ON OLLUT ETUOIKEUTETTUA  syntyä tämän maiseman  äärellä. Lapsuuskotini sijaitsi noin kymmenen kilometrin etäisyydellä kansallismaisemastamme. Ikävuosina 1 - 5  asuimme vaaralla, josta päivittäin oli näkymä jylhälle naapurivaaralle ja sen takana päilyvälle Pieliselle. Kesäisen näkymän muistan paremmin. Talvinen Koli on sielunmaisemaani tullut varmaan kuvista myöhemmin. Jäätie Lieksasta  Kolille voitiin avata tänäkin vuonna, vaikka alkuvuoden vesikeleissä ei siltä näyttänyt. Jäätä on vaaditut 40 senttiä ja kai enemmänkin  Seitsemän kilometriä ajoa tosiasiassa veden päällä.  Olen muutaman kerran tuon matkan tehnyt, tutvallisesti pikkubussin kyydissä. Taisi olla toissa talvena kun matka tehtiin  sakeassa sumussa,rantoja ei näkynyt. Aavemaista, samalla kertaa pelottavaa ja ihastuttavaa.

SÄÄ on tällä viikolla suosinut Etelä-Suomen hiihtolomalaisia. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja sitä kaivattua luntakin on vähintään riittävästi.  Arvelen, että jäätiellä ja laskettelurinteillä kuhisee ihmidiä nauttimassa talven iloista. Suon sen heille, mutta samalla minun on tunnustettava osattomuuteni luontokokemuksiin, varsinkin talvisiin. Minulle on herännyt ajatus, että tietääköhän kukaan, miten totaalisesti voi tunnistaa olevansa luonto-ihminen,vaikka vain rajoitetusti pääsee nauttimaan siitä. Kyllä osaan kaivata aurinkoisille hangille ja etsisin mielelläni myös talvisia eämyksiä, jotka ovat olleet minulta ja kaltaisiltani miltei kokonaan elämästä poissa. Tämä on yksi kohta eämän epäoikeudenmukaisuudesta, jonka tässä täten julistan, vaikka tavallista minulle on kertoa,että kyllähän minä niin monesta asiasta voin nauttiakin. 

TÄMÄ AIKA on tulvillan kutsuja menemiseen , tekemisen, nauttimiseen. Mikäli ne vetoavat jäljelläoleviin liikkumistarpeisiini, niin voin hetittäin kokea itseni eläväksi muumioksi tässä kirjoituspöytäni ja keittiöni vaiheilla. Matkailen tietokoneeni ruudulla, jonne ilmestyy alkukuvaksi maisemakuvia eksoottisista kohteista ympäri maailmaa. Tänä aamuna kuvassa oli meren aalto, jonka läpi paistoi aurinko. Telstinä oli: "Saako tämä trooppinen paratiisi matkakuumeesi syttymään?" - Pitäisikö joksikin aikaa panna kaikki tuutit kiinni?  Ehkä kuitenkin on niin, että niin kauan kuin tunnen kaipuuta, olen elossa ja voin pitää luontoihmisen identiteettini.

PS. Oheinen kuvä on tämän viikon torstailta, kuvaaja Marianne Mikkonen.