IKKUNAMAISEMASSANI valo on hiipumassa pois tältä päivältä. On sinisen hetken sinisin vaihe ennen pimeää. Eilisen ja tämänaamuisen lumisateen aikana kertyi terassilleni ainakin kymmenen senttiä lisää lunta. Lumimuodostelmat kukkalaatoiden ja  -ruukkujen päällä saivat uusia muotoja Viimainen tuuli juoksutti lunta ja loihti talvipuutarhastani taideteoksen. Lattian peittää yli metrin vahvuinen lumikerros ja siitä kohoavat vielä nuo muhkeat lumipatsaat, joita tämänpäiväisen suojan aikana olisi voinut vielä muotoilla lisää. Pieni lumilyhty olisi ollut hauska rakentaa, mutta terassille ei kyllä aikoihin ole menemistä.  Koskahan onkaan!  Tämä suoja aiheuttaa sen, että lumi kovettuu pakkasen tullen paikalleen, ties vaikka koko lopputalveksi. - Kaunis ja kauhea talven on valta, sanoo runoilija - olikohan se Saima Harmaja.

AAMULLA, katsahtaessani ulko-ovelta lumitilannetta totesin,että olen saarroksissa. Matka oveltani  auratulle tielle, noin kymmenen metriä, on niin tukossa etten pääsisi auratulle tielle, vaikka minkälainen tarve olisi. Jotenkin hassu tunne, mielessä välähti, että mitä, jos syttyisi tulipalo.  Tämän ajan ihmiselle kaikki pitää olla selvää ja turvattua, näemmä. Lapsuudenkotini, pieni mökki metsän keskellä, oli talvisin aina melkein lumen peitossa ja silloin oli AINA paljon lunta, eikä ollut kännyköitä, millä hälyttää apua. Oikeastaan tavoitinkin jotain kodikasta tässä pyöriessäni makuuhuoneen, vessa-suihkuhuoneen ja  tupakeittiöni välillä, pienessä, eristetyssä maailmassani.- Eristykseni  päättyy kyllä huomenna, kun Marianne tulee töihin ja lapioi tien auki. Pääsemme käymään EDES kaupassa. ja samalla henkäilemään raikasta talvi - ilmaa matkalla. Tämä lumikaaos ei suinkaan koske vain minua,  Tänään piti olla henkkilökohtaisten avustajien työnantajatapaaminen automatkan päässä Tukipisteellä, mutta se peruuntui, kun sen vetäjä LJ ei tohtinut lähteä ajamaan Joensuusta. Näin ollen kimppa- auton Minnakin pelastui lumitöiltä.

TÄSSÄ talven tuiverruksessa, olen tiedostanut olevani  alttiina vetäymiselle,joka ei ole minulle luontaista.  Pimeä päivä väsyttää ja tekee mieli vetäyä peiton alle, kauas "kavalasta maailmasta." On ollut hämmentävää todeta,että kuulun kahtia jäkautuvan yhteiskuntani häviäjiin. Tiedotusvälineet suitsuttavat positiivisia tulevaisuuden näkymiä aineellisessa mielessä Suomelle, mutta toisaalta minun ja kaltaisteni toimeentulosta napataan pois yhteisen hyvän nimissä. Täältäkö se nousu haetaan? Takana on suhteellisen huolettomia vuosia, ei tarvinnut miettiä päivittäin asemaansa tässä Suomi-yhteisössä. Vammaispalvelulaki turvasi minulle kutakuinkin soveliaan elämisen ja liikkumisen, osallistumisenkin tason. Se taso tuntuu olevan nyt vaakalaudalla. Minua hävettää - ei itseni, vaan yhteiskuntani puolesta. Olen vältellyt näitten harmaitten asioitten käsittelyä blogissani, mutta tulevalla kevätkaudella en voi siltä välttyä, jos aion olla rehellinen. Vanhana kansalaisaktivistina minun pitäisi siihen kyetä. Tämä aika vain on niin erilainen kuin nuoruudessani. Menneinä vuosina mentiin tasaisen hidasta tahtia eteenpäin. Nyt tuntuu, että peruutetaan sosiaalityön periaatteissa tietoisresti taaksepäin. Se ei voi olla kiinni rahasta,vaan asenteista. Olen henkilökohtaisesti kuullut kummallisia äänenpainoja. Se toisaalta haastaa käyttämään "sanan säilää". Siinähän sitä olisi työmaata loppuiäkseni.

PÄIVÄ pitenee. Aurinko on jo näyttäytynyt ikkunanpielessäni. Valon lisääntyminen helpottaa monessa asiassa, minulle se lisää elämänvoimaa. Verenpisara makuuhuoneeni ikkunalla näyttää selviävän talven yli. Oksien latvat terhakoituvat, nekin hyötyvät jo vähäisestä valon lisääntymisestä.

.