seuraavana päivänä hakemassa jo rakennetuista aluista rakennustarpeita uuteen pesään. Lintumaailman kierrättäjiä!

TAITAAPA olla lähes päivälleen kuusikymmentä vuotta siitä, kun nimeltä tuntematon radioiltahartauden pitäjä lausui nuo otsikossani olleet sanat, joista on tullut minulle vuosikymmenien aikana erityinen juhannuslause. Muistan hyvin tilanteen, jossa pappismies sen elämääni ystävällisesti pudotti ja aikamoisen tunnekuohun sillä aiheutti. Oli juhannus ja minä  olni kahdeksantoista Minulla oli istumisesta johtuvaa kipua kehossani. Tunsin olevani yksin ja tarpeeton tässä maailmassa. Minulla oli tulevaisuuden haaveita, mutta juuri silloin tuntui ettei minulla ole mitään tulevaisuutta. Ehkä vain pelkkää elossa rimpuilemista. En muista iltahartauden pitäjän puheesta muuta kuin tuon lauseen Lohhduttiko se? Ei, vaan lisäsi surkeuttani, vihastuttikin. Mutta mieleeni se jäi, lähtemättömästi ja on ollut mielenkiintoista todeta miten erilaisin  tunnelmin se mieleen palautuu. Kulloisenkin elämätilanteen mukaan voin olla samaa mieltä ja joskus eri mieltä, useimmiten molempia yhtä aikaa. Mietin laitanko otsakkeeni lainausmerkkeihin vai en.  Tuntuu jotenkin liian vahvalta jakaa se eteenpäin ikäänkuin omana mielipiteenäni, vaikka elämänhistoriaani katseltuani voisin tuon lauseen jo allekirjoittaakin.

 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Kevätkaihonkukkia ja muitakin

20190527_130517.jpg

 

KOIVUJEN syvenevää vihreyttä ikkunamaisemassani.  Kesä jota odotin on nyt tässä, tuoksuineen, tunnelmineen ja kutsuna pöyhimään maan multaa. Kukkamaastani on noussut esiin ihastuttavia tukokkaita, kaikkia syksyllä istuttamiani en  muistanut siellä olevankaan. Erityinen yllätys oli kevätiiris, joka kukki hyvin matalana, ehkä kylmien öiden vuoksi. Narsissit helottivat oman aikansa ja ovat nyt jo melkein kuihtuneet. Tämän hetken kukkiva kaunotar on melkein itkettävän sininen kevätkaihonkukka, joka ylläolevassa kuvassa ei pääse esiin koko ihanuudessaan. Viattomasta ulkonäöstään huolimalta se toisten seurassa kasvaessaan on agressiivinen rönsyilijä, joka mielellään anastaa tilaa toisilta. Olen hullaantunut tästä kasvamisen riemusta ja samalla ihmettelen, että saan tässä kaikessa olla vielä mukana. Kaiken yllä on tuntuma siitä, että tämä ihauus  ei ole itsestäänselvyys. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on läsnä minunkin päivissäni ja oman elämän rajallisuus myöskin. Näen tätä kaikkea tänä kesänä kuin  himmentävän verhon läpi, silmien kaihilekkaukseen pääsen todennäköisesti vasta elokuussa. Se on hidastanut myös tämän blogin kirjoittamista, kirjoittamaan ryhtyminen on työläämpää ja virheitä tulee enemmän - se harmittaa. Kevättouhut kukkaistutusten kanssa ovat myös vieneet aikaa kirjoittamiselta. Hämmästyin, kun totesin, että edellinen blogi on Vapulta. Te lukijani olette pysynet silti mukana ja käyneet kurkkaamassa kuulumisiani. Se ilahduttaa..

TÄTÄ kevätkautta on hallinnut myös huolekkaat ajatukset tulevaisuudesta. Huomenna  keskustellaan Tukipisteellä Siun soten sääntökirjasta, jonka ongelmallisuudesta taisin mainita edellisessä blogissani. Vastakkainasettelu virkamiestahon ja meidän asianosaisten kanssa on melkoinen. Vaikuttaa siltä, että käsitys henkilökohtaisesta avusta on osapuolilla erilainen. Puhummeko edes samasta asiasta. Yhteinen kieli olisi kuitenkin löydyttävä, että päästään eteenpäin Myönteistä on kuitenkin se, että neuvotteluyhteys on vireillä. Meitä on kuultu siinä, että haluamme paperitiedotteiden sijaan henkilökohtaista neuvonpitoa. No, tämähän on nykyajan virkamiehen velvollisuuskin. Kuinkahan paljon vastapuolella jännitetään huomista. Meidän tiedetään kyllä hallitsevan kielenkäytön ja lakipykälätkin omissa asioissamme. Siun sote saisi olla ylpeä valveutuneista kansalaisistaan. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta yhteisrintama tuo kuitenkin aina voimia.

TULEVALLA VIIKOLLA  on luvassa alkaneen kesän lämpöennätyksiä. Onneksi on satanut reippaasti, niin luonto kestää paremmin kuumat päivät. Sadevettäkin on varastossa. Saa nähdä miten onnistuu minun perunanviljelyni. Löysimme jääkaapista kaksi vähän nahistunutta perunaa, joissa oli pitkät idut. Istutimme ne muoviämpäriin ja sirottelimme mullan sekaan itseään kuivahtanutta hevosenkakkaa. Uusia perunoita omasta takaa, niinköhän?

 

 

 

keskiviikko, 1. toukokuu 2019

Nyt vappu on...

20190430_123606.jpg

"Nyt vappu on, nyt vappu on, siis veikot, laulakaa

niin, että taivaan luhtihin, tää laulu kajahtaa!" 

KOKO aamupäivän olen poikkeuksellisen tiiviisti kuunnellut radion tarjoamaa vappuohjelmaa. Ullanlinnanmäen vapunviettäjäisiä puheineen ja lauluineen. Tuntui hyvältä nähdä nykyihmisten yhteisöllistä vappuriemastusta ja olihan joukossa vakavaakin sanottavaa.  Elämänvoimaa ja kauniita nuoria ihmisiä niinkuin iäkkäämpiäkin ruskistuneine ylioppilaslakkeineen. Tämän tilaisuuden katsoin televisiosta ja annoin televisiolle mielessäni vaihteeksi kiitosta mahdollisuudesta olla melkein mukana valtakunnan ykköstapahtumissakin - tälleen aamuasussa ja tukka laittamattomana. Yliopistonuoten edustajana Kukka Louhivuori oli rakentanut puheensa sanpjen rakkaus  - totuus-ympärille saatuaan nämä sanat aihevinkeiksi läheisiltään. Jäi tunne, että kyllä maailmassa kuitenkin on paljon nuorta uskoa ja valmiutta rakentaa parempaa maailmaa. Uhkien edessä piilevät inhimilliset voimavarat taitavat nousta käyttöömme Nuorison alkoholinkäytönkin kerrotaan tänä vappuna olleen edellisvuosiin nähden maltillisempaa.

VAPPU on juhlapäivä, jonka perinteisiin minulla on niukasti yhteyksiä  En ole ylioppilas enkä siis ole viettänyt opiskelijaelämää sillä tasolla ja osallisuus työelämän kuvioissa on sekin vähäistä. Jos minun olisi sijoitettava itseni johonkin yhteiskunnalliseen taustaan, niin sijoitaisin ehkä niihin, joiden resursseja yhteiskunta ei viela ole osannut käyttää yhteiseksi hyväksi. Kuulun siihen näkymättömään vähemmistöön, jossa on jäseniä varmaan kaikista ryhmistä, etenkin eri vammaisryhmistä, jotka minulle ovat hyvinkin näkyviä, mutta  joita ei  esimerkiksi vaalipuheissa juurikaan mainittu. Olen tähän ikään mennessä nähnyt huikean kaaren, jossa olen päässyt osalliseksi melko turvatusta taloudellisesta tilanteesta, mutta synnyynnäisen vammaisuuteni vuoksi minun on ollut tyytyminen osaan, joka ei vastaa henkisiä edellytyksiäni. Juuri nyt on meneillään uudistusliike henkilökohtaisen avun järjestämisestä, mikä vie kehitystä taaksepäin. Siun soten henkilökohtaisen avun sääntökirja vähentää itsemääräämisoikeutta mitä voi teettää avustajalla. Takana tuntuu olevan suorastaan kateellinen henki, joka ei soisi meille samoja oikeuksia kuin muilla ihmisillä on.  Tämä takapakki ei koske ainoastaan minua, vaan kaikkia, jotka vammaispalvelulain mukaan näitä palveluja saavat. En jaksa avata näitä asioita tässä kaikessa harmittavuudessaan, tämän verran kuitenkin, - eikös vappu ole myös olojen tutkisteluja varten.

TUOTA  vanhaa vappulaulua, josta osa muistui meleeni aamulla, en ole kuullut tänä vappuna, vaikka se varmaan vielä käytössä on. "Veikot" tarkoittanevat opiskelijakavereita. Olen laulanut sitä 50- luvulla luokkatoveriani kanssa Ruskeasuon koulussa Helsingissä. Opettajamme Kauko Valta Ylänne opetti meille runsaast laululuja laulutunneilla Tuli se vappu kouluummekin. Muistan iki-ihanan sinisen ilmapallon, jonka jotenkin olin saanut ihan omaksi. Ensimmäinen ilmapalloni. Ilmapallot ovat tainneet olla vappujeni kokokohdat läpi vuosien. Pidän värikkäiden pallojen pompottelusta, ensin lasteni, sitten lapsenlasteni kanssa. Tänä vuonna olen pysytellyt omassa  rauhassani, sillä jouduin maanantaina"hammaspotilaaksi", kun nuori mieshammaslääkäri ei osannut tehdä reikäiselle ja pakottavalle takahampaalleni muuta kuin nyhtäistä sen pois. Vietetään sitten vappua täysin palvelleen hampaani muistoksi!. En olisi halunnut luopua siitä,olihan se kauan ollut osa minua ja jäin sen jäljiltä entistä harvahampaisemmaksi ja tuli mieleen virrenvärssy "mua nyt jo riisutaan, tää maja puretaan..." Olin huolissani miten nyt pärjään puremisen kanssa, mutta lääkäri sanoi huolettomasti, että ei se haittaa, jatka vain elämääsi niinkuin ennenkin.

ONHAN vappu minulle kuitenkin merkittävä LUONNON HERÄÄMISEN juhla. Ensimmäisel leskenlehdet löysin viime viikolla ja ensimmäinen pilkahdus pihani keltaisista krookuksista tuli esiin  perjantaina, jolloin pääsin jo katsomaan niitä silmästä silmään. Ne lumivuoret ovat nyt kokonaan kadonneet - vähän autettuna - terassilta ja myäs monivuotisten kukkieni päältä. Näyttäisivät senviytyneen hyvin talven alta. Kuvaan sitten, kun vähän edistyvät. Nyt niille on vielä tiedossa koettelemus kylmän ilmamassan, jopa  sankan lumisateen muodossa. Ilmanhaltijalle emme mahda mitään, täytyy vain toivoa, ettei se jää pitkäksi aikaa päälle. Lintujen viserrystä ja liverrystä koivikko täynnä!

 

sunnuntai, 21. huhtikuu 2019

Jatkoa pääsiäismietteisiin

PÄÄSIÄISAURINKO on noussut pilvettömälle taivaalle En ole havainnut sen suorastaan tanssivan niinkuin vanha tieto arvelee, mutta mieltä se kirkkaudellaan ilahduttaa. Pimeän talven jälkeen näinä päivänä saatu valon määrä tuntuu ruhtinaalliselta. Viimeinen lumitöyräs terassilta sulaa, vaikka hitaasti. Pakkasyöt ovat muuttaneet sen pieneksi jäävuoreksi, jota on lapiollakin yritetty louhia pienemmäksi. Vuosikymmenien kokemuksella tiedän, että kesäksi se sulaa varmasti. Iltapäivät terassilla ovat olleet todella lämpimiä.

HERÄTTYÄNI minusta tuntui, että olisin halunnut keskustella jonkun kanssa jatkoksi noille eilisille ajatuksille. En sellaista kumppania keksinyt, ainakaan tähän aikaan vuorokaudesta. Joten jatkan yKsinpuhelua. Kevään aikana olen harvinaisen paljon kuunnellut ja katsellut poliittista keskustelua niinkuin varmaan muutkin ovat tänä keväänä tehneet. Olen joutunut ejattelemaan miten erilaista on poliittinen käsitteistö kuin kristillinen käsitteistö vaikka paljolti samalla ihmisen asialla ollaan. Miten ylipäänsä kristillinen ajattelutapa sellaisena kuin se minun aikalaisilleni on opetettu, soveltuu nykyaikaan?. Me haluamme, että politiikassakin pidettäisiin kiinni lähimmäisen rakkaudesta, mutta etusijalla tuntuu olevan kilpailu siitä kuka meistä on suurin ja kuka saisi enemmän itselle taloudellista hyötyä. Tunnen vieraantuvani kristillisestä kielenkäytöstä,siitä kotikielestä, jota paremmin ehkä ennen osasin. Sen säilyttämiseen tarvitaan sisäpiiriä,yhteisöä, jota minulla ei oikeastaan ole, paitsi muutamissa ystäväkontakteissa. En osaisi huudahdella "Kristus on ylösnoussut" tau toivotella Jumalan siunausta.  Voisi tuntua hyvältäkin jaella siunauksia, mutta kieleni ei siihen taivu. Voi se johtua siitäkin etten koskaan ole kuulunutkaan yhteisöön, jossa se olisi ollut luontevasti esillä.

MITEN sitten tämän päivän arjessa ilmennetään sitä,että ollaan tietoisia "taivaallisista todellisuuksista", senhän pitäisi olla totta myös täällä. Metropoliitta Ambrosius sanoi taannoisessa haastattelussa. kokeneensa joskus jumalanpalveluksia toimittaessaan ettei voinut olla varma oliko hän taivaassa vai maan päällä. Ne sulautuivat yhteen. Toisaalta Amrosius korosti, että maallisten toimien suorittaminen uskonnollisen ohjeistuksen mukaan on myös taivasta maan päällä. Samaa korosti Irja Askola ja kertoi menevänsä päiväkotiin leikkimään ja askartelemaan  lasten kanssa kerran viikossa. Ehkä kristillisyys ei kuitenkaan ole kadoksissa tässä päivässä. Tämä aikahan suorastaan huutaa esimerkiksi luovia löytöjä olla yhteydessä toisten kanssa. "Missä rakkaus,siellä Jumala", lauletaan eräässä Taize-laulussa.

 

 

lauantai, 20. huhtikuu 2019

Pääsiäismietteitä

20190420_124938.jpg

 

KUN poikani olivat pieniä,tein meille  applikaatiomenetelmällä pääsiäistaulun, joka otettiin esille vain pääsiäisenä. Siinä on vanhan pääsiäispostikortin näköä ja samat aiheet taitavat näkyä tämän ajan korteissakin, vaikka niitä ei taideta paljon lähetelläkään. Itse en lähettänyt yhtään, mutta sain kyllä yhden, postilaatikkoon pudoyettuna. En muista ajattelinko taulua tehdesäni aiheen kristillisiä symbooleja, mutta ottaessani sen nyt esille huomasin, että siinähän ne ovat. haudasta munan kuoren alta nousee uusi elämä. Ja luomakuntakin kuolleen näköisestä maasta nostattaa uutta eämää. Liekö pupujen rooli se pelkäävien opetuslasten rooli kiirastorstain yössä. Kuin olisivat pääsiäiskuvat kristillisen sanoman piiloviestintää sukupolvesta toiseen, niinkuin ovat olleet joulukortitkin.

TÄSTÄ tuli hiljaisempi pääsiäisenseutu kuin olin ajatellut. Tarkoitus oli käydä ainakin kiirastorstain iltakirjossa, mutta totesin, että iltamenot ovat ainakin tällä erää jätettävä -en yksinkertausesti jaksa laittautua matkaan ja sitten vielä istua kirkossa pitkä tovi.. Perhe kävi kyllä, osittain itselaitetulla aterialla, luonani eilen , pitkäperjantaina, mikä oli tervetullutta ohjelmaa pyhiini. En aio potea yksinäisyyttä, vaikka edessä on vielä kaksi pyhäpäivää. Tiet ovat vapaat ja voin liikkua lähiympäristössä mielin määrin. Jos vaikka löytyisi jo pikkuaurinkoja,leskenlehtiä. Tiedän paikan, mihin ne tässä maisemassa ensiksi ilmaantuvat.

PÄÄSIÄISENSEUTU  on jossain olemiseni pohjalla ollut vaikuttamassa aina sieltä alakoulun uskontotunneilta ast. Pääsiäisen aka muuttaa suomalaiasta yhteiskuntaa kristillisemmäksi aikakin siinä, että radio-ja televisio-ohjelmissa  on   näinä päivinä ollut runsaastikin mielenkiintoista sisältöä, osa varmaan uusintojakin. Hiljaisuudenystävien puheenjohtajan aamuhartaudet radiossa,  arkkipiispa Tapani Luoman, emerituspiispa Irja Askolan ja metropoliitta Ambrosiuksen haastattelut  ja myös mielenkiintoiset ohjelmat Raamatun syntyvaiheista  sekä siitä mitä tiedetään historiallisesta Jeesuksesta. Tämän illan  Maarit Tastulan haastattelu, jossa "linnankundista"tuli uskoontulon jälkeen heikkojen ihmisten auttaja, auttoi taas uskomaan, että usko elää ja vaikuttaa nykymaailmassakin. Mahtavaa oli kuulla tämä kovan kundin tarina. PItää kiittää YLEÄ, ettei sentään ole riisunut ohjelmistostaan tällaista arvokasta antia. Riitänee jotain katsottavaa vielä huomiselle ja ylihuomisellekin. Jotenkin on ollut lohdullista tajuta taas näiden ohjelmienkin kautta etten ole ainoa, jolla edelleen olisi kysyttävää näistä kristinuskon perusasioista. Miksi juuri kristinusko ja sen luterilainen haara, kun maailmassa on niin monenmonta muutakin uskonkäsitystä valittavana? No, siksi, että satun elämään maassa, jossa se on vallitseva uskonto. Se tuntuu minusta oikealta, mutta niin tuntuu oman maan ja paikkakunnan usko muistakin maailman ihmisistä. Jos ei tunnu, niin lähdetään hakemaan jotain muuta tai otetaan yhdestä yhtä ja toisesta toista, niinkuin nykyisin taidetaan usein tehdä. Näitä mietin ja ihmettelen.

Hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille, jotka Helvin Terassia olette lukeneet!