lauantai, 14. syyskuu 2019

Helvin terassi muuttaa

Hyvät Lukijani!

SAATUANI parannusta näkökykyyni aloitan jälleen säännöllisesti epäsäännöllisen blogikirjoittamisen. Nyt vain siirryn uudelle "yritykselle" eli osoitteeseen blogpost. com  Tämä siirtyminen johtuu siitä, että kuvien laittaminen onnistuu minulle paremmin siellä. Olen saanut uudelta avustajaltani ystävällistä ohjausta uuden blogin käynnistämisessä. Kyllä nämä nykynuoret osaa! Pidän tämän vuodatus. net  blogin auki, joten voitte selailla siellä jos siltä tuntuu. Mahdollisesti  alan kirjoittaa siellä jotain tiettyä aihepiiriä.

Tavataanhan taas: Helvin Terassi blogspot.com  Kaunista syksyä kaikille!

sunnuntai, 1. syyskuu 2019

Niin meni kesä

20190723_115431.jpg

Heiväkuussa kukkivat liljat.

TÄNÄÄN on alkanut syyskuu. Syksyn tuloahan se tietää ja merkit ovat jo ilmeiset, vaikka kesälle näyttääkin tulevan nyt jatkoaikaa. Olette, lukijani uskollisesti kurkanneet blogiani, jonka sivut ovat jääneet juhannukselta tyhjiksi. En odottanut niin käyvän, mutta silmistä on kiikastanut. Ensin kaihi molemmissa silmissä hämärsi niin paljon, että kirjoittaminen oli jätettävä tuonnemmaksi. Silmät leikattiin heinäkuun 7.päivänä ja näkö parani odotetusti, mutta nyt täytyy vielä odottaa uusia silmäläseja,jotka vastaisivat silmien uutta tilannetta. Silmäni ovat nyt merkillisen valonarat ja kirjoittaminen, niinkuin myös lukeminen, rasittaa niitä. On tämä ollut aikamoista silmäilyä koko kesä, mutta tulevaisuus lupaa parempaa. Kukkia olen kasvatellut ja niiden kanssa iloja ja huolliakin kokenut. Vaihtelevaa kesäsäätä on ollut. Joudun kirjoittamaan takautuvasti kesän muusta annista. Jatkan hiljakseen blogejani sitten kun käyn silmälääkärillä ja saan vakaamman näkökyvyn.

SYYSKUUN ENSIMMÄINEN päivä on minulle ollut merkittävä päivä aina kouluajoistä lähtien. Silloin alkoi koulu Helsingissä ja jo elokuun viimeisenä sinne oli lähdettävä. Kotikoivuihin oli tullut keltaisia lehtiä, ne olivat kuin lähdön merkkejä. Minulla oli itku kurkussa, mutta sitä ei voinut näyttää muille. Meillä ei itketty, meillä alistuttiin kohtaloon, elämä vain oli sellaista.

sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

"Elämä on rikas ja ihmeellinen"

 

20190621_103350.jpg

 

JUHANNUSRUUSU on tuoksunut ja kukoistanut  minun juhannuksessani ollen oikeastaan se suurin juhlistaja. Parhaimmillaan se oli juuri aattona, jolloin kuvautin sen avustajallani. Että osasikin laittautua juuri aattona koreimmilleen ja vielä käydä nojailemaan vasta maalatuille terassin kaiteille, josta oli helppo ottaa tuoksut vastaan mahdollisimman läheltä. Aatto oli helteinen, joten en jaksanut tai välittänytkään juuri valmistella sisälle mitään erikoista, istuskelin vain enimmäkseen ruusuni kanssa. Lapsuudenkotini melko vähäisistä puutarhakasveista muistan juhannusruusun ja siitäköhän ljohtuen olen halunnut sen pihalleni missä sitten olen asunutki.n. Joskus olen siirtänyt sen edellisestä pihasta uuteen, mutta tämän toi ystäväperhe Pankakoskelta ja sille valittiin pikaisesti paikka tuosta kaiteen takaa..Viime talvi lumineen ja pakkasineen oli sille nähtävästi edullinen, koska kukinta on ennennäkemättömän runsas.

TERASSIN kesäkuntoon laittaminen on ollut se kevään ykkösasia. Sen rinnalla ovat jääneet kirjoittamiset  ja ne pohdiskelut 3.6. olleen kokouksen jälkimainingeista. Mainittsin siitä edellisessä blogissani ja tulen varmaan palaamaan siihen aihepiiriin vielä, koska se on osa nykyelämääni, mutta olen päättänyt olla niistä "lomalla" nyt tämän herkimmän kesän ajan. Kesän alussa kukkamyymälät alkavat houkutella vimmatusti, vaikka päätinkin olla pidättyväinen. Idätin kyllä muutamia lajeja siemenistäkin ja nyt minulla ovat krassit, elämänlanat ja asterit hyvällä alutta, toivon niille menestystä jatkossakin. Kassin lehet näyttävät olevan erinomaista herkkua pienille vihreille madoille, joten surullisen reiköisiksi lehdet ovat käyneet. Julmasti nitistän matoset niitä havaitessani, vaikkakin hitusen pahoilla mielin.  - Mikä valta minulla on päättää niiden elämästä - oman etuni vuoksi? Olen muutenkin tullut entistä enemmän tietoiseksi siitä miten paljon erilaisia yhdyskuntia elää elämäänsä tässä lähiympäristössä. Pyrin elämään niiden kanssa sulassa sovussa niin pitkälle kuin on mahdollista. Kun istun kesäyössä yksin terassilla ja saatan olla vähän haikeakin, astelee siilirouva -tai herra - hiljaisesti mustaherukkapensaan alta ja suunnistaa rauhallisesti terassin lattian alle, jossa saattaa olla sen poikasiakin. Se ikäänkuin käy kertomassa, että olen täällä minäkin. Pieni, liikuttava episodi oli, kun harmaasieppo pariskunta alkoi tehdä pesää terassin seinämässä olevaan tyhjään kaksikerroksiseen hyönteishotelliin. Ensin alakertaan ilmestyi taitavasti muotoiltu pesä ja pariskunta oli niin mukavuudenhaluinen, että aloitti pesää yläkertaankin. Siinä  vaiheessa terassin lattia ja kaiteet piti maalattaman ja maalarina ollut lintuasiantuntija sanoi, että eivät onnistu nuo pesäpuuhat. Niinhän siinä kävi, että kun kokonaiseen päivään eivät maalarin vuoksi voineet jatkaa hommia, niin jättivät sikseen. Kävivät kyllä seuraavana päivänä hakemassa jo rakennetuista aluista rakennustarpeita uuteen pesään. Lintumaailman kierrättäjiä!

TAITAAPA olla lähes päivälleen kuusikymmentä vuotta siitä, kun nimeltä tuntematon radioiltahartauden pitäjä lausui nuo otsikossani olleet sanat, joista on tullut minulle vuosikymmenien aikana erityinen juhannuslause. Muistan hyvin tilanteen, jossa pappismies sen elämääni ystävällisesti pudotti ja aikamoisen tunnekuohun sillä aiheutti. Oli juhannus ja minä  olni kahdeksantoista Minulla oli istumisesta johtuvaa kipua kehossani. Tunsin olevani yksin ja tarpeeton tässä maailmassa. Minulla oli tulevaisuuden haaveita, mutta juuri silloin tuntui ettei minulla ole mitään tulevaisuutta. Ehkä vain pelkkää elossa rimpuilemista. En muista iltahartauden pitäjän puheesta muuta kuin tuon lauseen Lohhduttiko se? Ei, vaan lisäsi surkeuttani, vihastuttikin. Mutta mieleeni se jäi, lähtemättömästi ja on ollut mielenkiintoista todeta miten erilaisin  tunnelmin se mieleen palautuu. Kulloisenkin elämätilanteen mukaan voin olla samaa mieltä ja joskus eri mieltä, useimmiten molempia yhtä aikaa. Mietin laitanko otsakkeeni lainausmerkkeihin vai en.  Tuntuu jotenkin liian vahvalta jakaa se eteenpäin ikäänkuin omana mielipiteenäni, vaikka elämänhistoriaani katseltuani voisin tuon lauseen jo allekirjoittaakin.

 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Kevätkaihonkukkia ja muitakin

20190527_130517.jpg

 

KOIVUJEN syvenevää vihreyttä ikkunamaisemassani.  Kesä jota odotin on nyt tässä, tuoksuineen, tunnelmineen ja kutsuna pöyhimään maan multaa. Kukkamaastani on noussut esiin ihastuttavia tukokkaita, kaikkia syksyllä istuttamiani en  muistanut siellä olevankaan. Erityinen yllätys oli kevätiiris, joka kukki hyvin matalana, ehkä kylmien öiden vuoksi. Narsissit helottivat oman aikansa ja ovat nyt jo melkein kuihtuneet. Tämän hetken kukkiva kaunotar on melkein itkettävän sininen kevätkaihonkukka, joka ylläolevassa kuvassa ei pääse esiin koko ihanuudessaan. Viattomasta ulkonäöstään huolimalta se toisten seurassa kasvaessaan on agressiivinen rönsyilijä, joka mielellään anastaa tilaa toisilta. Olen hullaantunut tästä kasvamisen riemusta ja samalla ihmettelen, että saan tässä kaikessa olla vielä mukana. Kaiken yllä on tuntuma siitä, että tämä ihauus  ei ole itsestäänselvyys. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on läsnä minunkin päivissäni ja oman elämän rajallisuus myöskin. Näen tätä kaikkea tänä kesänä kuin  himmentävän verhon läpi, silmien kaihilekkaukseen pääsen todennäköisesti vasta elokuussa. Se on hidastanut myös tämän blogin kirjoittamista, kirjoittamaan ryhtyminen on työläämpää ja virheitä tulee enemmän - se harmittaa. Kevättouhut kukkaistutusten kanssa ovat myös vieneet aikaa kirjoittamiselta. Hämmästyin, kun totesin, että edellinen blogi on Vapulta. Te lukijani olette pysynet silti mukana ja käyneet kurkkaamassa kuulumisiani. Se ilahduttaa..

TÄTÄ kevätkautta on hallinnut myös huolekkaat ajatukset tulevaisuudesta. Huomenna  keskustellaan Tukipisteellä Siun soten sääntökirjasta, jonka ongelmallisuudesta taisin mainita edellisessä blogissani. Vastakkainasettelu virkamiestahon ja meidän asianosaisten kanssa on melkoinen. Vaikuttaa siltä, että käsitys henkilökohtaisesta avusta on osapuolilla erilainen. Puhummeko edes samasta asiasta. Yhteinen kieli olisi kuitenkin löydyttävä, että päästään eteenpäin Myönteistä on kuitenkin se, että neuvotteluyhteys on vireillä. Meitä on kuultu siinä, että haluamme paperitiedotteiden sijaan henkilökohtaista neuvonpitoa. No, tämähän on nykyajan virkamiehen velvollisuuskin. Kuinkahan paljon vastapuolella jännitetään huomista. Meidän tiedetään kyllä hallitsevan kielenkäytön ja lakipykälätkin omissa asioissamme. Siun sote saisi olla ylpeä valveutuneista kansalaisistaan. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta yhteisrintama tuo kuitenkin aina voimia.

TULEVALLA VIIKOLLA  on luvassa alkaneen kesän lämpöennätyksiä. Onneksi on satanut reippaasti, niin luonto kestää paremmin kuumat päivät. Sadevettäkin on varastossa. Saa nähdä miten onnistuu minun perunanviljelyni. Löysimme jääkaapista kaksi vähän nahistunutta perunaa, joissa oli pitkät idut. Istutimme ne muoviämpäriin ja sirottelimme mullan sekaan itseään kuivahtanutta hevosenkakkaa. Uusia perunoita omasta takaa, niinköhän?

 

 

 

keskiviikko, 1. toukokuu 2019

Nyt vappu on...

20190430_123606.jpg

"Nyt vappu on, nyt vappu on, siis veikot, laulakaa

niin, että taivaan luhtihin, tää laulu kajahtaa!" 

KOKO aamupäivän olen poikkeuksellisen tiiviisti kuunnellut radion tarjoamaa vappuohjelmaa. Ullanlinnanmäen vapunviettäjäisiä puheineen ja lauluineen. Tuntui hyvältä nähdä nykyihmisten yhteisöllistä vappuriemastusta ja olihan joukossa vakavaakin sanottavaa.  Elämänvoimaa ja kauniita nuoria ihmisiä niinkuin iäkkäämpiäkin ruskistuneine ylioppilaslakkeineen. Tämän tilaisuuden katsoin televisiosta ja annoin televisiolle mielessäni vaihteeksi kiitosta mahdollisuudesta olla melkein mukana valtakunnan ykköstapahtumissakin - tälleen aamuasussa ja tukka laittamattomana. Yliopistonuoten edustajana Kukka Louhivuori oli rakentanut puheensa sanpjen rakkaus  - totuus-ympärille saatuaan nämä sanat aihevinkeiksi läheisiltään. Jäi tunne, että kyllä maailmassa kuitenkin on paljon nuorta uskoa ja valmiutta rakentaa parempaa maailmaa. Uhkien edessä piilevät inhimilliset voimavarat taitavat nousta käyttöömme Nuorison alkoholinkäytönkin kerrotaan tänä vappuna olleen edellisvuosiin nähden maltillisempaa.

VAPPU on juhlapäivä, jonka perinteisiin minulla on niukasti yhteyksiä  En ole ylioppilas enkä siis ole viettänyt opiskelijaelämää sillä tasolla ja osallisuus työelämän kuvioissa on sekin vähäistä. Jos minun olisi sijoitettava itseni johonkin yhteiskunnalliseen taustaan, niin sijoitaisin ehkä niihin, joiden resursseja yhteiskunta ei viela ole osannut käyttää yhteiseksi hyväksi. Kuulun siihen näkymättömään vähemmistöön, jossa on jäseniä varmaan kaikista ryhmistä, etenkin eri vammaisryhmistä, jotka minulle ovat hyvinkin näkyviä, mutta  joita ei  esimerkiksi vaalipuheissa juurikaan mainittu. Olen tähän ikään mennessä nähnyt huikean kaaren, jossa olen päässyt osalliseksi melko turvatusta taloudellisesta tilanteesta, mutta synnyynnäisen vammaisuuteni vuoksi minun on ollut tyytyminen osaan, joka ei vastaa henkisiä edellytyksiäni. Juuri nyt on meneillään uudistusliike henkilökohtaisen avun järjestämisestä, mikä vie kehitystä taaksepäin. Siun soten henkilökohtaisen avun sääntökirja vähentää itsemääräämisoikeutta mitä voi teettää avustajalla. Takana tuntuu olevan suorastaan kateellinen henki, joka ei soisi meille samoja oikeuksia kuin muilla ihmisillä on.  Tämä takapakki ei koske ainoastaan minua, vaan kaikkia, jotka vammaispalvelulain mukaan näitä palveluja saavat. En jaksa avata näitä asioita tässä kaikessa harmittavuudessaan, tämän verran kuitenkin, - eikös vappu ole myös olojen tutkisteluja varten.

TUOTA  vanhaa vappulaulua, josta osa muistui meleeni aamulla, en ole kuullut tänä vappuna, vaikka se varmaan vielä käytössä on. "Veikot" tarkoittanevat opiskelijakavereita. Olen laulanut sitä 50- luvulla luokkatoveriani kanssa Ruskeasuon koulussa Helsingissä. Opettajamme Kauko Valta Ylänne opetti meille runsaast laululuja laulutunneilla Tuli se vappu kouluummekin. Muistan iki-ihanan sinisen ilmapallon, jonka jotenkin olin saanut ihan omaksi. Ensimmäinen ilmapalloni. Ilmapallot ovat tainneet olla vappujeni kokokohdat läpi vuosien. Pidän värikkäiden pallojen pompottelusta, ensin lasteni, sitten lapsenlasteni kanssa. Tänä vuonna olen pysytellyt omassa  rauhassani, sillä jouduin maanantaina"hammaspotilaaksi", kun nuori mieshammaslääkäri ei osannut tehdä reikäiselle ja pakottavalle takahampaalleni muuta kuin nyhtäistä sen pois. Vietetään sitten vappua täysin palvelleen hampaani muistoksi!. En olisi halunnut luopua siitä,olihan se kauan ollut osa minua ja jäin sen jäljiltä entistä harvahampaisemmaksi ja tuli mieleen virrenvärssy "mua nyt jo riisutaan, tää maja puretaan..." Olin huolissani miten nyt pärjään puremisen kanssa, mutta lääkäri sanoi huolettomasti, että ei se haittaa, jatka vain elämääsi niinkuin ennenkin.

ONHAN vappu minulle kuitenkin merkittävä LUONNON HERÄÄMISEN juhla. Ensimmäisel leskenlehdet löysin viime viikolla ja ensimmäinen pilkahdus pihani keltaisista krookuksista tuli esiin  perjantaina, jolloin pääsin jo katsomaan niitä silmästä silmään. Ne lumivuoret ovat nyt kokonaan kadonneet - vähän autettuna - terassilta ja myäs monivuotisten kukkieni päältä. Näyttäisivät senviytyneen hyvin talven alta. Kuvaan sitten, kun vähän edistyvät. Nyt niille on vielä tiedossa koettelemus kylmän ilmamassan, jopa  sankan lumisateen muodossa. Ilmanhaltijalle emme mahda mitään, täytyy vain toivoa, ettei se jää pitkäksi aikaa päälle. Lintujen viserrystä ja liverrystä koivikko täynnä!