SUUNNITTELIN kirjoittavani pitkän pääsiäisblogin viimeistään lauantaina, kun edessäolevat pyhät tuntuivat suovan niin runsaasti  siihen sopivaa aikaa. Mutta radion Yle ykkösellä on ollut kerrankin tarjolla niin hyvää pääsiäisohjelmaa että ne ovat vieneet voiton. Oletettavasti te lukijanikin olette olleet paljolti samojen ojhelmien äärellä, joten suurta vahinkoa tuskin on tapahtunut. Olen jopa katsonut tänään televisiosta  uusinnan pitkäperjantaina tulleesta Tihvinän Jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin tarinasta, samoin kuuntelin uudelleen arkkipiispa Kari Mäkisen radiohaastattelun "Kuusi kuvaa", joka oli uusinta viime vuodelta, jolloin sen myös olin kuullut, Hyvää jaksaa ottaa vastaan useampaankin kertaan. Mäkinen ei tuntunut olevan oikein millänsäkään nykyisestä,  häntäkin henkilökohtaisesti riepotelleesta  polemiikista kirkossa ja muuallakin yhteiskunnallisessa keskustelussa. "Historian näkökulmasta katsoen nykykeskustelu on ollut varsin maltillista, asioista täytyykin puhua ja tuoda esille erilaisia näkökulmia", sanoo arkkipiispamme .Haastattelun antamisen jälkeinen aika on lisännyt mielipide-eroissa vettä myllyyn. Vaikuttaa silti, että hän rauhallisesti ja rohkeasti ottaa julkisesti kantaa silloin kun hänen mielestään siihen on aihetta. Tätä miestä ihailen.

Olen välillä ollut, tai oikeastaan kaiken aikaakin,  huolestunut hengellisestä uuvahtaneisuudestani. Minulla ei ole kummoistakaan vetoa kirkkoon, jonne kyllä pääsisin ainakin silloin tällöin, jos jaksaisin nähdä vaivaa. En vain jaksa kun pitäisi nousta nukkumasta hyvissä ajoin, hoitaa aamutoimet ja tilata kyyti jo edellisenä päivänä. Kuuntelen kyllä radio- tai tv- jumalanpalvelukset kohtuullisen säännöllisesti, samoin aamu- ja iltahartauksuakin radiosta silloin tällöin. Näinä päivinä koen virkistyneeni. Kun pitkään on ollut pienessä nälässä, silloin hengellinen ravinto kelpaakin ilman nirsoilua. Olen kuunnellut suorastaan uteliaana mitä ne puhujat tästäkin pääsiäisen sanomasta saavat irti, sellaista mikä elähdyttäisi minua, joka olen kuullut saman tarinan jo monen vuosikymmenen aikana. Muistan miten nuorena vietin kiirastorstaita ja pitkäperjantaita tietyn mielenliikutuksen vallassa. Suureen pääsiäisriemuun en ole koskaan oikein päässyt, siinä on niin paljon hämmentävia aineksia. Kun katselen miten riemuntäyteistä näyttää olevan ortodoksien pääsiäinen, olen tullut ajatelleeksi, että pääsiäinen onkin parhaimmillaan yhteisöjuhlana. Kun kiertää pääsiäisyönä kirkkoa yhdessä muiden kanssa yhteisiä tekstejä laulaen niin kyllä penseältäkin ilo lähtee irtoamaan, luulen

Minun pääsiäisiloni on se, että  " suitsevainen kynttilänsydän" on sittenkin kyennyt vastaanottamaan Hengen tuulahduksia. Mitä muuta se on jos tajuaa edes hiukan paremmin miten etuoikeutettua on kuulua kristittyihin. Perusturva täällä maailman myllerryksessä - ja vielä iänkaikkisuuskin .Pääsiäinen ja sitä edeltävä kärsimyshistoria on ihmisjärjelle käsittämätön siksi sen merkityksestä on paljolti vieraannuttu. "Mämmijuhlaksikin" sitä olen kuullut kutsuttavan. Toisaalta  Via Crucis- näytelmät yleistyvät ja ne keräävät runsaasti yleisöä. Siis kuitenkin ihminen etsii syvimpiä totuuksia.