TERASSI  riisuttiin eilen kaikesta elollisesta ja ikkunanäkymäni koivikko on sekin paljaana ruskaväreistään. Lumirintama on tulossa lännestä, ei vielä tänään saavuta meitä täällä, mutta kuitenkin tästä eleenäin kukkaruukkuni ja -laatikkoni kasvattavat vain lumipeitettä Näin luonnon vaihteluiden "armoilla" eläjjälle vaihtuminen kesäajasta talviaikaan on oikeastaan aika dramaattista. Elämä muuttuu niin monelta osalta. Eilen, kun puhdistelimme Mariannen kanssa terassia, kylmä viima tuntui suorastaan iskevän vastaan siitä huolimatta, että oli vielä muutama lämpöaste mittärissa. Tuli tunne,että haluaisi vetäytyä peiton alle ja herätä sieltä vasta toukokuussa. Mutta kestä oi ihminen tämäkin tuleva talvi ja toisaalta, mikä on kestäessä, kun on lämmin vuokrakolo, jossa asua ja toimeentulo ainakin ulkoisilta osiltaan turvattu. Tästä sopii itseään muistuttaa, kun uhkiakin on ilmassa.

UHKILLA tarkoitan meneillään olevaa Sote- uudistusta, joka tässä meidän maakunnassa on pitemmällä kuin muualla Suomessa. Taisin aiemmin kirjoittaa,että olin pitkään aikalailla huoleton, kun rummutettiin  uudistukseen liittyvästä asiakaslähtöisyydestä: mitäs otettavaa esimerkiksi vammaispalveluissa olisi, kum ne ennestäänkin ovat kohtalaisen niukat ja ja lakipykälät ovat edelleen voimassa. Yleinen elämisentaso on lain voimaan tulon jälkeen, 1980 luvulta, noussut, joten jälkijättöisyyttäkin siinä on alkanut olla - kuka "tavan ihhinen" nykyaikana tyytyisi esimerkiksi siihen,että pääsee poistumaan kotoaan vain 8 kertaa kuukaudessa? Lieksassa toimii kyllä keskustan alueella kaupungin oma Kimppakyyti- liikenne, jota voi käyttää rajattomasti kunhan maksaa 3 euroa omavastuuosuutena. Se on kaikille avointa liikennöintiä, taksa vain vähän korkeampi muille kuin vanhuksille ja vammaisille, jotka ovat saaneet siihen kaupungilta käyttöoikeuden. Kimppakyyti liikennöi vain arkisin ja päiväsaikaan,  kello 8 - 15 välisenä aikana, iltaisin ja viikonloppuisin kyydit hoidetaan vammaispalvelulain nojalla niille, jotka sen piiriin ovat oikeutettuja. Taksana on käytössä oleva linja-auto maksu

HUOLI vammaispalvelujen rasittavuudesta maakunnan ja kansakunnankin yhteisten varojen jakamisessa on ollut kuultavissa jo useita vuosia. Samalla epämääräinen syyllisyyden varjo on alkanut leijua elämän yllä, muidenkin kuin minun. Me, joille vammaisuus sinänsä on jo kokoaikaista puurtamista, - josta ei pääse lomille - otamme helposti aiheetontakin syyllistymistä. Kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu ja asunnonmuutostyöt ovat niitä, joista itse olen päässyt osallisiksi. Vielä kuutisen vuotta sitten, kun muutin nykyiseen asuntooni, sain kohtuulliset muutokset , jotka takasivat minulle itsenäisen asumisen omassa pikku kaksiossani lähellä luontoa. Uskaltanen mainita, että sosiaalityöntekijä SS jopa ratkaisi yli oman toivomukseni laitattamalla terassilleni lattiasillan koko alueelle, mikä jäi reunuskaiteiden välille. Aikaisemmin siinä oli paljasta maata. Sanoisin, että siinä nähtiin edistyksellistä sosiaalityötä!  Terassini  on pitänyt huolta henkisestä hyvinvoinnistani hyvin suuressa määrin. Tänä päivänä tuskin tällaista "ylellisyyttä" enää myönnettäisiin. Siksi puhunkin varovasti terassini alkuperästä.

TÄMÄN maakunnan alueella on eteläisimmissä kunnissa tominut Matkojen Yhdistelemiskeskus MYK jo usean vuoden ajan kuljetuspalvelukulujen hillitsemiseksi. Sen toimivuudesta ei vammaisten piiristä oikein ole kuulunut juuta eikä jaata alkuvaiheen jälkeen. Tässä vaheessa MYK toimii osana Siun soten vammaispalvelujen järjestelyä. Järjestelmä ulotettiin toimimaan 16.10. lähtien myös maakunnan pohjoisissakin kunnissa, joihin myös Lieksa kuuluu. Annettiin meille asiakkaille kokonaan uusi ohjeistus kyytiemme tilaamiseen ja rajoituksia matkojen käyttämiseen - varoen kuitenkin ylittämästä lain kirjainta, ettei jouduta juridiseen vastuuseen. Taustalla selkeä päätös tarttua lujasti kulujen vähentämiseen Se näköj'ään onnistuu, kun laatii ohjeet jollekin keskivertovammaiselle, joka ei liikoja rientele kulttuuritilaisuuksissa eikä harrasta mitään säännöllisesti, mitkä vaatisivat ilta- ja viikonloppumenoja. Säännösten käsikirjoittajalla oli todella otsaa saoa minulle puhelimessa "kauppamatkojahan ne enimmäkseen ovat", kun huomautin, ettei MYK voi ehdotella asiakkaalle matkan siirtämistä toiseen ajankohtaan, jos kaikki sopimusautoilijat ovat varattuja. Näitä sopimusautoilijoita on Lieksassa nykyisellään vain kaksi ja toisessa ei ole nostolaitetta. Taksien ei ole ollut pakko tehdä tätä sopimusta Siun soten kanssa . Muita ,hissillisiäkään autoja ei voi käyttää, sillä  korvausta matkoista ei heille tipu. systeemiin liittyminen olisi maksanut takseille reilun summan ja tuotto vammaispalvelukyydeistä ei houkutellut. Aikamoinen sote-soppa tästä on tullut, täytyy koota eri tahoja reagoimaan tähän.

Tulevana lauantaina olen aikonut lähteä ryhmämatkalle Ivalidiliiton järjestämään Ota Sote haltuun - päivään Joensuuhun. Ehkä sieltä saamme eväitä, miten  Sote kesytetään.