Heiväkuussa kukkivat liljat.

TÄNÄÄN on alkanut syyskuu. Syksyn tuloahan se tietää ja merkit ovat jo ilmeiset, vaikka kesälle näyttääkin tulevan nyt jatkoaikaa. Olette, lukijani uskollisesti kurkanneet blogiani, jonka sivut ovat jääneet juhannukselta tyhjiksi. En odottanut niin käyvän, mutta silmistä on kiikastanut. Ensin kaihi molemmissa silmissä hämärsi niin paljon, että kirjoittaminen oli jätettävä tuonnemmaksi. Silmät leikattiin heinäkuun 7.päivänä ja näkö parani odotetusti, mutta nyt täytyy vielä odottaa uusia silmäläseja,jotka vastaisivat silmien uutta tilannetta. Silmäni ovat nyt merkillisen valonarat ja kirjoittaminen, niinkuin myös lukeminen, rasittaa niitä. On tämä ollut aikamoista silmäilyä koko kesä, mutta tulevaisuus lupaa parempaa. Kukkia olen kasvatellut ja niiden kanssa iloja ja huolliakin kokenut. Vaihtelevaa kesäsäätä on ollut. Joudun kirjoittamaan takautuvasti kesän muusta annista. Jatkan hiljakseen blogejani sitten kun käyn silmälääkärillä ja saan vakaamman näkökyvyn.

SYYSKUUN ENSIMMÄINEN päivä on minulle ollut merkittävä päivä aina kouluajoistä lähtien. Silloin alkoi koulu Helsingissä ja jo elokuun viimeisenä sinne oli lähdettävä. Kotikoivuihin oli tullut keltaisia lehtiä, ne olivat kuin lähdön merkkejä. Minulla oli itku kurkussa, mutta sitä ei voinut näyttää muille. Meillä ei itketty, meillä alistuttiin kohtaloon, elämä vain oli sellaista.