20170823_135049.jpg

 

UUSI blogisivu on edessäni, tuttuna ja samalla kertaa on tunne, että kesä ennätti vähän vieraannuttaakin minut tältä paikalta. Huomasin etten ole yli kahteen kuukauteen edes avannut blogiani, silti minulla on ollut ihmisiä, jotka ovat jaksaneet vilkaista olisiko jotain uutta tekstiä. Kiitos teille siitä! En mitenkään aikonut lopettaa kirjoittamista kesän ajaksi. Minä vain tempauduin jotenkin kesäelämääni, jokai oli tapahtumarikkaampaa kuin talvinen oloni. PALJON  ulkona, kukkien hoitoa terassilla ja ja muuallakin piha-alueella. Ja kertyi niitä erilaisia tapahtumia kodin ulkoppuolellakin. Niistä riittänee aineistoa syksyn blogi-tarinoihinkin. Sillä blogiani en jätä.Olen tuntenut jo hiljaista vetoa tähän koneen äärelle ja nyt, kun viiden aurinkoisen päivän jälkeen tuli se tuttu harmaa, sadetta enteilevä tunnelma, oli se kuin merkki siitä, että nyt on aika aloittaa.

TUO edellä oleva on vain puolitotuutta siitä. miksi kesäinen kirjoitustauko iski, vaikka olin ajatellut hyvin tarkkaankin dokumentoida kesäni kulkua. Surkuhupaisa totuus on myös se, että kun seurasin innolla fasebookista Puutarha ja Piha- ryhmää ja tuttujen kuvallisia kertomuksia matkoistaan kotimaassa ja ulkomailla, niin aloin tuntea oman kokemuspiirini turhan vaatimattomaksi. Sateinen ja kylmä sää, jota vain jatkui ja jatkui toi puutarhuri-minälleni pettymystä ja matkoista maailman ihaniin maisemiin ei tietoakaan. Ketä voisi kiinnostaa minun pyörimiseni terassilla, jossa kasvua tapahtui niin hitaasti  ja kukkia sai odottaa niin pitkään, ettei koskaan ennen, muistini mukaan?  Ensimmäiset krassin siemenetkin pilaantuivat liian märässä mullassa, ja näiden toisten kukinta on vasta alullaan, kun halla jo uhkaa. Koetteleva kesä.

JOSPA vielä esittelisin kolmannenkin syyn miksi koneella istuminen ei ole houkutellut. Nämä istumalihakset, yli seitsemänkymmentä vuotta ahkerassa käyrtössä olleet, eivät enää mielellään sallisi pitkäaikaista kirjoitusasennossa oloa. Pitäisi osata pätkiä kirjoittaminen lyhyempiin jaksoihIn, mutta eihän sitä voi, kun ajatus vie mukanaan ja kankut unohtuu, kunnes ilmineeraavat itseään ilkeällä kivulla. Samaa tekevät myös olkapää ja niska. Pitäisi oppia hoitamaan ja hoidattamaankin niitä..Mutta elämässä on vielä onneksi muutakin - ja tänään on tuntunut, että tulkoon syksy ja hiljaisemmat päivät.Syksyn ajalle on tiedossa asioita, jotka vaativat paneutumista. Terassilla on vielä myöhäistä kukintaa, mutta meneillään on jo luovuttaminen, niin kasveilla kuin itsellänikin. Ruohosipuli ja persilja pitäisi ottaa  talteen ja pakastaa talveksi. Sen verran vihannespuutarhuriakin minussa on tänä kesänä ollut - niin ja sokeriherneet, ne olen jo syönyt.