HELVIN TERASSI  ON OLLUT TAUOLLA KOKO KESÄN. Olen pahoillani lukijoilleni tuottamistani pettymyksistä, kun en ole voinut tarjota riviäkään, en edes väliaikatietoja. Kirjallinen terassini on siis ollut kiinni, mutta ulkoinen terassini avautui kesäkuussa oikeastaan aivan intohimoisella voimalla. Minulle ominainen pelastautumiskeino koronan nujertavasta vaikutuspiiristä oli saada jotain kasvamaan ja se vaati ilmeisesti koko energiatalouteni mobilisoinnin.

TYHJINÄ ammottavat kukkalaatikot ja ruukut oli saatava viheriöimään ja kukkimaan vaikka valmiita kukkia ei voinut mennä koronakaranteenin takia ostamaan. Turvauduin entisiin siemenpusseihini ja siemenistä tulikin tämän kesän "hitti."Se oli niin henkilökohtaista uskoon ja toivoon takertumista,että en osannut jakaa siitä muille. Koronaeristys tuotti minulle myös voimakkaita takautumia nuoruusvuosiini, jolloin vietin talvikausia melkein täysin seinien sisällä. Muistin kokeneeni usein,että henkilökohtainen tulevaisuuteni oli uhanalainen. Onko minulla mitään mahdollisuutta päästä elämässä eteenpäin,kun maailma on rakennettu minun kannaltani "väärin"? Oli oikeastaan tervehdyttävääkin palata niihin maisemiin ja vähitellen huomata, että selvisin silloisesta karanteenistani yllättävän hyvin, koska olen todennäköiseti selväpäisenä tässä tänään.

KESÄLLÄ helpotti. sillä Lieksa on ollut  koronavapaata aluetta tietyin varauksin. Olen potenut voimakasta tarvetta liikkua luonnossa kukkaterassini ulkopuolellakin. Täällä on paljon samoiltu metsissä, marjastettu ja sienestetty, joten maailmanlaajuisten ongelmien keskellä meillä on ullut yltäkylläinenkin kesä. Löysin sitten minäkin oman metsäpaikkani, erämaan äärellä kun ollaan. Tiesin, että noin kymmenen kilometrin päässä kotoani on Metsähallituksen keväällä kunnostama lintutorni, laajan Reposuon laidalla. Sinne halusin ja sen lähelle  on mahdollista autolla päästä.

Netin esittelyssä oikein huomautetaan,,että asustajan kanssa alatasanteelle pääsee pyörätuolin kanssa. Kävimme Elisan kanssa siellä pari viikkoa sitten, kun ruska oli jo aloittanut suon pintaa värittämään. Sain todeta,että alatasanne on minun maanläheisestä näkökulmastani jo huomattavan korkealla ja pyörätuolin istuinta mekaanisesti korottamalla kaiteetkin madaltuvat sopiviksi.

SUO on minulle harvinainen ympäristö. On suurta nähdä korkealta kauas, siniseen metsänrajaan asti. Lintuja en tähän aikaan nähnyt, mutta maisema otti omakseen. Palaan sinne vielä.