JUHANNUSRUUSU on tuoksunut ja kukoistanut  minun juhannuksessani ollen oikeastaan se suurin juhlistaja. Parhaimmillaan se oli juuri aattona, jolloin kuvautin sen avustajallani. Että osasikin laittautua juuri aattona koreimmilleen ja vielä käydä nojailemaan vasta maalatuille terassin kaiteille, josta oli helppo ottaa tuoksut vastaan mahdollisimman läheltä. Aatto oli helteinen, joten en jaksanut tai välittänytkään juuri valmistella sisälle mitään erikoista, istuskelin vain enimmäkseen ruusuni kanssa. Lapsuudenkotini melko vähäisistä puutarhakasveista muistan juhannusruusun ja siitäköhän ljohtuen olen halunnut sen pihalleni missä sitten olen asunutki.n. Joskus olen siirtänyt sen edellisestä pihasta uuteen, mutta tämän toi ystäväperhe Pankakoskelta ja sille valittiin pikaisesti paikka tuosta kaiteen takaa..Viime talvi lumineen ja pakkasineen oli sille nähtävästi edullinen, koska kukinta on ennennäkemättömän runsas.

TERASSIN kesäkuntoon laittaminen on ollut se kevään ykkösasia. Sen rinnalla ovat jääneet kirjoittamiset  ja ne pohdiskelut 3.6. olleen kokouksen jälkimainingeista. Mainittsin siitä edellisessä blogissani ja tulen varmaan palaamaan siihen aihepiiriin vielä, koska se on osa nykyelämääni, mutta olen päättänyt olla niistä "lomalla" nyt tämän herkimmän kesän ajan. Kesän alussa kukkamyymälät alkavat houkutella vimmatusti, vaikka päätinkin olla pidättyväinen. Idätin kyllä muutamia lajeja siemenistäkin ja nyt minulla ovat krassit, elämänlanat ja asterit hyvällä alutta, toivon niille menestystä jatkossakin. Kassin lehet näyttävät olevan erinomaista herkkua pienille vihreille madoille, joten surullisen reiköisiksi lehdet ovat käyneet. Julmasti nitistän matoset niitä havaitessani, vaikkakin hitusen pahoilla mielin.  - Mikä valta minulla on päättää niiden elämästä - oman etuni vuoksi? Olen muutenkin tullut entistä enemmän tietoiseksi siitä miten paljon erilaisia yhdyskuntia elää elämäänsä tässä lähiympäristössä. Pyrin elämään niiden kanssa sulassa sovussa niin pitkälle kuin on mahdollista. Kun istun kesäyössä yksin terassilla ja saatan olla vähän haikeakin, astelee siilirouva -tai herra - hiljaisesti mustaherukkapensaan alta ja suunnistaa rauhallisesti terassin lattian alle, jossa saattaa olla sen poikasiakin. Se ikäänkuin käy kertomassa, että olen täällä minäkin. Pieni, liikuttava episodi oli, kun harmaasieppo pariskunta alkoi tehdä pesää terassin seinämässä olevaan tyhjään kaksikerroksiseen hyönteishotelliin. Ensin alakertaan ilmestyi taitavasti muotoiltu pesä ja pariskunta oli niin mukavuudenhaluinen, että aloitti pesää yläkertaankin. Siinä  vaiheessa terassin lattia ja kaiteet piti maalattaman ja maalarina ollut lintuasiantuntija sanoi, että eivät onnistu nuo pesäpuuhat. Niinhän siinä kävi, että kun kokonaiseen päivään eivät maalarin vuoksi voineet jatkaa hommia, niin jättivät sikseen. Kävivät kyllä seuraavana päivänä hakemassa jo rakennetuista aluista rakennustarpeita uuteen pesään. Lintumaailman kierrättäjiä!

TAITAAPA olla lähes päivälleen kuusikymmentä vuotta siitä, kun nimeltä tuntematon radioiltahartauden pitäjä lausui nuo otsikossani olleet sanat, joista on tullut minulle vuosikymmenien aikana erityinen juhannuslause. Muistan hyvin tilanteen, jossa pappismies sen elämääni ystävällisesti pudotti ja aikamoisen tunnekuohun sillä aiheutti. Oli juhannus ja minä  olni kahdeksantoista Minulla oli istumisesta johtuvaa kipua kehossani. Tunsin olevani yksin ja tarpeeton tässä maailmassa. Minulla oli tulevaisuuden haaveita, mutta juuri silloin tuntui ettei minulla ole mitään tulevaisuutta. Ehkä vain pelkkää elossa rimpuilemista. En muista iltahartauden pitäjän puheesta muuta kuin tuon lauseen Lohhduttiko se? Ei, vaan lisäsi surkeuttani, vihastuttikin. Mutta mieleeni se jäi, lähtemättömästi ja on ollut mielenkiintoista todeta miten erilaisin  tunnelmin se mieleen palautuu. Kulloisenkin elämätilanteen mukaan voin olla samaa mieltä ja joskus eri mieltä, useimmiten molempia yhtä aikaa. Mietin laitanko otsakkeeni lainausmerkkeihin vai en.  Tuntuu jotenkin liian vahvalta jakaa se eteenpäin ikäänkuin omana mielipiteenäni, vaikka elämänhistoriaani katseltuani voisin tuon lauseen jo allekirjoittaakin.