VIIME  lauantaina  3.2 vietimme Lieksan Kotiseututalolla Ritvan  hautajaistilaisuutta yhdessä omaisten ja suuren ystäväjoukon kanssa. Ritvan aika oli tullut lähteä keskeltämme  sydäntalven aikaan, jolloin aurinko kuitenkin antoi jo lupausta uudesta keväästä.  Hitaasti edennyt ALS- sairaus katkaisi  hänen elämänsä 56 vuotiaana. Elämää sairauden kanssa oli kestänyt lähes 30 vuotta, mutta samaan aikaan hän eli  perheenäitinä, aviovaimona ja laajan ystäväpiirin jäsenenä. Viimeisinä vuosina sairaus rajoitti jo monella tavalla elämää, mutta Ritvan olemus ja läsnäolon tuntu piti meille ystävyyttä yllä vaikka puheen tuottaminen kävi  hänelle hankalaksi viime aikoina. 

TUNSIN Ritvan paremmin vasta noin kolmen  lähi  vuoden aikana, jolloin pidimme  yllä neljän naisen puutarharyhmää, joka syntyi yhteisestä rakkaudesta kukkiin ja puutarhatöihin. Yhtä lukuunottamatta jokainen meistä liikkui sähköpyörätuolilla ja siitä käsin tätä intohimoammekin toteutettiin - tosin osittain henkilökohtaisten avustajiemme myötävaikutuksella Uutta hohtoa tähän harrastukseemme tuli, kun lyöttäydyimme suhteellisen säännöllisesti toinen toistemme kodeissa kokoontuvaksi ryhmäksi. Se oli Ritva, joka keksi meille nimenkin: Moninaiset. Nimi tahtoo hälventää sitä meidän mielestämme yksipuolista ja ehkä harmahtavaa kuvaa, joka meistä vanhenevista vammaisista naisista saattaapi kanssaihmisillä olla. Kahvikupin äärellä pikku kekkereidn merkeissä teimme  tutustumismatkoja toistemme elämäntilanteisiin ja heti kevään ja kesän tultua tietenkin unelmoimme kukkatarhoista ja kävimme katselemassa toistemme luomuksia. Muistoni Ritvasta tulevat aina liittymään kesään, kukkiin ja ystävyyteen, joka hiljaisenakin on vaikuttavaa. Ritva eli kauniin elämän, jossa kanssaihmisillä oli merkittävä sija. Luontaisia lahjojaan, taiteellisa ja kirjallisia taipumuksiaan hän saattoi käyttää sairauden antamissa rajoissa.Olosuhteiden vuoksi hän sai ulkonaisissa puitteissa vastaanottajan roolin, mutta me ja hänen muu ympäristönsä saimme myös kokea miten mielellään ja monella tavalla Ritva myös jakoi omastaan. Häneltä saamani unikon siemenet odottavat pääsevänsä kukkimaan ensi kesänä pihallani.

RITVAN olemukseen kuului paksu oljen värinen palmikko, jota aina ihastelimme.Se antoi vaikutelman suomalaiskansallisesta ja luonnonläheisestä naisesta, jota hän olikin. Yhteisössämme ja ennenkaikkea Ritvan perheessä  tulee olemaan aukko pitkälle tulevaisuuteen. Hyvät muistot antavat lohtua. Voimme toivoa, ja uskoa, että Ritva on siirtynyt uuteen todellisuuteen - jossa kukatkin ovat kuihtumattomia.