sunnuntai, 3. marraskuu 2019

Blogini notkahti

NINHÄN SE OLI, että päätin siirtyä uuteen, monipuoliseen ja kuvallisempaan blogiin, mutta eihän se helppoa ollutkaan. Ensinnäkin: olin niin tottunut tähän vanhaan Vuodatukseeni, etten osannut heti kotiutua uuteen, jossa oli hienompi etusivukin.  Sitten oli se silmä- operaatio, joka kyllä kirkasti näköni , mutta kirjoittaminen väsyttää ja jotenkin häikäisee edelleen.  Silmät ikääntyvät näköjään vaikkei ole kaihiakaan. Ote kirjoittamisen jatkumoon herpautui myös siksi, että kesän ajan istumiset tuntuvat nyt lihaksissa. Se tietää ainakin tulevalle syyskaudelle lepoa ja taas lepoa, johon olen niin kyllästynyt.  Miksi ihmiselle ei anneta kroppaa, joka kestäisi loppuun asti!  Täytyy tunnustaa, että välillä mieli madaltuu niin etten usko ajatuksillani ja kokemuksillani olevan niin suurta merkitystä, että kannattaisi lisätä enää sitä kirjoitetun sanan määrää, jota maailma jo muutenkin on tulvillaan. Jonkinlainen kuulluksi tulemisen jano minulla kuitenkin näköjään on, kun en lopetuspäätöstäkään halua tehdä. Huomasin, että tässä blogissani on käyty pitkin syksyä, joten sekin innostaa jatkamaan. Kiitos teille uskollisuudesta!

EILEN oli se kirkkovuoden tuonpuoleisiin katsahtamisen päivä, pyhäinpäivä. Minulla on ollut koko syksyn ajan rajalla olemisen tuntuma. Vakavat ilmastoasiat ovat tulvineet tietoisuuteen päivittäin. Niistä olen ajatellut niinkin, että nyt olisi ihmiskunnalla tilaisuus viimeinkin ryhtyä yhteisrintamassa puolustamaan elinmahdollisuuksiamme tällä pallolla. Heräämistä on jotapahtunutkin, josta iso kiitos nuorelle Greta Thunbergille. Olemme olleet niin eksyksissä, että tarvittiin vakavakasvoinen Greta näyttämään tietä. Jääköön uudelle sukupolvelle mahdollisuus elää ja rakentaa parempaa maailmaa. Tuttavapiirissäni on nyt useita, joita koettelee ikääntymisen aiheuttamat vaivat niinkuin itsellänikin. Ajan ja iäisyyden raja tuntuu lähenevän aina, kun uutta peruuttamatonta ilmenee näköpiiriin. Pirkko siskoni kuoli elokuussa, hän koki jo saaneensa elämästä kyllikseen. Parin viimeisen vuoden aikana elämä lakkasi kutsumasta häntä uusiin asioihin tai entisiinkään. 

LUNTA on jo satanut Pohjois- Karjalaankin, maa kunnolla valkoisena muutamia päiviä.  Tässä on se jokavuotinen rajapyYkki minulle ja muille pyörätuolin kanssa kulkeville. VAPAUTESI LIIKKUA ULKOSALLA ON HUOMATTAVASTI RAJOITETUMPAA KUIN KESÄLLÄ.  Hyvin aurattu tie ja vain pikkupakkanen mahdollistaa vielä matkat lähikauppaan, mutta muuten on turvauduttava autokyyteihin. Siis pysy majassasi, enimmäkseen. Tänään aamupäivällä pulpahti ehkä tämän lumen inspiroimana mieleeni muisto vuosikymmenien takaa: olin matkalla kotoa joululoman jälkeen kouluun Helsinkiin . Matka tehtiin "hevospelissä" läpi lumisen metsän ja yli Savijärven jään, ensin linja-autolle, joka vei Joensuuhun ja sieltä yöjunalla Helsinkiin Sirkka-siskon kanssa. Hevoskyyti oli kysytty naapurista ja talon Erkki-poika oli hevoskuskina. Iltapäivä oli jo pimenemässä jä vällyjen alla oli lämmintä. Lunta oli paljon, mutta hevonen tunsi tien silläkin kertaa. En tainnut paljon jutella kanssamatkustajien kanssa, vatsassa tuntui jännitystä, melkein pahaa oloa. Koti, äiti ja sisarukset jäivät taakse. Edessä oli paluu kouluun, jo tutuksi tulleeseen. Ajatus tapaamisesta kavereiden kanssa tuntui hyvältä.

UNOHDAN tuon tuostakin nykypäivän asioita, mutta muistilokerot aivoissani vaikuttavat höllentyneiltä. Sieltä tipahtelee jos jonkinlaisia VANHOJA muistoja, jotka ovat yllättävän selkeitä. Onkohan tämä vanhuutta!. Kokevatko muutkin tiettyyn ikään tullessa näin? 

 

lauantai, 14. syyskuu 2019

Helvin terassi muuttaa

Hyvät Lukijani!

SAATUANI parannusta näkökykyyni aloitan jälleen säännöllisesti epäsäännöllisen blogikirjoittamisen. Nyt vain siirryn uudelle "yritykselle" eli osoitteeseen blogpost. com  Tämä siirtyminen johtuu siitä, että kuvien laittaminen onnistuu minulle paremmin siellä. Olen saanut uudelta avustajaltani ystävällistä ohjausta uuden blogin käynnistämisessä. Kyllä nämä nykynuoret osaa! Pidän tämän vuodatus. net  blogin auki, joten voitte selailla siellä jos siltä tuntuu. Mahdollisesti  alan kirjoittaa siellä jotain tiettyä aihepiiriä.

Tavataanhan taas: Helvin Terassi blogspot.com  Kaunista syksyä kaikille!

sunnuntai, 1. syyskuu 2019

Niin meni kesä

20190723_115431.jpg

Heiväkuussa kukkivat liljat.

TÄNÄÄN on alkanut syyskuu. Syksyn tuloahan se tietää ja merkit ovat jo ilmeiset, vaikka kesälle näyttääkin tulevan nyt jatkoaikaa. Olette, lukijani uskollisesti kurkanneet blogiani, jonka sivut ovat jääneet juhannukselta tyhjiksi. En odottanut niin käyvän, mutta silmistä on kiikastanut. Ensin kaihi molemmissa silmissä hämärsi niin paljon, että kirjoittaminen oli jätettävä tuonnemmaksi. Silmät leikattiin heinäkuun 7.päivänä ja näkö parani odotetusti, mutta nyt täytyy vielä odottaa uusia silmäläseja,jotka vastaisivat silmien uutta tilannetta. Silmäni ovat nyt merkillisen valonarat ja kirjoittaminen, niinkuin myös lukeminen, rasittaa niitä. On tämä ollut aikamoista silmäilyä koko kesä, mutta tulevaisuus lupaa parempaa. Kukkia olen kasvatellut ja niiden kanssa iloja ja huolliakin kokenut. Vaihtelevaa kesäsäätä on ollut. Joudun kirjoittamaan takautuvasti kesän muusta annista. Jatkan hiljakseen blogejani sitten kun käyn silmälääkärillä ja saan vakaamman näkökyvyn.

SYYSKUUN ENSIMMÄINEN päivä on minulle ollut merkittävä päivä aina kouluajoistä lähtien. Silloin alkoi koulu Helsingissä ja jo elokuun viimeisenä sinne oli lähdettävä. Kotikoivuihin oli tullut keltaisia lehtiä, ne olivat kuin lähdön merkkejä. Minulla oli itku kurkussa, mutta sitä ei voinut näyttää muille. Meillä ei itketty, meillä alistuttiin kohtaloon, elämä vain oli sellaista.

sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

"Elämä on rikas ja ihmeellinen"

 

20190621_103350.jpg

 

JUHANNUSRUUSU on tuoksunut ja kukoistanut  minun juhannuksessani ollen oikeastaan se suurin juhlistaja. Parhaimmillaan se oli juuri aattona, jolloin kuvautin sen avustajallani. Että osasikin laittautua juuri aattona koreimmilleen ja vielä käydä nojailemaan vasta maalatuille terassin kaiteille, josta oli helppo ottaa tuoksut vastaan mahdollisimman läheltä. Aatto oli helteinen, joten en jaksanut tai välittänytkään juuri valmistella sisälle mitään erikoista, istuskelin vain enimmäkseen ruusuni kanssa. Lapsuudenkotini melko vähäisistä puutarhakasveista muistan juhannusruusun ja siitäköhän ljohtuen olen halunnut sen pihalleni missä sitten olen asunutki.n. Joskus olen siirtänyt sen edellisestä pihasta uuteen, mutta tämän toi ystäväperhe Pankakoskelta ja sille valittiin pikaisesti paikka tuosta kaiteen takaa..Viime talvi lumineen ja pakkasineen oli sille nähtävästi edullinen, koska kukinta on ennennäkemättömän runsas.

TERASSIN kesäkuntoon laittaminen on ollut se kevään ykkösasia. Sen rinnalla ovat jääneet kirjoittamiset  ja ne pohdiskelut 3.6. olleen kokouksen jälkimainingeista. Mainittsin siitä edellisessä blogissani ja tulen varmaan palaamaan siihen aihepiiriin vielä, koska se on osa nykyelämääni, mutta olen päättänyt olla niistä "lomalla" nyt tämän herkimmän kesän ajan. Kesän alussa kukkamyymälät alkavat houkutella vimmatusti, vaikka päätinkin olla pidättyväinen. Idätin kyllä muutamia lajeja siemenistäkin ja nyt minulla ovat krassit, elämänlanat ja asterit hyvällä alutta, toivon niille menestystä jatkossakin. Kassin lehet näyttävät olevan erinomaista herkkua pienille vihreille madoille, joten surullisen reiköisiksi lehdet ovat käyneet. Julmasti nitistän matoset niitä havaitessani, vaikkakin hitusen pahoilla mielin.  - Mikä valta minulla on päättää niiden elämästä - oman etuni vuoksi? Olen muutenkin tullut entistä enemmän tietoiseksi siitä miten paljon erilaisia yhdyskuntia elää elämäänsä tässä lähiympäristössä. Pyrin elämään niiden kanssa sulassa sovussa niin pitkälle kuin on mahdollista. Kun istun kesäyössä yksin terassilla ja saatan olla vähän haikeakin, astelee siilirouva -tai herra - hiljaisesti mustaherukkapensaan alta ja suunnistaa rauhallisesti terassin lattian alle, jossa saattaa olla sen poikasiakin. Se ikäänkuin käy kertomassa, että olen täällä minäkin. Pieni, liikuttava episodi oli, kun harmaasieppo pariskunta alkoi tehdä pesää terassin seinämässä olevaan tyhjään kaksikerroksiseen hyönteishotelliin. Ensin alakertaan ilmestyi taitavasti muotoiltu pesä ja pariskunta oli niin mukavuudenhaluinen, että aloitti pesää yläkertaankin. Siinä  vaiheessa terassin lattia ja kaiteet piti maalattaman ja maalarina ollut lintuasiantuntija sanoi, että eivät onnistu nuo pesäpuuhat. Niinhän siinä kävi, että kun kokonaiseen päivään eivät maalarin vuoksi voineet jatkaa hommia, niin jättivät sikseen. Kävivät kyllä seuraavana päivänä hakemassa jo rakennetuista aluista rakennustarpeita uuteen pesään. Lintumaailman kierrättäjiä!

TAITAAPA olla lähes päivälleen kuusikymmentä vuotta siitä, kun nimeltä tuntematon radioiltahartauden pitäjä lausui nuo otsikossani olleet sanat, joista on tullut minulle vuosikymmenien aikana erityinen juhannuslause. Muistan hyvin tilanteen, jossa pappismies sen elämääni ystävällisesti pudotti ja aikamoisen tunnekuohun sillä aiheutti. Oli juhannus ja minä  olni kahdeksantoista Minulla oli istumisesta johtuvaa kipua kehossani. Tunsin olevani yksin ja tarpeeton tässä maailmassa. Minulla oli tulevaisuuden haaveita, mutta juuri silloin tuntui ettei minulla ole mitään tulevaisuutta. Ehkä vain pelkkää elossa rimpuilemista. En muista iltahartauden pitäjän puheesta muuta kuin tuon lauseen Lohhduttiko se? Ei, vaan lisäsi surkeuttani, vihastuttikin. Mutta mieleeni se jäi, lähtemättömästi ja on ollut mielenkiintoista todeta miten erilaisin  tunnelmin se mieleen palautuu. Kulloisenkin elämätilanteen mukaan voin olla samaa mieltä ja joskus eri mieltä, useimmiten molempia yhtä aikaa. Mietin laitanko otsakkeeni lainausmerkkeihin vai en.  Tuntuu jotenkin liian vahvalta jakaa se eteenpäin ikäänkuin omana mielipiteenäni, vaikka elämänhistoriaani katseltuani voisin tuon lauseen jo allekirjoittaakin.

 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Kevätkaihonkukkia ja muitakin

20190527_130517.jpg

 

KOIVUJEN syvenevää vihreyttä ikkunamaisemassani.  Kesä jota odotin on nyt tässä, tuoksuineen, tunnelmineen ja kutsuna pöyhimään maan multaa. Kukkamaastani on noussut esiin ihastuttavia tukokkaita, kaikkia syksyllä istuttamiani en  muistanut siellä olevankaan. Erityinen yllätys oli kevätiiris, joka kukki hyvin matalana, ehkä kylmien öiden vuoksi. Narsissit helottivat oman aikansa ja ovat nyt jo melkein kuihtuneet. Tämän hetken kukkiva kaunotar on melkein itkettävän sininen kevätkaihonkukka, joka ylläolevassa kuvassa ei pääse esiin koko ihanuudessaan. Viattomasta ulkonäöstään huolimalta se toisten seurassa kasvaessaan on agressiivinen rönsyilijä, joka mielellään anastaa tilaa toisilta. Olen hullaantunut tästä kasvamisen riemusta ja samalla ihmettelen, että saan tässä kaikessa olla vielä mukana. Kaiken yllä on tuntuma siitä, että tämä ihauus  ei ole itsestäänselvyys. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on läsnä minunkin päivissäni ja oman elämän rajallisuus myöskin. Näen tätä kaikkea tänä kesänä kuin  himmentävän verhon läpi, silmien kaihilekkaukseen pääsen todennäköisesti vasta elokuussa. Se on hidastanut myös tämän blogin kirjoittamista, kirjoittamaan ryhtyminen on työläämpää ja virheitä tulee enemmän - se harmittaa. Kevättouhut kukkaistutusten kanssa ovat myös vieneet aikaa kirjoittamiselta. Hämmästyin, kun totesin, että edellinen blogi on Vapulta. Te lukijani olette pysynet silti mukana ja käyneet kurkkaamassa kuulumisiani. Se ilahduttaa..

TÄTÄ kevätkautta on hallinnut myös huolekkaat ajatukset tulevaisuudesta. Huomenna  keskustellaan Tukipisteellä Siun soten sääntökirjasta, jonka ongelmallisuudesta taisin mainita edellisessä blogissani. Vastakkainasettelu virkamiestahon ja meidän asianosaisten kanssa on melkoinen. Vaikuttaa siltä, että käsitys henkilökohtaisesta avusta on osapuolilla erilainen. Puhummeko edes samasta asiasta. Yhteinen kieli olisi kuitenkin löydyttävä, että päästään eteenpäin Myönteistä on kuitenkin se, että neuvotteluyhteys on vireillä. Meitä on kuultu siinä, että haluamme paperitiedotteiden sijaan henkilökohtaista neuvonpitoa. No, tämähän on nykyajan virkamiehen velvollisuuskin. Kuinkahan paljon vastapuolella jännitetään huomista. Meidän tiedetään kyllä hallitsevan kielenkäytön ja lakipykälätkin omissa asioissamme. Siun sote saisi olla ylpeä valveutuneista kansalaisistaan. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta yhteisrintama tuo kuitenkin aina voimia.

TULEVALLA VIIKOLLA  on luvassa alkaneen kesän lämpöennätyksiä. Onneksi on satanut reippaasti, niin luonto kestää paremmin kuumat päivät. Sadevettäkin on varastossa. Saa nähdä miten onnistuu minun perunanviljelyni. Löysimme jääkaapista kaksi vähän nahistunutta perunaa, joissa oli pitkät idut. Istutimme ne muoviämpäriin ja sirottelimme mullan sekaan itseään kuivahtanutta hevosenkakkaa. Uusia perunoita omasta takaa, niinköhän?