JUHANNUSPÄIVA on poutaantunut ja tuulikin eilisestä tyyntynut. Ikkunanäkymässäni auringonväkrëttä koivujen lehvistössä. On niin kesä, kesä. Radiön jumälanpalveluksesta kuulin, että tänä päivä on nimetty LUOMÄKUNNAN PÄIVÄKSI, lieneeko erityisesti kristikunan taholta aloite tullut. En ole aikaisemmin nimämisestä kuullut tai sitten en ole osannut tallentaa sitä tietoisuuteeni. Minulle kyllä hyvin juhannus sopii Luomakunnan päiväksi,toivon, että se leviää yleiseen tietoisuuteenkin.  Johannes Kasrajän muistopäivänä juhannus taitaa olla melko yleisesti kadoksissa. Tämän päivän radiosaarnassa löydettiin kyllä  kätevästi yhteys  enntisajan Huutavaan Ääneen. Kysyttiin olisiko hänellä aihetta puhutella meitä luonnon  väärästä hyväksikäytöstä ja ilmaston muutoksestakin.? Puhuja uskalsi ottaa esimerkiksi ilmaston muutoksesta jo tämän alkukesän kuivuuskaudenkin. Tarvitsemme todella voimakkaampaa otetta yksilöinäkin yhteisen pallomme pelastamiseen. Nykaikana kuuleekin huomattavasti enemmän vetoomusta asenne-ja elämäntapamuutokseen kuin 1980- luvulla, jolloin itse muistan kokeneeni "ympäristöherätyksen." Sen alullepanijana oli varmaan kristillisten kirkkojen levittämä ORLE - kampanja eli Oikeudenmukaisuus Rauha ja Luomakunnan Eheys. Näitä aiheita muistan pidettyn esillä, ehkä korostetusti esillä vain vuoden ajan ja sitten se on jäänyt kuulumattomiin tai saanut uusia muotoja. Itselleni se jätti jäleensä ajanjakson, jolloin ahmin ympäristöaikeista kirjallisuutta ja tajuntaani jäi käsitys esimerkiksi ekoteologiasta. Mielestäni nyt on meneillään yhtä aikaa entisestäänkin kiihtynyt luonnonvarojen väärinkäyttö ja  herääminen siihen todellisuuteen ,että saatamme olla menettämässä kaiken.

OTSAKKEENI  on raamatullinen, vaikka olen rohjennut tähän vähän muokara sitä. "Ei Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä", sanoi Jeesus Matteuksen mukaan, tarkoittaen tavallista kedon kukkaa,ei ruusuja eikä liljoja, jotka meidän mielestä ovat näyttävämpiä. Tämä on minulle sykähdyttävimpiä Raamatun kohtia. Tapaan siinä Jeesuksen aivan kuin sukulaissieluna ja minun on ollut erityisen helppo toteuttaa tätä Hänen opetuksensa alkuosaa. Jatko kehottaa pyhään huolettomuuteen, olla niinkuin  ne, "jotka eivät työtä tee, eivätkä kehrää "ja silti tietävät Taivaallisen Isän vaatettavan heidät. Tämä on jo vaikeampaa, sitä pitää jatkuvasti opetella. Rakastan luonnonkukkia ja minulla on jo kauan ollut tarve pitää niiden puolia. Jokakesäinen kauhistukseni on, kun niittokone vetää aläs juuri kukkaan lehahtaneet tienvarret - siisteyden nimissä. Viime kesänä kirjoitin paikallislehteen vetoomuksen, että niittäminen tehtäisiin vasta kukinnan jälkeen, sillä sehän kestää vain muutaman viikon. Tänä kesänä totesin, että niittäminen tapahtui jo ENNEN KUKINTAA, kasvu oli nyt niin nopeaa. Minulla on tapana poimisketta luonnonkukkakimppu juhannukseksi. Eilisiltana kirkkorannan kokolta palatessani päätin tehdä kierroksen entisille kukkapaikoilleni, mutta ulottuvilleni ei ollut jäänyt AINOATAKAAN KUKKAA . Tosin rantatien varsi, se, jota lähes päivittäin kuljen, oli niitetty nyt uudella tavalla. Juuri kukkaan puhjenneet koiranputkialueet, oli osittain jätetty niittämättä ja tulos, yhdessä vihreän nurmikon kanssa, oli viehättävä. Valkoisena kuohuva kukkameri on niin neitseellinen näky ettei siihen tee mieli kajota. Palasin valkoisen juhannusruusuni luo ja taitoin siitä pari oksaa maljakkooni. Ne ovat tuoksuneet siinä pöydälläni koko päivän

OMALLA PIHALLANI olen ratkaissut luonnonkukkien suojeluasian niin, että hankin oman ruohonteikkurin ja ruoho leikataan minun mallini mukaisesti. Osassa pihaa kaikki kukat saavat kukkia siihen saakka kunnes luonnollista tietä lopettavat kukintansa. Niinpä pihani korkeimmalle kohdalle vanhan kannon viereen on voinut nousta lapsuudestani tuttu harakankellon varsi, jonka latvassa on violetin värinen kukkarykemä. Eikä kukaan koske siihen ilman minun lupaani.