KULUNEELLA VIIKOLLA aurinko on antanut parastaan. Tämä vanha armas aurinko, joka on koko pitkän talven pysytellyt pilviverhojen takana. Miten kirkkaan sininen voikaan olla pilvetön taivas ja miten aurinko pääseekään jo lämmittämään. Maisema tuntuu kuin äsken syntyneeltä. En edelleenkään ole päässyt juuri ilakoimaan talvi riehoissa, mutta jo arkinen kauppamatka on harvinaista valon juhlaa. Luntakin on, mutta ei esteeksi asti, kun aurat ovat toimittaneet tehtäväänsä. Ikkunamaisemanikin on elävöitynyt. Koivunlatvat kylpevät jo valossa  ennenkuin aurinko on talon takaa ehtinyt näkyville.Joka ilta olen pysähtynyt ikkunanäkymäni auringonlaskun jälkeisen kuulakkaan sinisen hämärän äärelle. Lienen jo joskus nuoruudessa ominut sen tunnelman itselleni, koska huomaan joka kevät odottavani sitä, hieman huolekkaana siitä pystynkö vielä kokemaan samaa lumoa.

AURINGONKIERTO nyt  maaliskuun tuntumassa on jo siinä vaiheessa, että näen ikkunoistani auringon nousun ja myös laskun. Ainakin ne ovat silminnähden  varmoja asioita pitämässä yllä maailman järjestystä. Meidän maailmamme tuntuu olevan murroksessa kaikilta kanteilta. Koronaviirus jyllää ympäristöuhkien lisäksi ja ihmislajimmekin tuntuu olevan muuttumassa.Syntymässä on ehkä jotain parempaa, tai sitten huonompaa. Mitkä ovat Jumalan ajatukset tämän myllerryksen keskellä?  Toisaalta tuntuu, että Jumalaa sellaisena kuin minun aikalaiseni ovat Hänet ymmärtäneet, ollaan panemassa pos viralta, samalla kun kiihkeästi etsitään muita mahdollisia jumalia. Ehkä  näitä hämmennyksen ja pelonkin tuntemuksia uuden edessä on tunnettu maailman sivu, mutta yksilölle kokemus on ainutkertainen. Ainakaan minä en ole kokenut maailmaa tällaisessa vauhdissa aikaisemmin. En kyllä myöskään ole seurannut maailman tapahtumia näin monesta tuutista kuin nykyään. Lakkautin jo Karjalaisen tilauksen, että vähenisi ähky ja vaati sitä taloutenikin.

HENKILÖKOHTAISESSA elämässäni järistystä tuottavat huomiot siitä miten ikääntyminen tuottaa uudenlaista hankaluutta elämään. Hitaus, harmaus, kipuja siellä ja täällä, hetkittäinen vaipuminen itsesääliin, kun tietää että paluuta entiseen vointiin ei ole. Toisaalta koen olevani rohkeampi ja sanävalmiimpi kuin aiemmin. Olin viime sunnuntaina tilaisuudessa, jossa lieksalaiset saivat tilaisuuden antaa palautetta Siun soten terveys-ja sosiaalipalveluista. Olin kirjoittanut tekstiä kuljetuspalveluiden omituisista järjestelytavoista, mutta intouduinkin puhumaan vapaasti, mikä on oikeastaan uutta minulle. Kas,vanhanakin oppii!  Kaikenkaikkiaan tuntuu kuitenkin, että palautteet menevät kuuroille korville.  Jatketaan niiden kuvioiden mukaan mitkä on luotu, vaikka kansalaiset vikisevätkin. Muodon vuoksi suvaitaan tulla puhuteltaviksi.

KUULINPA tässä muutamana päivänä uutisen, että nyt on tekeillä PiILLERI, johon sisällytetään metsän entsyymejä. Pillereinä voidaan siis ehkä tulevaisuudessa nauttia metsän tuottamia terveysvaikutuksia - mielentyyneyttä , luovuutta, vastustuskykyä ja mitä kaikkea lieneekään... Ja tämän ei pitänyt olla huu-haa uutinen. Kyllä ihminen on viisas, melkein kuin Luoja. Minä suosittelisin noita armeijoiden varustuksiksi, jospa maailmanrauha vihdoin koittaisi!  Itselleni toivoisin jotain uutta härveliä, jolla pääsisin liikkumaan oikeasti metsässä.