20180716_135719.jpg

HELLETTÄ!  En olle niitä,jotka odottavat kesältä helteitä. Päinvastoin toivon hartaasti nollatoleranssia niiden suhteen. Pari edelistä kesää olivat siinä suhteessa ihanteelliset, vaikka ei muuten. Liiallinen sadesääkin on tietysti pahasta tällaiselle viherharrastajalle. Ei siis koskaan olla tyytyvisiä? No, toukokuu oli lähes täydellinen kyllä. Tämä hellejako muutti kesäsuunnitelmiani jonkin verran, tai aika pajonkin. Mielessäni iti toukokuussa, että hankkiutuisin tavalla tai toisella pienelle matkalle sen uuvuttavan talven jälkeen. Kohteita mietiskelin ja jonkin verran haeskelinkin.  Kummallisesti ympäristöni tuntui lietsovan irtiottoa normaakiarjesta. -KAIKKIHAN  matkustavat kesällä, liikunnallinen minäni huomautteli. Monet tuttavapiiristäni, varsinkin fasebook- kavereistani todella ovat käväisseet kuka missäkin ja tunnustan, että se herättää haikeutta. - jonkilaista osattomuuden tunnettakin, suoraan sanoen. Mikä sen on määrännyt.että minun osani tässä maailmassa on pysytellä kotinurkilla, vaikka henkeni olisi yhä vieläkin altis vaeltamaan, näkemään ihania paikkoja ja saada uusia kokemuksia. Henkiparka olisi kaivannut tuuletusta talven jälkeen.  Tämä nyt on selvää itsesääliä, mutta olkoon tällä kertaa. Enkä minä vanhana kristittynäkään tiedä kaiken tarkoitusta, joten turvauduin taas käyttökelpoiseen konstiin: yritä tehdä tyydyttävä olotila niistä aineksista, jotka sinulla on.

SIIS katse kotiseutu-matkailuun. Sillä suunnalla onkin tänä kesänä tarjontaa enemmän kuin edes pystyn vastaanottamaan. Vallan viehättävä tuttavuus oli paikallinen Avoimet puutarhat- paikka. Korpitaipaleen takana avautui  kukkiva pihapiiri, jonka haltijat Leena ja Alpo olivat innostuneet eläkkeellä ollessaan entisöimään sukutilallaan maalaismaisemaa myös  betoniveistoksin,joissa asiaankuuluvin maalauksin puetut hahmot oli asetettu perinne hommiinsa. Lehmää lypsävä mamma hätkähdytti aitoudellaan Noin minäkin muistan äitini kyyköttäneen kiulun kanssa lehmän utareissa kiinni. Me kukkamammat, Moninaiset, olemme myös kyläilleet toisissamme. Siinäpä ohjelmaa kesälle, kun kuusi kukkapihaa on käyty läpi! Pitkin talvea on väsyksiin asti jouduttu jauhamaan niitä kuljetusongelmia, jotka nyt on pantu taka-alalle. Kesä hoitakoon nyt meitä ja kimppakyydillä selviämme lyhyistä matkoista.

SITTEN on vielä tämä terassimatkailu, joka on edestakaista seilaamista  ulos ja sisälle. Tosiasiassa taidan enemmään viettää aikaa kukkaystävieni luona kuin sisähommissa. Kylvin taas siemeniä ja sitten odottamaan mitä niistä kehkeytyy. Ahkera-Liisa on perinnekukka joka viihtyy niissä valoisuussuhteissa, jotka terassillani on. En tiedä tarkalleen minkä värisiä eri yksilöt ovat ja se juuri on jännittävää. Toiset puutarha-ihmiset jakavat kanssani samoja tuntoja. Joku on sanonut, että puutarhassa pitää olla salaisuuksia ja yllätyksiä, niin juuri minustakin. TÄNÄ KESÄNÄ OLEN JÄNNITTÄNYT MYÖS NUPPUVAIHEESSA OLEVIEN KUKKIEN ÄÄRELLÄ. MELKEIN JAKSOIN SEURATA, KUN UUSI TUTTAVUUS, KERMAN VÄRINEN KRASSI, AVASI ENSIMMÄISTÄ KUKKAANSA.  Entä kun humalan verso hakee tukea, jostain lähettyvillä olevasta kasvista, vaikka kuinka hennostakin. Tuntuu kuin sillä oikeasti olisi simät,joilla hakea kohdettaan. Oma lukunsa on sompailla, mikä paikka  terassillani on kenellekin sopiva. Näin hellekesänä se on etrityisen haastavaa. Auringossa en itsekään jaksa olla päivän kuumimpana aikana Kello 15 aikaan aurinko vetäytyy koinurivistön taakse ja sen jälkeen nautimme leppeistä tuulista, niin kukat kuin minäkin.