EHDIN vielä ilmoittautumaan tämän vuoden aikana olleeseen kuusenistutus- kampanjaan, jossa kehoitettiin suomalaisia istuttamaan Tulevaisuuden kuusi 100- vuotiaan Suomen kunniaksi. Liitän kyllä nyt vain ajatuksissani noin 20 - vuotta sitten isuttamani kuusen tähän kunniakkaaseen joukkoon. Niin, tulin istuttaneeksi kuusen kun en muutakaan voinut vaikka minulla ei ole palastakaan omaa maata, ja nyt se on jo kaunis nuori kuusi,josta olen iloinen  ja ylpeäkin.  Se kasvaa kaupungin maalla entisen asuntoni nurkalla, josta muutin pos, kun kuusi oli vielä paljon pienempi. Sen sivuitse kulkee yleinen lenkkipolku, joten monet ovat sen nähneet vaan eivät ole tienneet mistä se on siihen ilmestynyt. Mielestäni harkitsin tarkasti sen sijainnin, pitäisi olla tilaa kasvaa ja mahdollisesti olla silmänilona jollekin Harjupellontien asukkaalle. Olen vaivihkaa käynyt seuraamassa sen vointia ja toivonut, että sen annettaisiin siinä kasvaa kauas tulevaisuuteen

NIMIKKOKUUSENI ei ole mikä tahansa kuusi, vaan se symboloi minulle liikuttavaa kykyä pitää puoliaan ja olkoon siten  omistettu vaikka suomalaiselle sisulle. Silloin, noin 20- vuotta sitten kun asuin perheeni kanssa ensimmäisessä Liekksan asunnossamme  Pappilantiellä, löysin kukkalaatikkoni päädystä kukkien juuresta pienen, ehkä parisenttisen, piikkisen taimen.Tunnistin sen kuusentaimeksi ja ajattelin, että olkoon nyt siinä kun kerran on niin hyvän paikan keksinyt. Peremmältä olisin varmaan nyhtäissyt sen rikkaruohojen mukana pois. Kas kummaa, taimi näytti viityvän kukkalaatikossani, vaikka joutui osan kesää kasvamaan kesäkukkieni varjossa. Muutaman vuoden kuluttua se oli jo kaunismuotoinen pikku kuusi ja minä olin tyytyväinen, kun sain läheltä seurata kuusen kehitystä alkusenteiltä asti.

MUUTIN Pappilantien historiallisesta pihapiiristä, kun seurakunnan kiinteistön asumisolosuhteet eivät enää vastanneet ikääntyvän kroppani vaatimuksia. Siihen tilanteeseen sopiva asunto oli tarjolla vain Vanhaintaloyhdistyksen vasta remontoitu rivitaloasunto. Muutto oli talvella enkä siinä touhussa muistanut kuustani, joka jäi varmaan lumen peittämänä laatikkoonsa. Keväällä muistin ja halusin käydä katsomassa mikä kuuseni kohtalona oli ollut. Pelkäsin näkeväni ruskean rangan,jos sitäkään, mutta siellä se ainoana vihreänä kasvina tuntui heti esittävän vetoomusta: ota minut mukaasi! Tiesin, että kukaan ei jatkaisi sen hoitamista, vaan kuuseni kohtalona olisi joutua kaatopaikalle, onneksi niin ei ollut vielä käynyt. Se oli jo noin 40 cm: n mittainen ja päättelin, että sen voisi ehkä vielä istuttaa uuteen paikkaan. Hankin siis kyydin ja kuokkamiehen ja katsoimme sille istutuspaikan siihen kohtalaisen lähelle asuntoani. Se oli nyt oma kotikuuseni,istuttaminen onnistui hyvin. - Tarkasti ottaen enhän sitä minä itse istuttanut, mutta ISTUTUTIN kuitenkin.

KULUI  kolmisen vuotta ja muutin pois Harjupellontieltä tänne nykyiseen asuntooni, Iljanniemeen, joka oli ollut ihanne asuinpaikkani. Totesin ettei tilava, asianmukaisesti toimiva asuntokaan riitä, jos hengellä ei ole liikkumatilaa. Kuusi oli tuuhistunut ja kasvanut niin korkeaksi, etten voinut enää ottaa sitä mukaani. Erosimme moniksi vuosiksi. Kun parisen vuotta sitten tapasin sen jälleen, totesin, että se oli saanut kasvaa paikallaan ja se oli kasvanut jo isoksi kuuseksi. Se on varmaankin pappilanpihan vanhojen kuusten jälkeläinen, saattaa jopa olla jalokuusen sukua, kun on niin reipaskasvuinen. Yksi siemen kantautui tuulen tai linnun kantamana kukkalaatikkooni ja niin yhteinen tarinamme sai alkunsa. Toivon sille pitkää ikää ja kasvakoon sen siemenistä uusia kuusia.Tuntuu jännittävältä ajatella, että se kasvaa paikallaan vielä monia, monia vuosia minun jälkeeni.