20171224_131602.jpg

JOULUPÄIVIEN  valkeat lumet ovat nyt usean päivien ajan muuttaneet olotilaansa  litiseviksi lätäköiksi - minkä sataa, se on silkkaa räntää. Eilen kävimme kaupassa, riskeerasimme totaalisen kastumisen matkalla. Poskille läiski räntää kuin märkiä rättejä. Koska en usein joudu tällä tavoin" säiden armoille", pidän hyvänäni tuollaiset poikkeavat luontoelämykset. Mutta tämä harmaus kyllä väsyttää ja turhauttaa minua niin kuin kanssaihmisiänikin. Aurinkoa odotan ja säätiedotteen mukaan sitä viimein on odotettavissakin. Päivä joka tapauksessa  pidentyy, vaikka harmaanakin, IHANAA!

PIDÄTTELIN vielä tänään joulua mielessäni, kestäähän kristillisen perinteen  mukainen joulunaika kynttilänpäivään asti. Seimi-asetelmanikin on vielä pöydällä. Olen tottunut tähän luontoni mukaiseen traditioon: hitaasti valmistan joulua ja hitaasti vaihdan siitä arkeen. En tiedä onko se niin kovin kristllistäkään. Joulun olemusta olen aina joutunut miettimään ja aina on paljastunut jotain erityistä näkökulmaa. Tänä jouluna huomioni kiinnittyi siihen, miten läpikäyvä joulun perirmmäinen kristillinen sanoma on meillä Suomessa. Niin maallistunut ei pysty olemaan etteikö Seimen Lapsi, enkelit, jouluyö, juhlayö tulisi jossain vaiheessa kohdattua ainakin ohimennen. Joulunaikaan on useita Jumalanpalveluksi radiossa ja televisiossa ja Kauneimmat joululaulut vetävät ihmisiä joulun sanoman äärelle aina vain. Joululahjaperinne, joka on kasvanut liioiteltuihinkin mittasuhteisiin, on lähtöisin Itämaan tietäjistä, jotka Raamatun kertomuksen mukaan toivat lahjoja, kultaa, suitsuketta, mirhaa  Jeesus-lapselle. Se on loppiaisen nimikkokertomus, jossa hyvät ja pahat aikeet kohtaavat vaikuttavasti. Viaton vastasyntynyt  epäluuloisen  kuninkaan julman juonen kohteena. Luukkaan evankeliumin  joulukertomuksen todenperäisyys oli  jonain jouluna askarruttamassa, kun luin jostain, että muut aikalaislähteet eivät todista joulukertomuksen todenperäisyydestä. Herodeksen toimeenpanemaa alle kaksivuotiaiden poikalasten surmaa eivät  historiankirjat esimerkiksi tunne.

LAPSUUDESSANI  en tiennyt enkä olisi osannut kuvitella, että maapallolla on ihmisiä,jotka eivät vietä lainkaan joulua. Nyt monikulttuurisuuden aikakautena on joutunut miettimään sitäkin mitä oikeastaan merkitsee olla osallisena tällaisessa perinteessä, joka uskoo Jumalan puuttuneen ihmiskunnan kohtaloon lähettämällä Poikansa ihmisen muodossa pelastamaan iänkaikkiselta tuomiolta, Poika pantiin vielä syntymään seimeen ei kuninkaan linnaan. Siitä päätellen krisrillisyyden perusajatukseen kuuluisi vaatimaton elämäntapa kuin Franciscus Assisilaisella, mutta siitäpä kehittyivätkin kirkkoruhtinaat ja kullanvälke mahtavissa kokoontumiskadetraaleissa. Tämän päivän televisio-jumalanpalveluksessa mentiin todella eläinten suojaan, jossa oli komeita vuohia ja keskusteltiin siellä loppiaisen kertomuksesta aivan tavallisella äänellä. Kertomus tuli eläväksi, kun ihmeteltiin miten ne tietäjät niin epäkäytännöllisiä lahjoja pikkuvauvalle toivat. Naisena tiedän, ettei se juuri synnyttänyt Mariakaan aivan kiiltokuvan hempeä näky ollut. Mutta me haluamme pitää sen iki-ihanan jouluasetelman mielemme pohjalla ja haemme sitä rikkomatonta rauhaa myös omasta joulustamme.Taakse jääneissä jouluissani oli paljon turhaa murhetta"kun en taaskaan kyennyt luomaan täydellistä joulua." Tai sitten oli muita joulusuruja. 

NYT taakse jäänyt joulu oli sitten suruton joulu. Säilytän sen onnellisten muistojeni joukossa, vaikka harmillisia kommelluksia tapahtui  muutamien toisarvoisten asioiden suhteen. Keitin aattona perheelle perinteisen riisipuuron mikä nautittiin yhdessä hyvällä joulumielellä.Turku julisti joulurauhan ja lasten silmät loistivat kun päästiin joululahjoja jakamaan, Sain lahjaksi Jenni Haukion toimittaman runokokoelman Katso pohjoista taivasta, jota olin toivonutkin.Toisena kirjana sain Peter Wohllebenin Puiden salattu elämä. Jännittävä tuttavuus . Harmistukset tapahtuivat vasta Tapaninpäivän iltana, kun tilattu auto Pankakoskelle ei tullutkaan. Sattumoisin löytyi toinen auto, joten pääsin kuin pääsinkin päivälliselle Tuomon perheen luo. Taas oli rauha maassa kunnes pyörätuolin takapyörä takertui karvalankamattoon ja päällyskumi irtosi paikaltaan. Onneksi olivat isoiksi kasvaneet pojat paikalla ja lapsenlapset vielä ihmettelemässä ja onneksi oli keksitty tilanteeseen sopivat meisselit joten sekin tilanne selvisi ja pyörätuoli pääsee Joensuuhun korjaukseen. Ja tämähän on tätä minun elämääni, ei sen kummempaa.  Ja taas on rauha maassa, ainakin tässä taloudessa eikä tänne ole osunut sähkökatkoksiakaan.