KOIVUJEN syvenevää vihreyttä ikkunamaisemassani.  Kesä jota odotin on nyt tässä, tuoksuineen, tunnelmineen ja kutsuna pöyhimään maan multaa. Kukkamaastani on noussut esiin ihastuttavia tukokkaita, kaikkia syksyllä istuttamiani en  muistanut siellä olevankaan. Erityinen yllätys oli kevätiiris, joka kukki hyvin matalana, ehkä kylmien öiden vuoksi. Narsissit helottivat oman aikansa ja ovat nyt jo melkein kuihtuneet. Tämän hetken kukkiva kaunotar on melkein itkettävän sininen kevätkaihonkukka, joka ylläolevassa kuvassa ei pääse esiin koko ihanuudessaan. Viattomasta ulkonäöstään huolimalta se toisten seurassa kasvaessaan on agressiivinen rönsyilijä, joka mielellään anastaa tilaa toisilta. Olen hullaantunut tästä kasvamisen riemusta ja samalla ihmettelen, että saan tässä kaikessa olla vielä mukana. Kaiken yllä on tuntuma siitä, että tämä ihauus  ei ole itsestäänselvyys. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on läsnä minunkin päivissäni ja oman elämän rajallisuus myöskin. Näen tätä kaikkea tänä kesänä kuin  himmentävän verhon läpi, silmien kaihilekkaukseen pääsen todennäköisesti vasta elokuussa. Se on hidastanut myös tämän blogin kirjoittamista, kirjoittamaan ryhtyminen on työläämpää ja virheitä tulee enemmän - se harmittaa. Kevättouhut kukkaistutusten kanssa ovat myös vieneet aikaa kirjoittamiselta. Hämmästyin, kun totesin, että edellinen blogi on Vapulta. Te lukijani olette pysynet silti mukana ja käyneet kurkkaamassa kuulumisiani. Se ilahduttaa..

TÄTÄ kevätkautta on hallinnut myös huolekkaat ajatukset tulevaisuudesta. Huomenna  keskustellaan Tukipisteellä Siun soten sääntökirjasta, jonka ongelmallisuudesta taisin mainita edellisessä blogissani. Vastakkainasettelu virkamiestahon ja meidän asianosaisten kanssa on melkoinen. Vaikuttaa siltä, että käsitys henkilökohtaisesta avusta on osapuolilla erilainen. Puhummeko edes samasta asiasta. Yhteinen kieli olisi kuitenkin löydyttävä, että päästään eteenpäin Myönteistä on kuitenkin se, että neuvotteluyhteys on vireillä. Meitä on kuultu siinä, että haluamme paperitiedotteiden sijaan henkilökohtaista neuvonpitoa. No, tämähän on nykyajan virkamiehen velvollisuuskin. Kuinkahan paljon vastapuolella jännitetään huomista. Meidän tiedetään kyllä hallitsevan kielenkäytön ja lakipykälätkin omissa asioissamme. Siun sote saisi olla ylpeä valveutuneista kansalaisistaan. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta yhteisrintama tuo kuitenkin aina voimia.

TULEVALLA VIIKOLLA  on luvassa alkaneen kesän lämpöennätyksiä. Onneksi on satanut reippaasti, niin luonto kestää paremmin kuumat päivät. Sadevettäkin on varastossa. Saa nähdä miten onnistuu minun perunanviljelyni. Löysimme jääkaapista kaksi vähän nahistunutta perunaa, joissa oli pitkät idut. Istutimme ne muoviämpäriin ja sirottelimme mullan sekaan itseään kuivahtanutta hevosenkakkaa. Uusia perunoita omasta takaa, niinköhän?