Kuva Anette Ahvenainen

PAIKALLISLEHTEMME uutisoi noin viikko sitten näyttävällä otsikolla, että Kolin matkailussa on nyt esillä uusia suunnitelmia, joissa Kolista tehtäisiin kahden kunnan, Lieksan ja Juuan toimesta, todellinen matkailuparatiisi.   -Kolin matkailuvisiossa asetetaan tavoitteeksi se, että Koli on vuoteen 2050 mennessä Ylläksen ja Rukan kokoinen, jossa on 25 000 vuodepaikkaa. - Kasvu toteutetaan kestävällä ja vastuulliserlla tavalla, maisema-, luonto- ja kulttuuriarvot huomioiden, paikallisia hyödyntäen.

VOI, MITEN RIIPAISEE.  Olen syntynyt ja viettänyt varhaislapsuuteni  Kolin juurella, katsellut sen jylhää silhuettia lapsuuskotini pihamaalta, noin kymmenen kilometrin etäisyydeltä, joten Koli on kuulunut tietoisuuteeni turvallisena maailmanrajana. Liityin oitis mukaan, kun kolmisenkymmentä vuotta sitten lieksalainen kansalaisryhmä perustettiin suojelemaan Kolin luontoarvoja silloisia, massiivisia matkailurakennussuunnitelmia vastaan. Nyt lienee jo melkein unohtunut lähes kaksi vuotta kestänyt laaja ja kiihkeäksikin päätynyt kansalaiskeskustelu, jonka ohessa pantiin liikkeelle nimien keruu kansalaisaressiin, jolla vaadittiin kansallisouiston perustamista Kolille. Lieksan kaupunki oli ajatusta vastaan. Kansallispuiston pelättiin jarruttavan maakunnan kehitystä ja suojeluryhmäläiset leimattiin jarrumiehiksi. Olen pahoillani, että kansalaisryhmän alullepanija ja johtohenkilö, kolilainen puutarhuri Ilmari Martikainen ei ennättänyt saada ansaitsemaansa kunniaa ja arvostusta Hän sai kutsun tuonpuoleiseen pari vuotta sitten.

KANSALAISADRESSEJA  panivat lopulta liikkeelle muuttkin tahot ja tiedossa on, että ne sisälsivät yhteensä 86 611 nimeä, näistä yli 300 maamme tieteen- taiteen- ja kulttuurinn edustajilta. Tämä kansalaismielipide vakuutti valtiovallan ja laki Kolin kansallispuistosta tuli voimaan 10.4. 1991. Tänä päivänä kaikki ovat tyytyväisiä , kun meillä tällainen ihanuus maakunnassamme on. Matkailijat ovat tänä korona-aikana suorastaan rynnineet kansallispuistoihin niin Kolillekin, tietämäni mukaan. Yöpymistilat ovat käyneet vähiin, joten toisaalta ymmärrän laajentamistarpeen ja uuden innostuksen kohentaa Kolin avulla maakunnan elinvoimaa. Vetovoimaksi tarvitaan hotelleja, parkkipaikkoja, erilaisia nyryajan kokemusvirikkeitä, niille, joille itse luonto ja sen kulttuuriperintö ei ole tarpeeksi. Kenellä on asiantuntijuutta saattaa onnistuneesti tasapaino luontoarvojen ja paisuvien matkailusuunnitelmien välillä? Jään seuraamaan mitä tapahtuu ja joudun varmaan kommentoimaan näkymistä täälläkin.

ODOTAN  uutta laajaa kansalaiskeskustelua. Koli on sen arvoinen. Haluaisin kiinnitettävän erityistä huomoiota siihen, miten Kolin erityisominaisuudet saataisiin säilymään myös tuleville sukupolville. Tuleva maailma etsii varmaan HILJAISUUTTA,mikä useissa maissa lienee käymässä vähiin.  Sitä Kolilla on nykyisellään vielä tarjolla. Ennen kansallispuiston perustamista pidettiin Lieksassa muutamia kokouksia, joissa yritettiin etsiä yhteisymmärrystä eriävien mielipiteiden välillä. Kaupungin marraskuussa 1989 järjestämään suureen Koli-iltaan saapui Joensuusta linja-autollinen  Kolin tilanteesta kiinnostuneita nuoria. Heidän joukossaan ollut tytto otti puheenvuoron ja huudahti: - Mitä minä sanon tuleville lapsilleni ja lapsenlapsilleni, jos he joutuvat kysymään miksi te annoitte Kolin alkuperäisen maiseman tärveltyä, -mitä minä sanon? Kokous hiljeni, eikä nuorelle kukaan osannut antaa vastausta. Kansallispuiston perustaminen toi sillä kertaa vastauksen.  Nyt aika on uusi ja kysymys on jälleen ajankohtainen. Kolin kehittäjät on pantu paljon vartijoiksi!