Ikkunmaisemani talviasussaan. Tänään lunta huomattavasti enemmän.

BLOGINI alkoperäisenä ajatuksena oli seurata mitä tapahtuu, kun mitään mainittavaa ei tapahdu. Siis sellaista mitä elämästäni ulospäin pitäisi tiedottaa. Olen kai kuitenkin sen verran kirjallinen persoona,että halusin pitää kirjoitusvirettäni  yllä ja luottaa, että jotain saattaisi kuitenkin syntyä. Nyt huomaan tehneeni tätä matkaa jo reilut kaksi vuotta ja saanut moneen kertaan todeta, että kirjoittaessani koen olevani oikeassa olossani - jotain osaan, johonkin vielä pystyn, vaikka harvakseltaankin. Minulle on ollut arvokasta se,että lukijani ovat olleet mukana. Ei tarvitse puhua tuuleen. Tämän talven aikana olen kyllä kokenut jaksoja, jolloin väsyneiden istumalihasten vuoksi en yksinkertaisesti ole kyennyt istumaan koneen äärellä.  Se kuluttaa myös henkistä kapasiteettia, joka tänä talvena muutenkin on ollut koetuksella. Olen osallisena yhteisöllistä eristyksen aikaa, pandemia tuntuu puuduttavalta täällä minunkin todellisuudessani.

MIKÄ minua on auttanut uupumasta? Takavuosina olin vahvasti kiinnostunut logoteraista ja opiskelinkin sitä itsekseni. Sen johtavana ajatuksena on , että vaikeistakin olosuhteista voidaan selviytyä, jos löydetään omalle elämälle merkitys.  Benjamin Franklin perusti teoriansa omiin kokemuksiinsa, oltuaan juutalaisena lääkärinä useat vuoldet keskitysleirissä. Logoterapiassa puhutaan myönteisistä uhmavoimista, joita on mahdollista kehittää kun tarve vaatii. Ehkä se on vähän samaa kuin kuuluisa suomalainen Sisu. Nämä ajatukset ovat pitkin vuosia minua kannatelleet ja nyt korona aikana on todella saanut kutsua myös myönteisiä uhmavoimia esiin. Lannistavat voimat pyrkivät ohjelmoimaan elämää, olen todennut. Lukemisharrastukseni tyrehtyi jo ainakin vuosi sitten. Sen seurauksena jotenkin identiteettini uhkasi muuttua  ja kaipasin kirjojen tuottamaa erityisnautintna. Sain vinkin äänikirjoista, jotka olin toki tiennyt, mutta en osannut hakea niitä. Kun sitten tokenin ottamaan ne mukaan elämääni ,tunnen olevani siinä asiassa autettu. Niin on tullut kuunneltua Finlandia -palkittu Margarita ja monta muuta mielenkiintoista teosta. Parhaillaan olen tutustumassa Tove Janssoniin ja hänen teoksiinsa, joita en aikaisemmin ole tuntenut, paitsi Muumeja tietenkin olen aikanaan lapsille lukenut. Äänikitjat eivät tarjoa aivan samaa lukukokemusta kuin tavallinen kirja, mutta ovat kuitenkin parempi kuin ei mitään.

AURINKO on jo vuodenkierrossaan niin korkealla, että voin ihailla sitä lumisen ikkunamaisemani yllä. Minun kevääni alkaakin siitä, kun aurinko yltää viivähtämään terassin kaiteen päällä ensi kertaa. Tänä vuonna siihen aikaan oli pilvistä, joten h-helki jäi pilven taa, mutta tähän aikaan se tekee jo korrkeamman kaaren ja paistaa jo sisäänkin, milloin pilviltä saa vuoron. Minä luulen, etten erityisesti tänä vuonna ole ainoa, jolle aurinko tuottaa suurta huojennusta elämään. Tämän viikonvaihteen aikana olen saanut todeta, mikä ihmevoima valolla on kaikkeen mikä kasvaa. Ikkunalautani talvesta kärsineet kukat näyttävät selviä elpymisen merkkejä ja tuossa pöydällän se vasta ihmetapaus onkin. Löysin perjantaina jääkaapista nahistuneita valkosipulin kynsiä, joissa oli hentoa kasvamisen alkua näkyvissä. Parantumattomana kasvatusoptimistina istutin ne kuusi hentoista kukkaruukun multaan - ja MELKEIN heti ne alkoivat kasvaa. Tähän iltapäivään mennessää niillä on vartta ja vahvuutta vähintään kaksinkertaisesti ja mikä keväinen vihreys!