VAPPU JA - TOUKOKUU!   Näitä päiviä on odotettu pitkien ja pimeitten talvikuukausien ajan. Ja kas, aurinko nousi tänä aamuna paistamaan kirkkaalta taivaalta kuin ei olisi koskaan lymynnytkään pilvien peitossa. Seurasin eilen facebookissa miten siellä taisteltiin mielipahan tunelmissa kun vapunalla lumipeite vain kasvoi ja kaikkea mahdollista märkää satoi taivaalta yhdessä tuulenviiman kanssa. Kansallinen tuska ilmeni vimmattuna munkkien paistona - joita sitten jaettiin facebook- kavereille ylenmäärin. Niin, monen monta sima- munkki- kattausta sain  silmillä nautittavaksi minäkin, mutta yhtään munkkia tai simalasillista ei omalla pöydälläni ole ollut. Askeetin vappu. En varannut kun vieraita ei tiettävästi ollut tulossa. Se sokeripommi ei houkuttanut, kun makean välttämiseen on viimeaikoina tottunut.. Ilmapalloja ja serpentiinejä kyllä ostin  siltä varalta,että pikkupojat tulevat käymään. Saattavat jäädä käyttämättä tältä vapulta, kun heille on tullut pientä terveysongelmaa. Vietän siis yksin vappuani ilman seuraa ja kerrankin ilman ulkoisia koristeluja. En muista näin "riisuttua" vappua olleen vuosikymmeniin.- onkohan tämä merkki vanhenemisesta? Vapulla ei ole minulle mitään syvempää sisällystä niinkuin on kirkollisilla juhlapyhillä, ainakin hämärästi. En ole ylioppilas enkä työläinen, enkä tarvitse välttämättä ylimääräistä vapaapäivääkään. Odotan kuitenkin vappua aina kesän airueena. Vapun tienoilla on mahdollista löytää ensimmäiset leskenlehdet ja maan vihertyminen alkaa. Minulle on merkittävää myös se, että viimeistään vapuksi aukenee mahdollisuus liikkua vapaasti sähköpyörätuolin kanssa ulkosalla, piipahtaa vaikkapa yksin kaupungilla tai katselemassa kevään merkkejä luonnossa.

Ikkunanäkymässäni on nytkin vappuaamuna suunilleen sama määrä lunta kuin on sulaa maata näkyvissä, harvinaista vaan ei tavatonta tällä korkeudella Suomea. Mutta minun työpöydälläni tässä ja ikkunallani on aavistuksen vihertävä pieni kevät. Suurimmassa ruukussa orvokintaimet ovat ehtineet jo seitsemän ja kahdeksan sentin korkuisiksi. Kotiutuivat nopeasti tähän suurempaan ruukkuun, johon siirsimme ne pienestä idätysrasiasta. Niin hengettömän pieniä taimet siinä vaiheessa olivat, että jännitin  kestävätkö muuttoa. Sinnikkäitä ovat olleet ja nyt  odotan, että pääsen kouluttamaan niitä kestämään ulkoilmaa. Luvassa on monenvärisiä orvokkeja, jotka toivottavasti viihtyvät terassillani. Ehkä jo tulevalla viikolla  ne pääsevät kokeilemaan aikuista orvokkielämäänsä paljaan taivaan alla.

SIEMEN ON IHMEELLINEN.. Mikä suuri OIVALLUS on ollut sijoittaa kaiken kasvillisuuden lähtöpiste pieneen  - tai suureenkin - simeneen, jota tuuli voi kuljettaa otolliselle kasvupaikalle tai lintu, tai eläin, ihminenkin.  Pienestä siemenpussista voi kehkeytyä vaikka pellollinen kukkia. Pari viikkoa sitten kylvin minitomaattirasiaan , joka on kuin mini- kasvihuone reiällisine kansineen - leijonankidan siemeniä, joista odotan unelmieni kukkaloistoa. Eilen taimet olivat tuskin nähtäviä vihreitä pisteitä mullan päällä, tänään jo hennon hennot sirkkalehdet auenneina lyhyen varren päässä ihmettelemäsä tätä maailmaa - tietysti ne ihmettelevät!i  Kasvattaminen antaa elämälleni merkitystä, se kutsuu omia luomisen voimianikin käyttöön. Mieluusti saattaisin olla ammatiltani puutarhuri, mikä tiettävästi oli ollut äitinikin ajatus omalle kohdalleen. Saan tyytyä tähän mikro- tasooni, mutta tämäkin sopii. Jokin perustarkoituksesta tuntuu toteutuvan: onko se sitä "viljellä ja varjella"? Ja entäs :"katselkaa kedon kukkia", tätä voin sanoa noudattaneeni täydellisestin. Kesäisin tuskin muuta maltan tehdäkään.