torstai, 22. kesäkuu 2017

Kesä korkeimmillaan

 20170620_125548.jpg

EILEN oli kesäpäivän seisaus. Päivä ei pitene van alkaa taas lyhentyä. Haikeaa. Minulle nämä valoisat yöt ovat tehneet sen, että herään kello viiden maissa täysin virkeänä, mutta aamutoimien jälkeen alkaa taas nukuttaa ja on otettava unijatkot. Milloin on tarpeeksi lämmintä, jatkan tätä virkeää aikaa viettämällä pitkiä hetkiä terassilla nauttien aamun rauhasta ja katsastaen mitä kasvimaailmassani on tapahtunut yön aikana.. HIDASTA. hyvin hidasta on kasvaminen ollut. Yhdet krassin siemenet mätänivät kylmien öiden aikaan mullan alle paikalleen Kylvin toiset  eikä merkkiäkään vielä näy niiden itämisestä. Jopa humala viivytteli nousemistaan niin että luulin sen menetetyksi. Orvokin taimia on, mutta muuten olen saanut tyytyä ostokukkiin saadakseni terassille edes jotakin väriä.

ENEMMÄN tapahtuu  villissä luonnossa, joka tällä hetkellä on rehevimmillään. Koivut ovat melkein pakahduttavan vihreitä, tuomet juuri lopettaneet kukintansa, omenapuut ja pihlajat juuri aloittaneet. Olen kokenut sitä mikä miulle on kesän korkeinta: on satanut, ilma on lämmin ja maasta nousee autuas TUOKSU. SILLOIN TUNTUU,ETTÄ ELÄMASTÄ EI MITÄÄN PUUTU. Se korvaa pimeän talven ja kylmän kevään, kaikki malttamattomat odotukset ja pettymykset

KOHTASIN taas jokakesäisen kauhuni, kun keäyöntekijä isoine koneineen lähestyi pihaani leikatakseen sen siistiksi - myöns vaalimistani luonnonkukista, jota olivat jo aloittamassa kukintoaan. Ennätin hätiin ja sanoin, että huolehdin itse kesäkuun ajan pihani hoitamisesta, vaikka en tarkalleen tiennyt miten se tapahtuisi. Olen lisännyt istutuksia eikä pihaani VOI tulla isolla julmasti pärisevällä koneella. Huoltopoika oli vähän hämmästynyt, mutta ymmärsi sitten sanoen: "Niin, kauniitahan ne ovat" ja hymyili vielä kauniisti. Mutta sittenpä, viikon päästä pihani alkoi vaikuttaa aika tukkoiselta. En keksinyt  muuta ratkaisua : OSTIN  itselleni ruohonleikkurin, joka oli Tokmannilla tarjouksessa. Nyt vielä pitää etsiä sille aina käyttäjä, mutta uskon niitä löytyvän. Pihani on  nyt osittain siistitty. Nurmitädykkeet, harakankellot,siankärsämöt ynnä muut pelastuivat .moniksi vuosiksi..Pihassani ovat uusina tulokkaina unkarinsireeni, tavallinen violetti sireeni ja terhakka maksaruoho. Sain ne avustajaltani Maruannelta, joka siirsi ne tänne omasta pihastaan. Lähes kaikilla monivuotisillani on tarinoita entisistä omistajista ja heidän liittymisestään minun elämäni vaiheisiin Niiden vuoksi  pihani koostuu tarinoista ja on sen vuoksi minulle elävämpi kuin mikä tahansa muu piha..

JUHANNUSRUUSUNI, joka sekin on lahja ystäväpariskunnalta, on myöhäisen kevään vuoksi vasta aikoilemassa kukkimaan tänäkin kesänä. Saan näköjään kaikki lapsuudesta tutut kukkijat sulostuttamaan myös nykyvuosiani. 

tiistai, 13. kesäkuu 2017

Julkilausuma ja mielenosoitusta

RYHMÄ 40. n jäkjestämä mielenosoitus Hämeenlinnan torilla 1970

20170605_144448.jpg

20170605_144442.jpg

 

LÖYSIN  arkistoistani lisää vammaishistoriaa. Sopinee julkaista sitä näin YK: n Vammaissopimuksen merkkipäivän tienoilla. Eteenpäin on menty, mutta nyt taidetaan olla jälleen murroskohdassa, joka vaatii nousua barrikadeille. Tämän päivän vaikutusvälineet ovat toiset.

 

JULKILAUSUMA

Lehtimäen opistolla elokuun 16-25päivänä 1974 pidetyssä vaikaeavamaisten seminaarissa mukana olleina esitämme seuraavan julkilausuman:

 

  • Nuorina, tulevaisuutta suunnittelevina vaikeasti liikuntavammaisina pidämme nykyistä eläketurvaamme huolestuttavan puutteellisena. Eräs epäkohta on että kun kansaneläkkeen turvin elävä vaikeavammainen solmii avioliiton, hänen saamansa eläke pienenee huomattavasti.

    Eläkkeiden suuruutta määriteltäessä tulisi mielestäni kiinnittää enemmän huomiota eläkkeensaajien tarvetasoeroihin. Esimerkkinä mainitsemme että toisen henkilön avusta riippuvaisen, itseään kouluttavan ja omaan elämisen muotoonsa etsiytyvän vaikeavammaisen tarvitsevan huomattavasti enemmän käyttövaroja kuin vanhuksen, jolla on jo valmiina tietty elinympäristö.

     

  • Asumistaso on monien vaikeasti liikuntavammaisten kohdalla heikko. Liikuntavammaiselle on tärkeää, että asunto on varustettu asianmukaisesti, se on liikunta esteetön ja esimerkiksi saniteettitilat on suunniteltu niin, että niitä on mahdollista käyttää myös pyörätuolista käsin. Esitämme,että liikuntavammaisten erityistarpeet huomioiva rakentaminen otettaisiin yleiseen asuntotuotannon piiriin.

    Mielestämme on kohtuutonta että vaikeavammaiset joutuvat turvautumaan omaisiinsa vielä tultuaan täysi-ikäisiksi. Tilanne muodostuu vanhemmille usein hyvin rasittavaksi heidän ikääntyessään ja nuoren vammaisen on kotonaan asuen vaikea itsenäistyä normaalisti.

    Valitettavin tilanne on kuitenkin niiden psyykkisesti vireiden liikuntavammaisten kohdalla, jotka ovat muun vaihtoehdon puutteessa virheellisesti sijoitetut heille sopimattomaan laitosympäristöön. Satoja liikuntavammaisia nuoria ja keski-ikäisiä henkilöitä on jatkuvasti sijoitettuina kehitysvamma laitoksiin ja vanhaiskotien sairasosatoille, joissa he eivät saa minkäänlaista tilaisuutta kehittää ja ylläpitää henkisiä kykyjään. Tähän epäkohtaan olisi yhteiskunnan taholta puututtava siten, että vaikka sijoituspaikkaa ei olisikaan mahdollista vaihtaa, pyrittäisiin jokaiselle tälläiselle vammaiselle järjestämään rauhallinen soppi ja tarjoamaan henkisiä virikkeitä. Näin menetellen voitaisiin auttaa monia vaikeasti liikuntavammaisia pois henkisestä umpiosta.

    Liikuntavammaisten palvelukotien rakentaminen tulee helpottamaan tilannetta, mutta ne eivät ratkaise tätä ongelmakenttää kokonaisvaltaisesti. Palvelukotityyppinenkään asuminen ai saisi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi vaikeavammaisille. Myös me tarvitsemme eri vaihtoehtoja asumiseemme sekä tilaisuutta muuttaa paikkakunnalta toiselle.

     

  • Vaikeasti liikunta vammainen nuori kohtaa liian usein ylivomaisia esteitä halutessaan kouluttaa itseään. Katsomme että yleissivistävää jatkokoulutusta tulisi jokaisen sitä haluavan saada silloinkin, kun tavoitteena ei ole ammatin tai oppiarvon hankkiminen. Jatkokoulutus tarve on kipein niiden jo niiden aikuisiässä olevien vaikeiasti liikuntavammaisten kohdalla, joiden peruskoulutus on puutteellinen aikoinaan tapahtuneen oppivelvollisuudesta vapauttamisen tai muun syyn vuoksi. Erityisoppilaitosten perustamista emme pidä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Opiskelun mielekkyyden vuoksi sen tulisi voida tapahtua normaaleiissa ammatti-ja yleissivistävissä oppilaitoksissa. Asian järjestelyn vaatimat kustannukset lienevät huomattavasti vähäisemmät kuin erityisoppilaitosten perustamisesta ja ylläpitämisestä koituvat kulut.

 

  • Pidämme erittäin tärkeänä, että koulutusavustaja toimintaa kehitettäisiin koskemaan myös aikuisopiskelijoita, jotta tämän toimialan tehtäväkenttää laajennettaisiin, jotta turvattaisiin niiden liikuntavammaisten avunsaanti, jotka selviytyvät itsenäisesti opiskelussaan, mutta tarvitsevat apua muissa jokapäiväisissä toiminnoissaan. Esitämme, että yhteiskunnan olisi mitä kiireemmin ryhdyttävä tukemaan sellaisia aikuisoppilaitoksia, jotka ovat valmiit ottamaan opiskelijoikseen vaikeasti liikuntavammaisia. Me allekirjoittajat olemme juuri tälläisen avustuksen tarpeessa ja vakuutamme, että tämä turvaisi vaikeasti liikunta vammaisten opiskelun tasavertaisesti vammautumattomien rinnalla.

 

 

Lehtimäellä elokuun 25.pnä 1974

Helvi Ahvenainen, Rautavaara

Kaarina Fager, Tampere

Tuuli Helle, Forssa

Juhani Huttunen, Joensuu

Sirpa Jankkila, Lahti

Toivo Koponen, Rääkkylä

Marita Kotilainen, Jyväskylä

Pirkko Karvonen, Helsinki

Jere Laine, Pusula

Taisto Lampi, Pomarkku

Pirjo Larkio, Kemi

Maire Launonen, Rovaniemi

Jyri Pietinen, Helsinki

Erkki Riihimaa, Jalasjärvi

Marjo-Riitta Rissanen , Mikkeli

Jaakko Siren,Tampere

Tarja Uusimäki, Lappajärvi

Mauri Vienola,Heinola

 

 

sunnuntai, 4. kesäkuu 2017

Ryhmä 40 - se pieni kansanliike

NYT Suomen 100- vuotis juhlavuotena ja  YK: n Vammaissopimuksen ratifioinnin 1,vutispäivän kynyksellä haluan tuoda esiin pienen kappaleen suomalaista vammaaishistoriaa. Se on samalla osa omaa elämähistoriaani. Tämän päivän näkökulmasta katsoen elämässäni oli vaihe josta voin sanoa että se ratkaisevasti siirsi  minut "pimeydestä valoon".

Oli  kai vuosi 1968 kun kotipitäjästani Juuasta pääsin osallistumaan Invalidiliiton järjestämälle kesäleirille Kolmirannan koulutuskeskukseen. En tiedä miten tieto leiristä oli tavoittanut minut, mutta niin vain matkustin Etelä-Suomeen tavaravaunussa, joka silloin oli ainoa käytettävissä oleva matkustustapa, vammaisille rautateillä. Minut ohjattiin  leirillä asumaan samaan huoneeseen Tuula Jokelaisen ja ja Tuuli  Helteen kanssa. Olin arka ja maalainen ja melkein puhumaton niinkuin Tuuli myöhemmin sanoi. Mutta nämä kaksi naista ottivat  minut äidilliseen huomaansa  ja siitä kehkeytyi minulle minella tavoin merkittävä leiriviikko. Näköalani laajeni ratkaisevasti ja kauaskantoisesti. En se ollutkaan vain minä, joka joutui elämään nuoruuttaan  vammaisuuden asettamissa rajoituksissa, vaan kuuluin  joukkoon, joilla oli samat kysymykset pohdittavana. Leirillä oli myös joitakin äsken vammautuneita, jotka laskettelivat elämäntuskassaan niin hirtehistä  huumoria, etta minua hirvitti.. Jokelaisen Tuula oli  älykkö, joka polion jälkitilan seurauksena eli elämäänsä pyöratuolissa, halvausta kaikissa raajoissaan. Tuula oli kehittänyt verbaalista lahjakkuuttaan minun mielestäni hämmästyttäviin mittoihin, hän oli yhteiskuntatietoinen ja esiintymiskykyinen. Tuula johdatti minua myös ymmärtämään toisen huonetoverini Tuulin puhetta, jota alkuun en yhtään ymmärtänyt. Aluksi Tuula toimi tulkkina, mutta vähitellen aloin itsekin ymmärtää ja olen myöhemmin saanut myös itse olla Tuulin tulkkina

LEIRIN JÄLKEEN  alkoi huonetoverieni ja minun välillä kiinteä kirjeenvaihto, jossa jaettiin itsekunkin siihenastista elämänkulkua ja pohdittiin myös yhteisiä kysymyksiä. Tuula ja Tuuli tunsivat ennestään toisensa, he olivat ilmeisesti olleet kumpikin Kurssi-ja Lomakoti Ilonpisaran  järjestämillä vammaisleireillä Hämeenlinnassa. Vielä samana kesänä he kutsuivat minuakin osallistumaan Ilonpisaran leirille, Seurakunnalta voi kuulemma hakea rahoitusta leirikuluihin. Kun nyt olin päässyt reissaaamisen alkuun, hankkiuduin taas matkaan. Voisi sanoa, että Tuula ja Tuuli olivat ne Hyvät Haltijat jotka näin saivat aikaan muutoksen silloisessa elämäntilantteessani. Mikään muu taho ei ollut pystynyt auttamaan minua pos pysähtyneisyyden tilasta, joka minulla kotipitäjässäni  asuessa oli.

ILONPISARA oli - on kai vieläkin - kristillisellä pohjalla toimiva virkistystä ja hoivaa tarjoava paikka, jonka suojissa minusta kehkeytyi osallistuva ja kehittymishaluinen nuori. Sinne kehittyi vammaisten nuorten yhteisö, joka tapasi toisiaan vain kerran pari vuodessa noilla leireillä, mutta sekin riitti kehittämään verrattoman yhteisyyden tunteen, jossa keskeisenä oli uusit tiedostaminen paikastamme yhteiskunnassa. Tajusimme, että olosuhteisiimme pitäisi ja voisi tulla korjausta, jos alkaisimme selkeästi niistä tiedottamaan. Piti saada aikaan ensinnäkin jonkinlainen yhteinen ryhmittymä oikein nimen kanssa Saatiin kokoon noin 40 leiriläistä, jotka olivat kiinnostuneita tämänlaatuisesta toiminnasta. - siis nimeksemme tuli RYHMÄ 40,ilman mitään virallista rekisteröitymistä. Tuula  Jokelaisesta tuli puheenjohtaja, hän hallitsi kokoustekniikkaakin joka itselleni oli  tuolloin uppo-outoa.. Kun meillä oli yhteinen nimi, saatoimme sen alla julkisesti esittää sanottavaamme, Valitettavasti en ole vielä läytänyt varastoistani kokouspöytäkirjojamme, jotka myöhemmin pyysin Tuulalta haltuuni. Vilkkaasti kuitenkin toimimme Ydinporukkamme oli todella vaikeavammaista joukkoa: polion, lihastaudin , syntymävämmojen merkitsemiä. Halusimme elää mahdollisimman normaalia elämää ja aloimme tajuta, että meillä on mahdollisuus vaatiakin yhteiskunnalta jotain muuta kuin olla ikääntyvien vanhempien hoidettavana tai säilössä laitoksissa.. Toden totta - tuolloin ensisijaisesti oli tähtäimessämme, että rakennettaisiin nuorille vammaisille palvelutaloja, joka olisi siedettävämpi asumismuoto kuin vanhainkoti. Ruotsissa tiesimme palvelutaloja olevan. Ajatus henkilökohtaisista avustajista ei ollut vielä syntynytkään, hämäriä haaveita koulutuksesta ja kuljetuspalveluistakin ehkä oli. Listasimme ajatuksiamme julkilausumaksi, jossa kuitenkin on jo hahmoteltu tärkeimmät tarpeemme, jotka sitten 1980- luvulla nähtiin toteutuneeksi vammaispalvelulaissa. Muistan että emme oikeastaan uskoneet unelmiemme toteutuvan meidän elinaikanamme. Uskoimme hurskaasti, että pitää tehdä työtä, jotta edes tulevilla sukupolvilla olisi helpompaa. Lähettelimme julkilausumaamme kansanedustajille ja muille virkaa tekeville tahoille. Otimme yhteyttä eri tiedotusvälineisiin ja kirjoitimme itsekin ainakin lehtien yleisönosastoihin. Yhteen televisio-haastatteluun annoin itsekin aiheen ja olin sitten kauhuissani, kun sieltä ilmoitettiin, että tulevat haastattelemaan. Olin silloin jo opiskelemassa Järvenpään Seurakuntaopistossa

.OPISKELUAIKANANI minulla oli mielenkiintoinen kaksoisidentiteetti. Toisaalta minun oli erikoisilla lähtökohdillani pysyteltävä 1970- luvun itsetietoisen opiskelevan nuorison elämänmallissa, toisaalta oli tarpeen käydä vetämässä henkeä niiden luona, joiden seurassa en ollut mitenkään erikoinen. Tai  oileastaan olinhan erikoinen sikäli, että kukaan muu vammaistovereistani tietääkseni  ei ollut valmistumassa ammattiin tai edes missään opinahjossa.. Useat minun  älykkäistä Ilonpisara-tovereistani  oli jopa vapautettu oppivelvollisuudesta. He joutuivat hankkimaan yleissivistyksensä kuka mistäkin. Opiskelumaailmastani saatoin kyllä myös tuottaa hyötyä tänne kansalaisvaikuttamiseen. Erityisesti rohkeutta toteuttaa asioita.

NÄKYVIN aikaansaannoksemme oli vuonna 1970 järjestetty mielenosoitus Hämeenlinnan torilla -lienee ollut ensimmäisiä laatuaan. Ritva Laine ryhtyi pääorganisoijaksi. Hän oli sanut vaikutteita tämänsuuntaiseen toimintaan osallistuessaan Pohjoismaisiin nuorisokäräjiin. Laitoksen aikaisempi johtajatar oli sanonut Ritvalle, että te ette saa tyytyä kestämättömiin olosuhteisiinne, puhukaa puolestanne. Johtajatar oli kuitenkin vaihtunut ja uusi suhtautui varauksellisesti meidän "RADIKALISMIIMME.". Talonmies oli yhteistyöhaluinen ja auttoi meitä panderollien valmistamisessa. Pelättiin ilmeisesti laitoksen maineen kärsivän. Emme aiheuttaneet talolle mitään hämminkiä, maksoimme yhteisesti bussikuljetuksen ja samoin tilasimme itse tiedotusvälineitä torille. Ainakin  paikallislehdistössä saimme hyvin tilaa.

TAPAAMISET Ja kanssakäyminen Ilonpisarassa olivat minun kohdallani sitä kultaista nuoruutta, jota on hauska muistaa.. Ei se ollut pelkkää uurastamista ongelmiemme kanssa, vaan sekaan mahtui romansseja, kokemuksia todellisesta ysävyydestä ja pitkään kestäneitä kirjeyhteyksiä..Viimeinen esiintymiseni Ryhmä 40 nimen alla oli Lehtimäen opistolla elokuussa 1974. Olin silloin jo vaihtanut sukunimeä ja muuttanut mieheni työn mukana Rautavaaralle. Ryhmä oli toiminut aikansa ja sen oli aika luonnollista tietä lopettaa.. Minä olen saanut elämältä enemmän kuin tuolloin osasin odottaa.. Asiat, joita tuolloin ajoimme, ovat toteutuneet ainakin osittain. Näyttää siltä, että uudelle polvelle on edelleen tekemistä.

 

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Voi tätä kevättä!

20170530_130931.jpg

30.5. Kevätkaihonkukka tämän hetken kaunein kukkia. 

 

20170530_125014.jpg

30.5. Kaarisilta joka on juuri saanut purkutuomion, koska on jo iäkäs. Sijaitsee ulkoilupolkuni varrella ja on väylä asuinalueestani Iljanniemestä Lieksajoen yli kaupunkiin. 

 

TAISIN kirjoittaa edellisessä blogissani, että pidän hitaasti edistyvästä keväästä. Ei, en tarkoittanut NÄIN HITAASTA millaiseksi se tänä vuona heittäytyi.  Terveisiä vain kylmänkostealta terassiltani, jossa äsken kävin tutkailemassa miten siellä kaikki kasvattini voivat. Yöllinen sade teki kyllä hyvää orvokin taimille, ne nostavat kostean pirtsakoina päätään, mutta kasvu ei vain lähde liikkeelle, kun puuttuu se kaivattu lämpö. Outo kevät, aurinkokaan ei tunnu olevan enää voimissaan - saattaa paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta kuitenkin on kylmää. Ne poihjoisen hyiset ilmavirtaukset saavat voiton. 

MINÄ olen sillä tavoin etuoikeutetussa asemassa, että voin ottaa aurinkoisista päivistä ja hetkistä ilon irti aina kun niitä on  ja onhan niitä ollut tänäkin keväänä. Minulla on vielä jonkinverran jäljelllä maalaissyntyperästäni johutuvaa kykyä tutkailla ilmoja ja sen mukaan järjestellä puutarhatöitäni Erityisen silmälläpitämisen kohteenani näinä päivinä on ollut monivuotisten kukkien penkki josta ilahduttavasti on noussut onnellisesti talvehtinutta kukkakansaa. Siltä kannalta edesmennyt talvi on ollut hyvä. Totesin että vielä tänä kesänä pystyn pitämään hallinnassani luonnon omaa valintaa kuka saa vallata elintilaa kukilta. Voimakkaat pyrkivät voittamaan ja heikot väistymään tässäkin kivillä reinustetussa pikku valtakunnassa..Tarvitsi vain poistaa "RIKKARUOHOT", kuohkeuttaa maata, antaa lannoituskastelu ja lisätä uutta  multaa. Tämän kaiken teimme eilen avustajani Mariannen kanssa, kun oli sateeton päivä. Näin sieluni silmillä miten kasvit nauttivat, kun sade sitten viimeistelee työmme ja kuljettaa - ihanan kanankakka- nekrarin niille ravinnoksi.  Haluan vielä kohdistaa myötätunnon ajatuksen rikkaruohoille, jotka edellä panin lainausmerkkeihin. Ne taitavat olla kasvimaailman vähäosaisia, alinta kastia, joilla kuitenkin on oma ulkoinen olemuksensa kasvimaailmassa, usein kauniskin. Kasvavat vaatimattomissa olesuhteissa, mutta totta kyllä, pykivät  saamaan osuutensa myös paremmissa piireissä. Minä poistatin ohdakkeen kukkapenkistäni kun sen sijaan katselen mielelläni kukkivaa ohdaketta syrjemmällä pihapiirissäni. Syvemmin ajatellen kasvimaailmassa  on paljolti samaa eloonjäämistaistelua ja arvohierarkiaa kuin ihmismaailmassakin. Minun käytettävissani olevassa maapalassa tulee tänä kesänäkin olemaan sekotelma luonnonkukkia ja ns. puutarhakukkia.. Siitä ei enää pysty ottamaan selvää tavallinen ruohonleikkaaja, niinpä päätin, että selviydymme siitä kokonaan itse. Siistin pihan kannattajalle pihani on kauhistus, mutta edustakoon pihani omalta pieneltä osaltaan MONIARVOISUUTTA tässä maailmassa.

ENSI YÖ SIIRTÄÄ MEIDÄT TOUKOKUULTA KESÄKUULLE. Sitä ihänaa toukokuuta jota pitkän talven aikana odotimme ei tullutkaan, tai tuli vain puolitiehen. Minusta tuntuu, että olemme yhteisöllisen surun vallassa ainakin täällä Pohjois-Karjalassa.Usein tähän aikaan tuomet kukkivat tai jo lopettelevatkin kukintaansa, nyt vasta juuri ovat avanneet kukkanuppunsa näkyville. Krassin ja kehäkukan taimet pysyvät vielä visusti mullan alla, mutta uskotaan pois, että kesäkuu niille vielä kasvuinnon herättää.

lauantai, 20. toukokuu 2017

Ja niin väistyi talven valta

20170517_131604.jpg20170517_131126.jpgVIIMEINENKIN  luminokare terassin lattialta hiutui tämän päivän aikana niin pieneksi, että kouraan olisi mahtunut. Antakoon ensi  yöksi luvattu vesisade sille tilaisuuden kadota kokonaan pois. Terassikauteni voi alkaa! Oikeastaan se alkoi jo tiistaina, kun tuuli  kääntyi lounaaseen ja ostin ensimmäiset orvokit harmaaseen kukkalaatikkooni  Yltiöoptimistia tällaisena keväänä ostaa ulkokukkia, mutta niin vain tapahtui. Tummansiniset orvokit kukkamyymälässä kutsuivat ostamaan ja niiden seuraksi valkoisia pikkuorvokkeja. Siinäpä kukat  100-vuotiaan Suomen kunniaksi -  ja myös muistokukat Mauno Koivistolle.!  Ja minulle orvokin tummaa sineä, jota talvikauden olen janonnut.

EILEN oli kevään lämpimin päivä. Puhdistimme vaatimattoman perennapenkkini  Edellisen kevään kuivuneiden jäännösten alta paljastui terhakkaa vihreää,mikä tietää kukkivaista alkukesää  YLLÄTYKSENÄ  kukkaan juuri puhjenneiden keltaisten  krookusten ryhmä.  Istutimme siihen kukkineet sipulit viime kesänä, kun ei muutakaan paikkaa keksitty, en osannut odottaa niille uutta elämää. Keväthurmion aika on tullut. Tämä nostattaa minulle elämän täydellisyyden tuntoja!   On kai niin, että vain toinen puutarhanhoitaja voi tietää miltä tuntuu siemailla keväistä ilmaa ja tuntea joka solullaan miten luonto valmistautuu kasvamisen ihmeeseen. On lähtenyt jo liikkeelle, kaikkialta puskee esiin vihreää, tähän aikaan vain hennosti vielä. Tuomi ensimmäisenä aloittaa puiden vihertymisen, sitten koivut, joita tässä minun ympäristössäni on runraasti  Pidän siitä, että  kevät edistyy verkkaisesti, nopeasti lehahtava lämpöaalto vie herkimmän  ajan  ohi nin ettei sitä ennätä kunnolla edes huomata. Pihassani on muuten paljon VILLIVIHANNEKSIA, joita nykyisin suositellaan käytettäväksii ruokiin ja rohdoiksi erilaisiin vaivoihin  Aion kiinnittää niihin entistä enemmän huomiota ja ehkä kokeilla käyttöäkin..

Tänään kuulin lähikoivikossani taivaanvuohen erikoista mäkätystä kera muiden visertäjiien. Kaikkea on tarjolla, kun vain pitää silmät ja korvat ja vielä hajuaistinkin auki