TÄTÄ AURINKOPÄIVÄÄ saatiin tällä seudulla odottaa. Säätiedotteet lupasivat aurinkoa jo perjantaista lähtien ja lähes koko muu Suomi sitä hemaisevista televisiokuvista päätellen saikin. Täällä vain pilveili, lämpöasteiden myötä sentään alkoi tuntua keväisemmältä. Miten riippuvainen sitä onkaan valosta!  Auriko  on jo niin korkealla. että valoa tulvii iltapäivän aikana sisälle huoneisiini. Se muuttaa hämmästyttävästi jopa kokemusta olemassaolosta, koska pitkä pimeä on vielä niin lähellä. Siis iloa on ja  vapaus liikkua vapaammin on ainakin tulossa.  Eilen kävin terassilla ensi keraa näiden paksujen lumikerrosten aikaan. Milla, avustajani oli luonut suojan aikaan sen verran lumia, että pääsen nyt oikeasti ulkoilemaan ,liikkumaankin sulalla tattialla. Se tuntui mahtavalta elinpiirin laajentumiselta. Sytytin sen kunniaksi kynttilälyhtyyn kynttilän illaksi palamaan. Pienistä iloista se elämä saa eliksiirinsä.

AURINKO laski juuri, kellanoranssi ruskotus on  jäljellä. Tuntuu kuin en raatsisi luopua vielä tästä päivästä. Valo tulee liääntymään kyllä päivä päivältä, taas yksi talvi elämässäni lähenee loppuaan. Olen miettinyt onko kohtuullista, että talvisin pääsen edelleen niin vähän liikkumaan ja nauttimaan talven antimista. tuntuu, että näen entistäkin korostetummin joka puolella talvisia maisemakuvia  ja kuvia  talvisista liikuntailoista. En tietysti ole tässä kokemuksessani yksin ja juuripa sen vuoksi toivoisin tulevaisuudessa keksittävän tähän ratkaisuja. Minua kiinnostaisi vanhan ajan rekiajetut. Kuka keksisi reen, jonka sisälle pääsisi pyörätuolilla. Kiinnityslaitteet tietysti pitäisi olla myös. Pitäisi laittaa idea muhimaan  eteenpäin. YK:n vammaissopimuksen OIKEUS LIIKKUA- sisälle se kyllä sopisi. Ehkä sellainen heppakyyti tulevaisuudessa vielä keksitään. Olisihan se ilmastoystävällisyyden kannaltakin hyvä vaihtoehto. Nykykeksintö ovat digitaaliset luontokuvat, joilla luontoelämyksiä tarjotaan niille, jotka eivät pääse niitä luonnossa kokemaan.Linnut visesrtävät ja tuuli henkäilee silminnähden. Näillä kuvilla on todettu olevan samoja terveysvaikutuksia kuin oikealla luonnossa liikkumisella. Hyvä,että näitäkin on kehitetty, mutta raitis ilma, luonnon tuoksut ja menemisen meininki kuitenkin jäävät vielä puuttumaan.

NÄMÄ VIIKONVAIHTEET eroavat arkipäivistäni melko paljonkin,koska ne tarjoavat yksityisyyttä, jota käytän kulloisenkin vointini mukaan. Luultavasti aina uskon saavani aikaan enemmän kuin sitten on todellisuus. Olen suunnitellut muutamaa vierailua jomonena viikkona, mutta sitten tuntuu,etten kuitenkaan jaklsa lähteä näiltä sijpoiltani, kun arkena kuitenkin on pakollisia menoja,kauppareisut,harrastukset ynnä muut. Kimppakyydillä niihin pääsee ja sehän rytmittää viikkoani. Kummallisesti menemistä kertyykin, että tulee tarve jo karsiakin. Viikonvaihteissa saatan tuntea jo erakkoituvani. Juuri kukaan ei käy ellen erityisesti kutsu, mutta luulen.,että se on tavallista muillakin ja lumiesteinen on vähän jokainen tähän aikaan.Viikonvaihde saattaa kulua etten mitään "näkyvää"saa tuotettua, vaikka olisin suunnitellut. Tosiasiassa saan pidettyä itseni jokseenkin hengissä ja huollettua itseni ja huushollinikin, sen mikä on välttämätöntä . Kaikki käy vain nykyään niin hitaasti, että ohjelmaa riittää aivan nyhjätessäkin. Tajuan kyllä silloin tällöin, että saavutus se on sekin, että pä'rjään vielä pari päivää ilman ulkopuolista apuakin. Se on minulle arvo, josta hevillä en osaa luopua. Ehkä se pitää myös kuntoani yllä.

AIKA VAHVASTI nykyään tunnen, että vierastan tätä käsilläolevaa aikaa ja jossain määrin sivuraiteella olen aina ollut. Olen lähtenyt niin pienestä ja vaatimattomasta liikkeelle, että kaikkea tuntuu olevan aivan liian paljon ympärilläni. Ero varhaislapsuuteni ja nyky-ympäristöni välillä on niin suuri, että hirvittää. Lapsuuteni äänet olivat luonnonääniä. lintujen viserryksiä heinäsirkan siritystä, kotieläinten ominaisääniä. En jaksa kuunnella musiikkia, jota tungetaan kaikkialta enkä tunne viime vuosikymmenien yhtyeitä enkä niiden "staroja." Viime vuosina on kuollut useita musiikkialan tunnettuja henkilöitä, joita monet surevat, mutta minulle nimet saattavat olla aivan outoja. Liekö körttihistoriani osasyynä tähän ja myös se, että musiikki ei ole minun taidealuettani. Televisio -ohjelmista suurin osa on minusta käsittämätöntä humpuukkia, mutta katson sitä jonkun verran, tietääkseni minkälainen maailma sieltä katsoen on. Dokumentit paljastavat maailmalta ja Suomestakin piileviä epäkohtia ja suoranaisia mätäpesäkkeitäkin. Sitä on raskasta nähdä, mutta toisaalta ne saattavat olla merkki käynnissä olevasta korjaamisliikkeestä. Ei voida uudistua, jos ei uskalleta tuoda esiin epäkohtia. 

VIELÄ ON AIKAA ENNENKUIN KUKKIA VOI LAITTAA TERASSILLE